Kolme sutta asettui metsästäjä Rauli Virran eteen, ja yksi kiersi hänen taakseen maanantaina Eurassa. Sudet eivät pelänneet edes ampumista.
Metsästäjä Rauli Virta oli maanantaina alkuillasta kyttäämässä peuroja, kun hän näki ruokintapaikalla otsalampun valossa kiiluvat silmät.
”Ajattelin, että se on rohkea peura, kun ei liikkunut kun kävelin sitä kohti”, Virta kertoo.
Eläin ei ollut peura. Se oli susi.
”Vasemmalla oli toinen ja oikealla kolmas. Ulommainen kiersi vasemmalta taakse ja löi maate”, hän kertaa asetelmaa.
Virta seisoi susien kanssa peltoaukealla. Poistumisreitti metsän läpi oli takana olevan suden sulkema. Virta mietti hetken ja ampui takimmaista puolen metrin päähän.
”Se hyppäsi pystyyn ja siirtyi rivistöön, mutta kulku jäi vapaaksi. Siihen ne jäivät, yksikään ei lähtenyt karkuun”, kertoo Virta kokemuksestaan.
Auto oli noin 300 metrin päässä tiellä.
Virta on metsästänyt jo 40 vuotta. Tämä oli hänelle ensimmäinen kohtaaminen susien kanssa.
Lumi säilytti selvät jäljet
Petoyhdyshenkilö Jari Ruponen kävi tarkastamassa jäljet noin tunnin kuluttua.
”Katsottiin pelto ja metsä. Jäljet olivat harvinaisen selvät, sillä maassa oli uutta lunta”, Ruponen sanoo.
Euran seudulla ei Ruposen mukaan ole yhtä uhkaavia tilanteita ole ollut.
”Tilanne oli uhkaava, mutta odotettavissa. Onneksi kohtaaminen sattui metsästäjän kanssa, niin ei kaikkein herkin henkilö ollut.”
Neljän suden lauma on Ruposen mukaan eri kuin Vampulassa viikonloppuna kohdattu yhdeksän suden lauma.
”Ainakin 3–4 laumaa ja satunnaisia kulkijoita lähiseuduilla on”, Ruponen tuumaa.
Vampulan susista kertoi Lauttakylä-lehti.
Aimo Vainio
Joko olisi aika antaa näille kaatolupia vai haluaako joku ihmishengen omalletunnolleen??
SUDET PIIRITTIVÄT MIEHEN EURASSA
huspois
5
625
Vastaukset
- susi on peto zaatana
no pari kukkahattua niiile syötiksi ni voi ampua ne sieltä kytäyskopista.
- Ormis_kolmo
Heh heh. Hauskoja satuja, kunhan ei liian vakavasti ota.
- myös on
marttilassa ja koski tl:ssa susia nyt nähty
- muista se
ja viime vuonna liedon asemallakin
http://riihi.mtk.fi/epaper_MT/products/MT_-2013-02-15/pdfs/13.pdf
Terveisiä vaan, voi käydä että saat ampumisesta sakkoa 9000 e ja sitte päätät että et elä enää. Näin kävi siellä P-Pohj.maalla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1186834Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam464523Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk723672Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,272674Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni282411Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221896Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1981388Martinan prinsessahäät peruuntui
Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.3191214Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona
Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on361011- 88878