Hän oli ja elää silmissäni, kirkossamme ja alttaritauluissa. Vasemmalla puolella on lapsen päivä-unimies.
- Osaakohan hän nukkua?
Edessä on poliisilääkäri, asetettuna Jeesuksen Kristuksen muotoon ja krusifiksiksi, hänen nimensä on pysty-suora, poika-kaveri, ja mies-isä. Henkilö, nuori opiskelija-poika joka vain auttelee avuliaasti, sukulais-perheessä. Sitten on mun keho-mies, se josta synnyin ja takana oleva pitkä puhe, ja saarnas-tuli, äiti Maria, ja Neitsyt Maria, krusifiksissa, seimessä syntynyt, Jeesus-lapsi. Sitten on kaksi miestä, edessä, ja heidän siskonsa, he seisovat, istuen ja seisoen vasemmalla, vasten valoa tuovaa, kirkkautta ja valoon vievää, ulkopuolisuuden ja vuoden-aikojen ikkunaa. Se toinen ikkuna, se on pelkkää sateista, syksyn ja myrskyjen mielen arkea kuvaava ikkuna, se on siellä toisaalla, ja se tarkoittaa numerona, pelkkää neliötä, ulkopuolisuutta. Se tuo sinulle oven, ja avaimen kieleen ja kulttuuriin, ja on Jumalan enkelien, ainutlaatuinen, ja elämän ainutkertainen luomus, tuoden meille tiedon valosta ja päivästä, yksinkertaisuudesta, ja yksiköllisyydestä, ilman palvontaa, vain omina mietteinään, yksityisyytenä.
-Ja tämä tarkoittaa lakia.
- Ja tähän lisätään organisaatio.
En voi todellakaan auttaa, en voi todellakaan jaksaa, koska tämä on joillekin ihmisille, ja läheisille siinä yhteydessä, pelkkää hallusinaation, ja omaneduntavoittelun hallusinogeenin luomaa todellisuusharhaa. Me ei osata tehdä tätä vielä lähesyydellä lähimmäisille, sitä se tarkoittaa sanoa. Entä sukunimi-parit, joissa kriminaalihuollinen mielisairaus, jossa psykologi-ympäristössä, vastaa vain sukunimeä lintujen lailla, luoksin lennä, ja kaikki haluavat uskontonaan, osallistua vain sivilisaatioon. Uskonnon palvonnallisuutena. Ja näin meillä on jo todellinen uhka, ja lastensuojelusta, on yksityisyydensuoja-vaade, yksiköllisyydestä. Näin on aina ollut, ei se mitään haittaa, mutta apua ei voi pyytää, tai tarjota lainkaan. E ollenkaan. On näimmä haluttu ain' sanoa... Et voi sanoa tai puhua, ilman onnistumisen elämyksiä, kuka on sanonut, ettei kirkko koskaan tarjoa niitä?
"Miten kuvaelmasta pääsee eroon, kun se on ympäristönä?"
- Ei oltu ihan ymmärretty, ruumiin ja ihmiskehon, krusifiksin kaikkia olomuotoja.
- Osaakohan hän nukkua?
Edessä on poliisilääkäri, asetettuna Jeesuksen Kristuksen muotoon ja krusifiksiksi, hänen nimensä on pysty-suora, poika-kaveri, ja mies-isä. Henkilö, nuori opiskelija-poika joka vain auttelee avuliaasti, sukulais-perheessä. Sitten on mun keho-mies, se josta synnyin ja takana oleva pitkä puhe, ja saarnas-tuli, äiti Maria, ja Neitsyt Maria, krusifiksissa, seimessä syntynyt, Jeesus-lapsi. Sitten on kaksi miestä, edessä, ja heidän siskonsa, he seisovat, istuen ja seisoen vasemmalla, vasten valoa tuovaa, kirkkautta ja valoon vievää, ulkopuolisuuden ja vuoden-aikojen ikkunaa. Se toinen ikkuna, se on pelkkää sateista, syksyn ja myrskyjen mielen arkea kuvaava ikkuna, se on siellä toisaalla, ja se tarkoittaa numerona, pelkkää neliötä, ulkopuolisuutta. Se tuo sinulle oven, ja avaimen kieleen ja kulttuuriin, ja on Jumalan enkelien, ainutlaatuinen, ja elämän ainutkertainen luomus, tuoden meille tiedon valosta ja päivästä, yksinkertaisuudesta, ja yksiköllisyydestä, ilman palvontaa, vain omina mietteinään, yksityisyytenä.
-Ja tämä tarkoittaa lakia.
- Ja tähän lisätään organisaatio.
En voi todellakaan auttaa, en voi todellakaan jaksaa, koska tämä on joillekin ihmisille, ja läheisille siinä yhteydessä, pelkkää hallusinaation, ja omaneduntavoittelun hallusinogeenin luomaa todellisuusharhaa. Me ei osata tehdä tätä vielä lähesyydellä lähimmäisille, sitä se tarkoittaa sanoa. Entä sukunimi-parit, joissa kriminaalihuollinen mielisairaus, jossa psykologi-ympäristössä, vastaa vain sukunimeä lintujen lailla, luoksin lennä, ja kaikki haluavat uskontonaan, osallistua vain sivilisaatioon. Uskonnon palvonnallisuutena. Ja näin meillä on jo todellinen uhka, ja lastensuojelusta, on yksityisyydensuoja-vaade, yksiköllisyydestä. Näin on aina ollut, ei se mitään haittaa, mutta apua ei voi pyytää, tai tarjota lainkaan. E ollenkaan. On näimmä haluttu ain' sanoa... Et voi sanoa tai puhua, ilman onnistumisen elämyksiä, kuka on sanonut, ettei kirkko koskaan tarjoa niitä?
"Miten kuvaelmasta pääsee eroon, kun se on ympäristönä?"
- Ei oltu ihan ymmärretty, ruumiin ja ihmiskehon, krusifiksin kaikkia olomuotoja.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vieressä istuu isoisäni, sitten hänen vasemmalla puolella on äitini, ja isäni istuu jossakin aivan edess, yhdessä kirkon etupenkeissä....
- "Saakohan albiioita viedä kirkkoon?"
Elämä voi olla mielekästä.
MTV3:n aamutv: "No, Tapani"
-Hän ei ollut valitettavasti koskaan ymmärtänyt erilaisia kuvaelmia.
Papin, täytyy ymmärtää teologia harjoittaessaan ammattia: Mystiikan, fiktion ja fokusaation eri kuvaelmat.
- Yleensä hänen esineistönsä on ainakin, joiltakin, valikoiduilta ja valituilta osin, olla julkinen. Tässä kirkossa ollaan sillä tavalla yhdessä: henkilökohtaisesti, että läsnäoleminen on mahdollista, yksiköllisyyteen. Terveyteen ja tasapanoisuuteen, tähdentämällä, tähdentäen.....
- Jos et ymmärrä pappina, teologina näitä kuvaelmia, olemme psykoosissa.
Hän ei saa varastaa tilaa: seksuaalisuus ja sukupuoli, yksiköllisyyden takia, aivoistamme, yksiköllisyyden takia, lainkaan...
Eikä hän siksi voi toimia tässä pappina....
.- Ja saanko yksityistä yksiköllistä, tilaani?
Aloitetaan alusta: Tämä on kuvaelma, josta voi kognitiivisesti oppia eroon. Järkytyin hieman, kaikki kohdun sisäiset kaverini, istuivat, tai olivat,Pyhän Hengen mukana, jossakin ympäristössäni. Ihan siinä lähellä kirkon ensimmäisissä kirkonmenoissa, minun omassa Jumalanpalveluksessani. Janne, hän sairaanhoitaja, ensihoitaja, mies, istui vasemmalla puolellani, valkoinen iso vaalea hahmo, laskeutui päälleni, silmiini, kuin enkeli, ja kehoni koputti oikealta puoleltaan olkaani, tummalla mies-sairaanhoitajalla, Jumalan maailmassa, Jeesuksen Kristuksen armoa. Se loi arvoa, kullan ja kimeltävän arjen ja turvallisuuden elämällemme, vaisto-vietti, ja normitoimintojen päivystäessä lähes juhlattomin, ja mitäänsanomattomin mieshenkilöin, kuin poliisein, istuen hiljaa ja hallittuina myös oikealla puolellani ja paikoillani. Se kirkon penkki, oli ruskea, pölyinen, kova ja kuiva. Se oli kuin kova kalloni, ja siitä pyöristyvä otsani, kuvastimena se kertoi peilistä, sekä sen luomasta abstraktista. Ihan siitä joka oli jo valokuvan tavoin, tullut, vanhemmalta mies-henkilöltä, jolla oli siro pikkuveli, kopean kaunis, kuin prinssi, joka istui hänen vasemmalla puolellaan, hänen oikeaa olkapäätään leikkasivat valonsäteet, väärää ja oikeaa, hiljaisuutta ja yksityisyyttä, kuin sisimmällisesti erottaen. Tasapainoisuuden luomassa rauhassa ja hiljaisuudessa,he istuivat vain olemukseltaan, siinä Jumalan maailmasa. He kaksi, he olivat niin pitkiä, kuin Herran luomia, ettei tuntemattomuuden luomille rajoille, ollut sijaa tai tilaa. He olivat tuntemattomia, ja kuin Yhdysvalloissa asuvan epätodellisen vanhan ja nostalgisen ajan puritaanisia toivojia: Amish-miehiä. He olivat pitkään siten, myös pukeutuneena. Myöhemmin, 4-vuotiaana löysin nuo samat ihmiset, pukeutuneena pitkiin ja tummiin kaapuihin, erilaisesti ja erikoisesti, vähän velhoilta näyttäen. He olivat saaneet luotua itseleen todella maagisen tunnelman, jossa itse olin jopa sosiaalisesti kanssakäymällä näkymätön.
"No, miten sitten tästä teidän Amish-lahkosta pääsee pois?"
POLIISI: Me emme ole vielä ymmärtäneet, että he ovat Amish-ihmisiä, ja että olet joutunut tietämättäsi, syntymäsi jälkeen tällaisen uskonnon harjoittamisen kanssa tekemisiin, jopa painostuksestamme. Kysyn vain: Miten saatte apua, hyödyttömään painostamiseenne? Olisi kivaa, jos antaisitte lain ja manipulaation voimin turmelemisen sijaan, vapaa-ajalle tilaa.
Se oli julmin vertikaalin ja pystysuoran koskaan näkemäni kuvaelma, joka ei koskaan mahtunut kokonaisuudessaan, sarjakuvan luoman puhe- tai mietekuplan kaltaisesti elämäämme. Maailma jossa pystysuora, Jeesus Kristus-hahmo,isäni koviin fyysisiin kipuihin, ei ollut koskaan välittänyt elämästään muusta, kuin tenniksestä ja uhreilusta Hän ei kokonaan mahtunut siihen meidän muiden ihmisten luomalle tilaan, keskellemme. Hän oli kuin linnun lailla laskeutuneen enkelin siivet, silmissäni, turvallisuutta osoittaen nähnyt, lämminsydämmisyyden, jo kauan sitten pakottama, ja poistama, valjas-järjestelmän urhea, uljas urho, joka nyt pääsiäisen Jeesus Kristuksen, Jumalan pojan tavoin, oli revitty alttarin ylle, revityn esiripun kaltaisesti julkeasti esille. Hän ja tämä henkilö, oli oikeasti, ja olemassa elämässäni. Olin 1-vuotias. Hän ei ollut sitä kullan ja kimalluksen sijaan, olevasta hopeisesta fantasiastaan, koskaan nähnytkään. Tämä on hänen sukunimensä... Ja me olemme hänen luonaan.
- Ottakaahan hänet vieraanvaraisesti vastaan, väkijoukko huusi, uljaana, ja sitä luonnon ja kehon kauneutta, kuin Spartalaiset, "Vain terve mieli, elää terveessä sielussa ja ruumiissa", toivoen.
- He toivoivat vain tätä itselleen, tosiaan, minulle vastattiin, kun kysyin. Mutta se ei ole mahdollista, hänen tavoin, hänen tapojensa, kuin oppien mukaisesti eläessään. Kysymys on urheuden fantasiasta, ja tämä ei ole sielujen ottelupaikka, se ei ole otos, elämästä joka olisi julkeavasti seurattavana, ja vain ilman vastuuta muusta joukosta, kuin väestöstä.
- Kuvittlee, hän roikkuu siinä keholtaan, ruumiistaan käsistään roikkuen, joita peittävät veriset jäljet, nauloista, joita kukaan ei koskaan todellisuudessa lyönyt, jättäen vain jälkeensä, lihan repimiä, mustia ja kuin poltettuja aukkoja, veren hyytymien peittämiä. Veriset jäljet käsissä, naulojen iskun aikaansaamat, olivat kuin aukot, aukot taivaan pilviseen kanteen, joita kuvastivat jo peitetyt silmäni. Ne oli peitetty materiaalin, kuin untuvasiipisin pehmein laikoin. Niihin silmiini, oli jo laskeutunut vieras pyhä ihminen, ulkopuolinen, ja vieras, aikuinen. Hän seisoi jossakin takana, solisluun vääntämä, ja selkärangan suoruutena, aivan kylkikaareni ollessa muuttunut lihaksi, ja järjestelmällisesti, kylkiluiden ahdistaessa, myös krusifiksin kuvaelman kaltaisesti, omassa kehossani. Jeesus Kristus oli ristiinnaulittu, se osoitti vain syrjimistä ja rasismia. Heidän sukujaan ja sukunimiään, kuin Uuden Testamentin ensimmäisessä luvussa: sukukirjoissa. Jotka vain elivät väkivallan pelon kaltaisessa maailmassa, Jumalhulluuudesta, Jeesus Kristuksin, jossa olin ollut jo sikiönä heidän kanssaan, äitini turvallisessa kohdussa, hänen vatsassaan....
Tarkoitatteko Iron Maidenin Trooperia, miten sosiaalisesti kanssakäydään?
- Ja saako alistaa?
MInä olen vihkivaloilla oleva ihminen, ihan nuori ja mukava tyttö, tavallinen ihminen.
-Osallistuisitte tekin jos valtioon ja yhteiskunnan toimintaan, sivilisaatioon.
Minä vihkivaloilla oleva ihminen, ja minä käännän tekstejä. Tällä hetkellä käännän kristillisiä tekstejä, myös maaseutupoliittisesta näkökulmasta, aivan historiamme ja ajanlaskumme alkua, sekä myös arkea ajatellen.
Hän ei ole siis sinällään upeasti, tässä kuvaelmassa ollenkaan. ¨
- Eikä missään kohdassa pysty muutenkaan vaikuttamaan psykoosiin ollenkaan.
Miksi oppikirjasta ei tehdä vertiliteettihäiriön mittasarjaa?