Olen siis 17vuotias tyttö. Kun olin pieni niin 6-vuotiaasta ylöspäin olen nähnyt vanhenpien rankkojakin tappeluita. On pitänyt monesti pelätä, että tuleeko ero vai ei. Olin ala-asteella myös todella ujo, helposti punastuva tyttö ja 6-luokalla "paras ystäväni" pakotti minut animen ja mangan faniksi, koska en uskaltanut sanoa kenellekään vastaan..
Minua hävettää vieläkin kun olin joskus tosi ruma anime-mangatyttö ja ihoni punaisuus on vieläkin ongelma, vaikkei ongelma todellisuudessa edes ole niin paha.
Ja minulla siis on paha yksinjäämisen pelko. Aina jos olen poikaystäväni kanssa esim viikonlopun erossa (ollaan oltu 1.5v yhdessä) niin itken tosi paljon ja minua ahdistaa koko viikonloppu. Myös isossa porukassa oleminen ahdistaa..
Minulla on kyllä ystäviä, ne joille uskallan näyttää oman itseni ja koulussakin selviydyn. Minusta ei vaan millää. meinaa lähteä ääntä jos jännitän poikien kanssa puhuessa ja aina kun minua alkaa hävettää tai ahdistaa niin tunnen, miten silmäni alkavat vuotamaan, hikoilen ja elimistö reagoi tosi voimakkaasti.. En ikinä voisi kuvitellakaan meneväni kouluun ilman meikkivoidetta!!
Mutta en siis ole todellakaan mikään ruma hissukka vaan maöliksikin minua on kehotettu, joten saan kiittää hieman ulkokuortani, joka on poikaystävän ja kehujen kautta nostanut itsetuntoani, mutta tämä, etten näytä tunteitani tietyille ihmisille vaikka haluaisin, koska tuntuu että kurkkuun nousisi pala eikä ääni kulje haittaa sosiaallista elämääni! :(
Käyn myös juttelemassa mutta en nyt tiedä onko siitä apua.. Tuntuu että oon liian herkkä tähän kovaan maailmaan! :(
Oon myös saanut paniikkikohtauksen esim nuorisotalolla kun tuli vaan yhtäkkiä olo, että kukaan ei pidä minusta...
Ja tää mun ongelma riippuu siis tosi paljon ajasta ja paikasta ja ihmisistä. En ymmärrä itseäni :-C
Voiko mun alitajunnassa olla yksinjäämisenpelko esim ala-asteajoista ja lapsuudesta? Mulla on myös yleensä aina ollut ykkösbestis josta oon ollut riippuvainen mutta nykyään ei oo sitä ongelmaa..
Kohtalotovereita ?? Miten saan tämän epävarmuuden pois??
Mutta siis
Minua hävettää vieläkin kun olin joskus tosi ruma anime-mangatyttö ja ihoni punaisuus on vieläkin ongelma, vaikkei ongelma todellisuudessa edes ole niin paha.
Ja minulla siis on paha yksinjäämisen pelko. Aina jos olen poikaystäväni kanssa esim viikonlopun erossa (ollaan oltu 1.5v yhdessä) niin itken tosi paljon ja minua ahdistaa koko viikonloppu. Myös isossa porukassa oleminen ahdistaa..
Minulla on kyllä ystäviä, ne joille uskallan näyttää oman itseni ja koulussakin selviydyn. Minusta ei vaan millää. meinaa lähteä ääntä jos jännitän poikien kanssa puhuessa ja aina kun minua alkaa hävettää tai ahdistaa niin tunnen, miten silmäni alkavat vuotamaan, hikoilen ja elimistö reagoi tosi voimakkaasti.. En ikinä voisi kuvitellakaan meneväni kouluun ilman meikkivoidetta!!
Mutta en siis ole todellakaan mikään ruma hissukka vaan maöliksikin minua on kehotettu, joten saan kiittää hieman ulkokuortani, joka on poikaystävän ja kehujen kautta nostanut itsetuntoani, mutta tämä, etten näytä tunteitani tietyille ihmisille vaikka haluaisin, koska tuntuu että kurkkuun nousisi pala eikä ääni kulje haittaa sosiaallista elämääni! :(
Käyn myös juttelemassa mutta en nyt tiedä onko siitä apua.. Tuntuu että oon liian herkkä tähän kovaan maailmaan! :(
Oon myös saanut paniikkikohtauksen esim nuorisotalolla kun tuli vaan yhtäkkiä olo, että kukaan ei pidä minusta...
Ja tää mun ongelma riippuu siis tosi paljon ajasta ja paikasta ja ihmisistä. En ymmärrä itseäni :-C
Voiko mun alitajunnassa olla yksinjäämisenpelko esim ala-asteajoista ja lapsuudesta? Mulla on myös yleensä aina ollut ykkösbestis josta oon ollut riippuvainen mutta nykyään ei oo sitä ongelmaa..
Kohtalotovereita ?? Miten saan tämän epävarmuuden pois??
Mutta siis
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo jännittyneisyys juontaa tuosta varuillaan olosta lapsuudessa. Olet joutunut olemaan varuillasi, epävarmuudessa, ja avuttomuuden tilassa kun kotona on riidelty. Voi olla, että olet koettanut silloin kytökselläsi vaikuttaa olla ärsyttämtää vanhempiasi, miellyttää ´, olla hyvällä tuulella tai näkymtön, ettei kotona leimahtaisi. lapsi ottaa usein itse jopa vastuun että on syypää vanhepien riitoihin: yrittää olla kiltti, diplomaatti vanhempien välillä.
Kiva että usot itsekkin että olet ihan kivannäköinen. Voit alkaa pikkuhiljaa totuttelmaan, ettei maailma kaadu jos kasvot joskus punettuu, hämmentyy tai joutuu vaikk poisutmaan paikalta. Kyllä asioista puhuminen ja niiden järkeitämien auttaa ja vapauttaa mutta se ei tahdu aina hetkessä.