Juhlapyhien aiheuttamat massaruuhkat

Jälleen kerran sai todistaa ihmisten ajattelematonta käytöstä kauppaa ja sen työntekijöitä kohtaan juhlapyhien aiheuttamissa ruuhkissa. Työskentelen itse pienessä kaupassa ja tänäänkin Pyhäinmiestenpäivänä kauppa oli auki ja toimin kassalla. On kummallista, miten pyhäpäivät yllättävät kaupassakävijät joka kerta samalla tavoin kuin esimerkiksi ensilumi autoilijat. Olen itse työskennellyt jo useamman vuoden kaupanalalla ja tiedän kyllä, että tämäntyyppiset päivät aiheuttavat runsaasti ruuhkaa ja kyllä jokainen kaupantyöntekijä tietää varautua näihin päiviin.

Pääkysymyksenä kuuluukin, mikä saa niin monet asiakkaat käyttäytymään tällaisina päivinä niin törkeästi kauppaa ja sen henkilökuntaa kohtaan? Joka pyhä saa todistaa, kuinka jotkut asiakkaat esimerkiksi tulevat ja keräävät ostoskorinsa täyteen tavaraa (mukaan lukien pakasteita ja kylmässä säilytettäviä tuotteita), minkä jälkeen huomaavat pitkät jonot ja jättävät korinsa keskelle käytäviä ja kävelevät ulos. Osa taas purkaa turhautumistaan henkilökuntaan, joka on kuitenkin kaupassa töissä asiakkaitaan varten! Ei varmaan olisi mukavaa näille törkyturvillekaan, että joku tulisi heidän työpaikalleen sotkemaan järjestystä ja aukomaan päätään heille, vai olisiko?

5

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kenttämyyrätär

      Tuntuu kyllä todella kummalliselta, jos joku jättää täyteen kerätyn ostoskorin tai -kärryn jonon takia lojumaan lattialle. Tapahtuuko tätä oikeasti usein vaiko suurinpiirtein kaksi kertaa vuodessa?

      Ja kyllä, tuplapyhät todellakin toisinaan yllättävät. Vaikka sen olisi kalenterista nähnyt, tuppaa se helposti unohtumaan. On niin paljon muutakin muistettavaa ja kun on tottunut käymään kaupassa lähes milloin vain. Kaupan työntekijöiden työajat ja heidän työmukavuutensa ei ole ensimmäinen prioriteettini.

    • ehdotus.............

      Pyhät pitäisi kaikki poistaa kalenterista, vaikeuttavat liikaa kaikkien elämää. Asiakkaat ovat kuin persauksiin ammuttuja karhuja. Jos juhlat ja vapaat kerran ovat noin kamalia asioita niin pysytäänpä sitten ihan koko sakki vaan duunissa ja arkisessa aherruksessa.

    • ärrin_murrin

      Kaikkein kummallisinta on, että jotkut asiakkaat tuppaavat syyttämään henkilökuntaa jos kaupassa on ruuhkaa, aivan kuin se nyt työntekijöiden vika olisi! Tottakai pitkät jonot hermostuttavat, mutta siinä kohtaa tulisi muistaa, että jokainen ihminen osaltaan pidentää jonoja ja pahentaa ruuhkaa. Nykyään kaikki vaan on "kaikkien muiden syy eikä yhtään mun", ärsyttää kyseinen ajattelutapa.

    • Sunnuntai lepopäivä!

      Ihmiset eivät osaa lukea kalenteria. Onneksi pääosa kaupoista on kiinni kirkollisina juhlapyhinä. Näin kaupan työntekijätkin saavat levätä ja nauttia juhlapyhistä KOTONA PERHEENSÄ KANSSA!

      Kauppojen sunnuntaiaukiolo on TÄYSIN TURHAA! Kaikki kaupat pitäisi sulkea sunnuntaiksi. Poikkeuksena pienet haja-asutusalueiden ruokakaupat, joita pidetään auki perheen voimin. Sunnuntai on lepopäivä. Pyhitetään sunnuntai levolle ja omalle perheelle.

      Kaupan työ on hanurista - sieltä ja syvältä! Ihmiset tunkevat aattopäivänä kauppoihin vihaisina. He haukkuvat myyjiä ja kassanhoitajia ja syyttävät ruuhkista. Asiakkaiden kannattaisi miettiä, voiko kaupassa käydä päivää-paria aikaisemmin eikä juhlapyhien aattoina. Kodeissa on hyvät pakastimet ja jääkaapit, joten ruoka kyllä säilyy.

    • kahvilatyttö

      Itse olen kolmivuorotyössä 24/7 liikkeessä, joka ei sulje oviaan koskaan. Itselläkin on joskus joku pyhäpäivä yllättänyt. Kerran ajoin tyhjän Prisman parkkipaikalle ja ihmettelin että mitäh... sitte välähti. Ei aina voi muistaa noita kirkollisia pyhiä, kun niillä ei ole itselle mitään väliä. Ja jos ei satu seuraamaan lehtiä tai ilmoittelua, niin ei välttämättä tiedä ollenkaan.
      Palkka tulee pyhänä tuplana, joten mun puolesta pyhäpäiviä voisi olla vaikka kaksi viikossa.

      Mutta totta se on, että ihmiset ei osaa (enää?) suunnitella ostoksiaan. Ite asuin lapsuuden paikkakunnalla jossa ei ollu ku R-kioski auki pyhänä ja sekin saattoi olla auki vain muutamia tunteja. Äidin oli pakko suunnitella parin päivän ruoat. Nykyään ei enää tarvitse. On totuttu liikaa siihen, että kaupat on joka päivä auki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      143
      2841
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      278
      2548
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      34
      1502
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      38
      1484
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1212
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1075
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      317
      935
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      60
      922
    Aihe