Haluaisin hakea opiskelemaan folkloristiikkaa, ala kiinnostaa kovasti, mutta mietin miten alaa opiskelleet sijoittuvat työelämään. Onko tutkijan työ käytännössä ainoa vaihtoehto, joka onnistuu vain harvoille?
Folkloristien työtilanne?
3
684
Vastaukset
- tintti
Jyväskylän yliopiston sivuilta löytyi oheista listaa:
Etnologiatieteiden opiskelijat voivat työllistyä mm. museoalalle, järjestötehtäviin, toimittajiksi, arkistoihin, kansainvälisiin kehitysyhteistyötehtäviin (kulttuuriantropologit) tai kuntien ja valtion palvelukseen eri tehtäviin. Koska etnologiatieteet eivät ole ns. kouluaineita, alalla ei ole varsinaisia opettajan työtehtäviä eikä muutakaan suoraan ammattiin valmistavaa urapolkua, mutta opintojen antamat projektityö-, kommunikaatio-, tulkinta- sekä sosiaaliset taidot ovat hyödyksi työelämässä hyvinkin erilaisissa työtehtävissä samoin kuin tieteenaloille ominainen relativistinen suhtautuminen 'toiseen', 'muihin'.- shf
Museoala on käytännössä suuri työllistäjä, mutta ne työmarkkinat ovat aika lailla täynnä. Tiedossa siis pätkätöitä ja pientä (surkeaa) palkkaa.
Ala on varmasti mielenkiintoinen, mutta tämä on ehkä hyvä tietää, ennen kuin tekee lopullisen päätöksen.
- folkloristi
Työmarkkinoilla suhtautuminen folkloristiikkaan on todella huonoa. Useimmilla ei ole hajuakaan koko alasta (luulevat kansatieteeksi tai kukkien sidonnaksi) tai halveksuvat sitä tahallisesti - esim. kuvitellaan, että kun luet satuja, et tietenkään seuraa päivän politiikkaa.
Neuvoisin harkitsemaan vielä tarkkaan, vaikka eipä se työtilanne muillakaan korkeakoulualoilla kovin kummoinen ole.
Mutta meitä kyllä löytää monelta taholta, kuten nuo yliopistojen sivutkin jo kertoivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283