Autioituu pihat ja salot

Mihin loppuu kohtuus kirjoitti:

Suu on luopio

se kavaltaa harmini
ja vihani ulkomaailmaa
kohtaan

edes ruskeat silmät,
jotka ruusuikkunoiden
lailla valaisivat
esihistoriallisen
jääkauden muistoja,
eivät pysty
muuttamaan tosiasiaa

menettäessäni itsehillintäni
noiden silmien
katse saa tuntemaan
itseni luonnonoikuksi

hurrikaaniksi,
antaa elämän ja
olosuhteiden
kastroida ympäristöä

miestä, joka kutsuu
itseään feministiksi
olemalla typerän
aikakautemme naurettavin
hahmo

ja sekin tulkitaan
vihollisleirin
karvaisen vakoojan
hurskastelevaksi eleeksi

selän takana
räkättävän naurun
tuoreimmaksi pilluvitsiksi

miehenä olemisessahan
on
vain yksi
todellinen vaikeus

rakastaminen

kuluttamalla koko
elämänsä löytääkseen,
jonkun joka
opettaisi

saamatta selville
muuta kuin
kauhua
musertavia
yrityksiä ymmärtää
yksinäisyys, johon
kaikki lopulta ajaa

suomatta minkäänlaista
lahjaa antaa

paiskaamalla takaisin
hulluuden painottomiin
harmonioihin

näyttäytyen painajaisessa,
joka oli
kirjoitettava paperille
seitsemässä katkeamattomassa
luomisen tunnissa

naisen kosketus
tuntui erityisen
kipeästi,
nosti kaiun
kaukaisuudessa

häväistyn kirkon
kellonkumu tuulessa
saatanallisten koirien
syytösten ulinaan

ovela yritys
viedä avuttomaan
tilaan ja hypnotisoida
pehmeä ja parfymoitu
hyökkäys sieluni
syvimmille aisteille

tuoda rakkaus
aina luokseni
kauneuteen naamioituna
ja hellyyden rumentamana

kuten ikääntyvät svengaajat,
jotka nussivat kuin
puput pitkin esikaupunkeja

levittäen
inhottavaa panettelua,
rumaa kielenkäyttöä

pelkkä kuu
seuranaan,
sen väreillessä
nousuveden kalvossa
kalpeiden kasvojen
kelluvat virrassa

korkealla kiertävät
planeetat täydellistä
rataansa yössä

molemmilla puolilla
tunto vastaanottaa
raukean tyytyväisenä
vihreyden ja uusiutumisen
tuoksua

sieraintemme väristessä
kotiseudun suitsukkeesta
isiemme väkevästä
hajusteesta saaden

joenuomat jakaantumaan
pienemmiksi valtimon
hiussuonistoksi

yön tuoksu muuttuu,
haipuu
väkevöityy
ja haipuu jälleen
niukassa haureudessaan

kaikki on olevinaan
tavallista,
vaikka pinnallisuus
työntyikin vahvasti
silmille isotissisen
tytön muotoja
muistuttaen

kaikki haaveetkin
haisivat kuolemalle,
alkoholisen voimattomuuden
aura ympärillään

riisuen puuvillaleninkinsä
ja seisoi pikkuhousuissa ja
rintaliiveissä ylevänä
kuin
patsas kuutamolla

musta väri lisäsi
ujoon kauneuteen
aistillisen säväyksen

umpirakastuneena
kuin sokea
kissanpoikanen
ojentamassa neitsyyttään
hopealautasella
ensimmäiselle vastaantulijalle

mutta sydän lauloi,
lauloi kuorona
matteus –passiossa

maailma oli hellä
ja hyvä avaruus
äänetön ja tähtiä
täynnä

kimalaisen häpeämättömästi
imemä mesi ja
toisessa kädessä
helimöivä heinä,
joka lähetti
ihmisten ilmoille

taistelemaan rakkaudesta,
uskomaan

että paras usko
on sillä, joka ei
pelkää kuolla
toisen puolesta

isänmaan
maailmanrauhan ja
naisen puolesta
sylillinen höyheniä
ja ääni kuin
viljaa puisessa

naimisen ääni, jossa
ei ole rakkautta

mutta silti
maailma
ilman sua
olisi pitkä marraskuu

kuuran peitto,
valkeus, joka
oli keväällä
vaahdonnut omenapuissa

tämä armoton
valkeus, joka
ei vedä puoleensa
eikä tuoksu
vaan se on
munasolu, joka
hylkii siittiöitä
jotka itsekkäästi
kylmässä himossa
pyrkivät sisälle

ei rakkaudesta
vaan voiman
saattelemana

se on ihmisen
myrsky,
rikkoa ja sotkea

jättää sirpaleita
rakkaudettoman
sieluun

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä