Erilaiset halut...

Puutteessa

Olemme naimisissa, molemmat siinä 25v tietämillä. Suhteemme on monella tavoin hyvä; juttelemme paljon, nauramme yhdessä, koityöt sujuvat ja rakkauttakin löytyy.

Suurin ongelma on halujemme erilaisuus.

Minä pidän seksistä todella paljon. Se on luonteva tapa rentoutua, pitää toista hyvänä ja nauttia itsekin, pikkuisen leikkiä aikuisenakin. Olen kokeilunhaluinen ja tykkään monista eri asioista. Tahtoisin seksiä 3-5 kertaa viikossa, joskus laatu voi korvata määrän ja vähempikin riittää.

Mieheni sen sijaan ei näe seksiä niin tärkeänä asiana. Hänelle riittää 1-2 kertaa viikossa ja joskus voi vierähtää parikin viikkoa ilman. Hän ei ole erityisemmin kiinnostunut mistään kokeiluista, vaan ihan "perusseksi" riittää hänelle.

Olemme jo siinä pisteessä, että mieheni tuntee syyllisyyttä välittömästi, jos teen aloitteen seksiin. Hän kokee laiminlyövänsä minun tarpeitani ja se, jos mikä poistaa hänen loputkin halunsa. Minä taas alan kyllästyä seksin ja läheisyyden vähyyteen ja jatkuvaan varovaisuuteen, jotten aiheuttaisi miehessa lisää syyllisyydentuntoja. Vieraat miehet alkavat houkuttaa, vaikka pettämistä paheksunkin. Olen ok-näköinen nainen, ja seuraa olisi tarjolla aina baarissa.

Onko asiaan mitään ratkaisua? Voiko miestä jollain tavoin saada kiinnostumaan seksistä enemmän tai edes tulemaan puolitiehen vastaan ja hellimään minua ilman seksiä, jotta läheisyydentarpeeni tulisi tyydytettyä? Rakastan miestäni, enkä tahdo pettää häntä. Mutta sooloseksi kyllästyttää ja turhauttaa olla ilman, kun maailma on täynnä halukkaita miehiä.

10

2075

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JanK

      Oman näppituntuman mukaan halut eivät kohtaa n.95% kerroista. Syitä voi aina olla useita, mutta niitä harvemmin vaivaudutaan edes etsimään. Ratkaisuina on yleensä pettämistä, seksuaalisen turhautumisen hyväksymistä tai uuden puolison etsimistä.

      Yleensä naiset ovat se haluttomampi osapuoli. Suurin osa miehistä omaa sisäänrakennetun (aina valmis) ajattelutavan seksiin. Paha arvailla mikä sun miehelläsi on syynä, mutta yksi keino on lisätä testosteronin tuotantoa. Parisuhteessa useimpien miesten testosteronitasot laskevat ja se vaikuttaa suoraan halukkuuteen. Mies kuntosalille ja kavereiden kanssa baariin. Keksi jotain "miehekästä" tehtävää hänelle ja kehu hieman jälkikäteen. Sanalla sanoen korosta hänen miehisyyttään ja omaa naisellisuuttasi.

      Tämä saattaa kuulostaa luolamiespaskalta, mutta haluthan ovatkin alitajunnan juttuja, joihin ei omalla logiikalla voi vaikuttaa.

      Ja mitä kokeiluun tulee, niin pienin askelin. Ei niin paljon suunnittelua ja mietintää. Little less conversation, little more action.

      • Korsto

        Ryypiskely alentaa testosteroni-tasoa, eli nimenomaan EI pidä ryypätä.


    • minäkin...

      syitä miksi miehellesi seksi maistuu harvemmin, on vähän paha spekuloida. voi olla väsymys, liikaa toitä, stressiä, vapaa aikakin voi olla kaikkea muuta kuin lepoa. näin kävi kerran itselleni. silloin ei löytynyt haluja, (vaikka kyllä läheisyyttä kaipasinkin)ja vaimoni "sooloseksi" jota joutui ymmärrettävästi tekemään silloin, loukkasi (?) ja sulki syvemmälle haluttomuuteen. toiminta farkkujen sisällä oli silloin olematonta. piti vain itsekin tajuta levon tärkeys niin alkoi kiinnostus seksiin kasvaa. silloin itse kaipasin vain lähellä oloa, toisen läsnä oloa. nykyään rakastelun ajatteleminenkin vaimoni kanssa sytyttää hillittömän roihun sisälläni.

      • Puutteessa

        Miehellä on tosiaan paljon töitä ja uusi työpaikka taitaa stressata ja lisätä paineita sillä rintamalla. Työasiat ainakin jutuista päätellen pyörivät mielessä myös kotona.

        Ei ole edes käynyt mielessä, että miestä voisi loukata sooloseksi. Hmm... Hyvä uusi ajatus. En tosin kauheasti omia touhujani toitota, mutta kyllä mieheni tietää tekemisistäni. Tuota voisin vähän miettiä ja ehkä muuttaa toimintatapojani.

        Lepoa ja rentoutumista miehenikin varmasti kaipaa. Hänellä on koko ajan niin paljon tekemistä, ettei hän ehdi edes hellittäväksi ja halailtavaksi kunnolla. Viikonloppuisin ja kotiympäristöstä pois päästessä, mieskin on huomattavasti halukkaampi.

        Milläs miehen saisi houkuteltua irrottautumaan töistään ja rentoutumaan? Oma kekseliäisyys taitaa olla jo käytetty.

        Kiitos kommentista. Tämä lisäsi taas vähän ymmärrystä ja sympatioita miestäni kohtaan.


      • mies34
        Puutteessa kirjoitti:

        Miehellä on tosiaan paljon töitä ja uusi työpaikka taitaa stressata ja lisätä paineita sillä rintamalla. Työasiat ainakin jutuista päätellen pyörivät mielessä myös kotona.

        Ei ole edes käynyt mielessä, että miestä voisi loukata sooloseksi. Hmm... Hyvä uusi ajatus. En tosin kauheasti omia touhujani toitota, mutta kyllä mieheni tietää tekemisistäni. Tuota voisin vähän miettiä ja ehkä muuttaa toimintatapojani.

        Lepoa ja rentoutumista miehenikin varmasti kaipaa. Hänellä on koko ajan niin paljon tekemistä, ettei hän ehdi edes hellittäväksi ja halailtavaksi kunnolla. Viikonloppuisin ja kotiympäristöstä pois päästessä, mieskin on huomattavasti halukkaampi.

        Milläs miehen saisi houkuteltua irrottautumaan töistään ja rentoutumaan? Oma kekseliäisyys taitaa olla jo käytetty.

        Kiitos kommentista. Tämä lisäsi taas vähän ymmärrystä ja sympatioita miestäni kohtaan.

        tressaa usein. Pitkissä parisuhteissa ihmiset usein unohtavat alkuajat, milloin kaikki tapahtui uusissa paikoissa, uusia asioita kokeiltiin ym. Arjen rutiinista irrottautuminen saa suhteen loistoon.


      • M24
        Puutteessa kirjoitti:

        Miehellä on tosiaan paljon töitä ja uusi työpaikka taitaa stressata ja lisätä paineita sillä rintamalla. Työasiat ainakin jutuista päätellen pyörivät mielessä myös kotona.

        Ei ole edes käynyt mielessä, että miestä voisi loukata sooloseksi. Hmm... Hyvä uusi ajatus. En tosin kauheasti omia touhujani toitota, mutta kyllä mieheni tietää tekemisistäni. Tuota voisin vähän miettiä ja ehkä muuttaa toimintatapojani.

        Lepoa ja rentoutumista miehenikin varmasti kaipaa. Hänellä on koko ajan niin paljon tekemistä, ettei hän ehdi edes hellittäväksi ja halailtavaksi kunnolla. Viikonloppuisin ja kotiympäristöstä pois päästessä, mieskin on huomattavasti halukkaampi.

        Milläs miehen saisi houkuteltua irrottautumaan töistään ja rentoutumaan? Oma kekseliäisyys taitaa olla jo käytetty.

        Kiitos kommentista. Tämä lisäsi taas vähän ymmärrystä ja sympatioita miestäni kohtaan.

        Ehkäpä miehelläsi on tavallaan näyttämisen tarve uudessa työpaikassa ja sitä kautta työasiat ovat iltaisin mielessä: "pakko onnistua ja olla mahdollisimman tehokas, muuten tulee kenkää.." Varsinkin kun niitä omia ajatuksia ei naismaisesti "pulista" koko ajan ulos, vaan mietittävä asia on mietittävä kokonaan (tai lähes) loppuun ennen asian ilmaisemista. Myös univelka vähentää tehokkaasti haluja, väsyneenä vituttaa helposti eikä seksi ei heti mielessä vaan kunnon yöunet. Jos edellisestä kerrasta on jo vierähtänyt tovi, suorituspaineet ja -pelot voivat olla yllättävän suuret ja miehestä voi tuntua siltä, että sillä kertaa ei pysty tyydyttämään naistaan kunnolla.

        Kannattaa kokeilla, että yrittää hankkiutua esim. kainaloon ja vain olla siinä eikä tehdä suoria ehdotuksia tyyliin: "Nyt ukko p*rkele naidaan tai minä lähden!" Myös keskustellessanne kannattaa olla kannustava eikä arvosteleva, ei todellakaan lisää haluja, jos naisen suusta tulee: Miksi teit niin? Mikset tehnyt näin? Olisit kerrankin kuunnellut minua etkä tehnyt ominpäin..

        Töistä irrottautumiseen voisi kokeilla vaikka pieniä ehdotuksia, esim. "Lähtisitkö kanssani puistoon iltakävelylle auringonlaskua katsomaan. Pitäisin kovasti siitä (tai: Se merkitsisi minulle paljon)."

        Tsemppiä!


    • kuulehan

      Ukollasi on toinen Nainen

      • Puutteessa

        Heh. Tiedän, ettei ole.

        Mies on aina kotona tai töissä (jossa vain miehiä). Hän ei koskaan käy yksin baarissa tms., mennään joko yhdessä tai sitten hän on liikenteessä yhteisten ystäviemme kanssa. Ei epämääräisiä soittoja, tekstiviestejä, sähköposteja tms. Ja sitä paitsi mieheni ei ole missään vaiheessa ollut pätkääkään kiinnostunut muista naisista sen jälkeen, kun minut tapasi.

        Hän on yhden naisen mies ja rakastaa minua. Kuten minäkin rakastan häntä.

        Mutta muuten olisin kyllä harkinnut itsekin tuota.


    • Tapsa

      Sama täällä, mutta toisten perin. Teen kovaa työtä ja pitkiä päiviä, tekis mieli vähän seksiäkin kotona, mutta tuntuu sellaiselta vonkaamiselta etten kehtaa (turhauttaa). Kiireiltäni en ehdi kulkea edes vieraissa, mutta syksyllä pidän lomaa ja varmasti .....

    • ukko

      tutun tuntuista on, vaimo olisi halunnut seksiä useammin kuin minä, itse olisin halunnut vain levätä eikä seksi tuntunut mitenkään rentuuttavalta, hyvä kun pystyin pitämään viisarin tanassa. liikaa töitä, luulin silloin että on mun harteilla kait että maailma pyörii, vapaatkin käytin "tehokkaasti" kaikki muu taisi olla silloin toissijaista, suhde ja kanssa ihmiset. onneksi nykyään on toisin, ainakin luulen niin. lepo, sitä tarvitaan. ja ymmärrystä ettei itse tarvitse tehdä kaikkea. ja on tärkeätä avata myös silmät, nähdä mitä on ympärillä. ne kun miehesi tajuaisi olisi varmasti paljon kiinnostuneempi seksistäkin. toivotan teille onnistumista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe