Olen nuori nainen... Tilanteestani sen verran, että olen henkisesti aivan loppu... Elämäni ei ole koskaan ollut ruusuilla tanssimista, erityisesti kolme viime vuotta ovat olleet helvettiä. Olen siis ollut kolmisen vuotta sitten hoidossa vaikean masennuksen ja itsetuhoisuuden vuoksi. Pari vuotta sitten tuli sellainen olo, että tästä voisi selvitäkkin... Kunnes täytin keväällä 18... Sen jälkeen olen onnistunut menettäm,ään asuntoni, luottotietoni ja monia minulle tärkeitä ihmisiä. Olen väärinkäyttänyt päihteitä(alkoholi, huumeet, lääkkeet). Tein juuri eilen toisen raskaudenkeskeytyksen... Tämä eilinen oli todella myöhäisillä viikoilla, ja erittäin raskas kokemus. Vihaan itseäni. En kykene ymmärtämään, miksi pilaan kaiken ympäriltäni. Miksi menetän aina kaiken. Seksielämäni on ollut aivan holtitonta... Joka viikonloppu uusi mies, ellei useampikin... Ehkäisystä en ole pitänyt huolta... Ainoa hyvä asia elämässäni tällä hetkellä on tuore parisuhde... Minusta tuntuu, että olen vihdoinkin löytänyt ihmisen, jonka kanssa voisin jakaa kaiken. Tätä hyvää oloa varjostaa kuitenkin jatkuva pelko siitä, että menetän hänet(kin)... Pitäisikö minun vain lähteä?
Lähdössä..?
huoh3
269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi sinun pitäisi lähteä, jos teet nuo virheesi itsellesi. Ongelmaa ei olisi, jos lopettaisit. Miksi sinä teet siis omasta elämästäsi helvettiä? Miksi et halua kääntää elämääsi hyväksi, vaan sen sijaan päädyt käyttämään päihteitä ja harrastamaan sitä holtitonta seksiä.
olet nuori vielä. Pysähdy. Tee muutokset elämässäsi. Älä enää käytä päihteitä, vaikka kuinka vituttaisi tai haluaisi lähteä viihteelle. Älä enää harrasta holtitonta seksiä, käy sukupuolitesteissä ja hoida asiasi kuntoon.
Sinä olet avain oman elämäsi parantamiseen. Jos tämänhetkinen parisuhteesi ei toimi, niin silloin varsinkin pysähdy ja lopeta parisuhteet ynnämuut. Kyllä sinä löydät itsellesi kumppanin mutta jotta saat tasapainoisen suhteen, sinun pitää olla itse tasapainoinen ihminen.
"Minusta tuntuu, että olen vihdoinkin löytänyt ihmisen, jonka kanssa voisin jakaa kaiken. Tätä hyvää oloa varjostaa kuitenkin jatkuva pelko siitä, että menetän hänet(kin)... Pitäisikö minun vain lähteä?"
Nauti siitä, että olet löytänyt hänet rinnallesi. Elä hetkessä, älä murehdi jotain mitä ei ole tapahtunut.
Jos seksielämäsi on ollut aikaisemmin holtitonta, nii mitä sitäkään miettimään. Nythän sulla on se parisuhde, eikä tarvii pörräillä muiden perässä. Oot vielä nuori, et sulla voi olla vielä monta hyvää elinvuotta. Ei oo helppoo ollu elämä monella muullakaan, mut niiden asioiden kaa pitää vaan opetella elämään.!! Eli sinuna en lähtis ny yhtään minnekään.