Miten Suomessa olisi hoidettu tällainen keskossyntymä?

Ranskansuomalainen

Olen Ranskassa asuva suomalainen perheenäiti. Itselläni ei ole keskoslapsia, mutta ystävillä ja tuttavilla on, joten problematiikka on siinÄ mielessä tuttua. Ihan utelisaisuudesta kyselisin teiltä asiaa tuntevammilta, miten Suomessa olisi hoidettu seuraavanlainen tilanne, joka Ranskassa valitettavasti johti lapsen kuolemaan:
Syrjäseudulla asuva 34-vuotias nainen odotti esikoistaan, 7 raskauskuukautta oli täynnä. Hänellä oli todettu osittainen istukan irtoaminen ja myös jostain syystä otettu lapsivesinäyte, mutta ei mitään sen dramaattisempaa. Yhtäkkiä alkoivat supistukset. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja totesi että vauva syntyy kohta, mutta ei hätää, siihen menee vielä neljä tuntia. -Mistä ihmeestä sen voisi noin tarkasti ennustaa vain kohdunkaulaa käpälöimällä?
Niinpä pariskunnalle sanottiin, että keskussairaalaan, jonne siis oli jonkin verran matkaa, ehtisi ihan hyvin omalla autolla. -Eikö tuollaisessa tilanteessa olisi järkevämpää hoitaa kuljetus ambulanssilla ammattilaisten kanssa?
Niinpä siinä vaan kävi että vauva ehti syntyä autoon, mutta valitettavasti eli vain muutaman minuutin kun ei ollut asianmukaista hoitoa ja väineitä paikalla. Syntymäpaino 700 gr.
Täällä tuosta on tullut jos jonkinmoista keskustelua, esim siitä että sairaaloita on liian harvassa, mutta eihän nyt syrjäseuduilla voikaan olla sairaalaa joka nurkalla. Minua tuossa vaivaa tuo että eikö kuljetus olisi pitänyt tehdä ambulanssilla? Mitäs olette mieltä? Onko joku teistä ollut vastaavanlaisessa tilanteessa?

5

369

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keskosäiti

      Vaikea sanoa, kun ei tiedä kaikkia yksityiskohtia, esimerkiksi jos synnytys ei ollut vielä kuitenkaan kunnolla vauhdissa lääkärikäynnillä, Suomessa olisi varmaan annettu heti supistuksia estävää lääkettä ja siirretty ambulanssissa kokoaikaisessa seurannassa ja vaakatasossa synnytyssairaalaan synnytyksen estämiseksi. Pelkästään tuo istukan irtoamisriski on niin dramaattinen astia, että silloin on kiire.

      Itselläni meni vedet noin kolme kuukautta ennen laskettua aikaa, ja menin lähisairaalaamme tutkittavaksi. Sieltä minut siirrettiin heti ambulanssilla Helsinkiin Naistenklinikalle, vaikka ei ollut supistuksia tai noita vaarallisia istukkaongelmia. Ystävälläni oli samoilla viikoilla lähes samankaltainen tilanne, mutta syynä oli raskausmyrkytys (synnytys ei käynnissä), hän lähti sairaalasta Helsinkiin taksilla. Jos synnytys olisi ollut jo alkanut, ehdottomasti olisi tilattu ambulanssi, kuten minullekin.

      Voi olla, että vaikka tuttavapariskuntasi lapsi olisi syntynyt ambulanssissa, hänen henkeään ei olisi voitu pelastaa, ja tämän sanon vaan sillä perusteella, kun olen nähnyt vastasyntyneiden teholla sen arsenaalin välineitä, lääkäreitä, henkityskonetta ja mittareita yms yms.

    • lisätietoa tarvii

      Viiveellä kommenttia: Suomessa kaikki synnytykset jotka (tod. näk tapahtuvat) ennen kun rv 36 täyttyy ohjataan yliopistosairaaloihin. Ilmeisesti ko tapauksessa todettu, että aktiivinen synnytys ei veden menosta huolimatta ole vielä käynnissä ja siirto ok. puutteellisilla tiedoilla hankala kommentoida..

      • 32rv

        Ei muuten ohjata, useissa keskussairaaloissa viikkoraja on 32rv.


    • Pariisitar toistaise

      Ranskassa terveydenhoito kulkee aivan lapsenkengissä Suomeen verrattuna.

    • ajaoajao

      Laitanpa oman näkemyksenoi ja OLETUKSENI. En ole lääkäri. Oma lapseni syntyi yhtä aikaisin keskosena, mutta olosuhteet olivat huomattavasti paremmat, eli syntyi sairaalassa, ja jäi henkiin, vaikkakin sydän ei ollut täysin valmiiksi kehittynyt. Makasin myös tiputuksessa viikon ajan kun ei saatu alkanutta synnytystä loppumaan.

      Mietin tuon kertomuksesi menehtyneen lapsen painoa. Nimittäin omanikin oli seitsenkuukautiseksi alipainoinen(920gr), niin miten sitten tämä lapsi oli arvioitu, eli olikohan jo tiedossa joitain vaikeuksia raskauden yhteydessä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1332
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1211
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      995
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      696
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    17. 46
      543
    18. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      539
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      21
      520
    Aihe