Edellinen avaukseni jossa oli tarkoitus keskustella siitä mitä synti on oli sotkettu puheena olevaan asiaan kuulumattomilla viesteillä. Siksi avaan aiheen uudelleen ja toivon keskustelua nimenomaan avauksen aiheesta, mitä synti on.
Palstalla vilisee jatkuvasti erilaisia viestiketjuja, joissa kysellään milloin mistäkin asiasta että onko se ja se syntiä. Esimerkiksi äskettäinen kysymys, onko naispappi syntiä! :-))))
Herätysliikkeissä ja kirkkokunnissa on hyvin tyypillistä pitkät luettelot asioista ja esineistä, joiden sanotaan olevan syntiä, taikka sitten vastaavasti sellaisista jotka eivät ole syntiä.
Synti on: - "olla eri mieltä Jumalan kanssa".
Synnin tunnustaminen on: - "Olla samaa mieltä Jumalan kanssa".
Kun Jumala sanoo, muista pyhittää lepopäivä, se tarkoittaa että ihminen hiljentyy Jumalan sanan ääreen kuuntelemaan mitä asiaa - Jumalalla - on hänelle.
Kun Jumala sanoo, älä varasta, se tarkoittaa ettet ota mitään toiselle kuuluvaa luvatta omaan käyttöösi.
Kun Jumala sanoo, MINÄ olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalaia, se tarkoittaa ettei Jumalan rinnalle eikä hänen yläpuolelleen koroteta mitään tästä maailmasta peräisin olevaa tai ihmislähtöistä. Henkilöitä, materiaa, esineitä, Jumalan sanan vastaisia ajatussuuntia, arvoja asenteita.
Synti on ihmisessä oleva geneettinen perimä, joka ihmisen tahdosta riippumatta asettuu vastustamaan Jumalan tahtoa.
Kaikki ihmiset ovat siis kokonaan 100%:sti syntisiä.
Ei puolisyntisiä, tai vähemmän syntisiä!!
Näin ollen ainoa mahdollisuus pelastus synnin rangaistukselta, on uskoa Herraan Jeesukseen
HÄNEEN Kastettuna Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimen.
On totta että ihminen tekee myös paljon SYNNIN TEKOJA.
Nämä teot joita jokainen teemme Jumalan sanaa vastaan, ovat SYNNIN SEURAUSTA, - eivät itse synti.
Kuulemme paljon erittäin kornia opetusta syntigeeniä kantavien syntisten ihmisten synnittöminä syntyvistä
lapsista.
Tämä johtuu pinnallisesta syntikäsityksestä.
Siitä että itse synti ei olekaan muka synti, vaan vasta synnistä seuraavat teot tekisivät ihmisestä syntisen.
Synnittömänä syntyneestä Jeesuksesta tiedämme sen, että synnittömänä syntynyt ei tee KOSKAAN sellaisia tekoja jotka olisivat Jumalan sanaa vastaan. Synnitön kuolee pahimman vihollisensa puolesta, jotta voisi pelastaa tämän kadotuksesta. Synnitön ottaa toisten synnit päälleen ja kuolee, kärsien näin synnin tuottaman rangaistuksen kuoleman, pelastaakseen meidät syntiset kadotuksesta.
Vasta sellainen ihminen kokee ylösnousemuksen riemun, jolle avautuu tämä ihana evankeliumin sanoma:
Jeesus kuoli ja lahjoitti näin sinulle elämän.
Hallelujaa kiitos sinulle Jeesus!
Jeesus ei pelastanut meitä synnin orjuuteen, vaan vapauteen synnistä, JUmalan lasten iloon ja rauhaan.
Kun Jumala on näin meitä rakastanut, olemme mekin velvolliset rakastamaan toinen toisiamme. - Tämä on
Jumalan sana.
Matt. 11:28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Matt. 11:29-30 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuuliaisuus Jumalan vanhurskaudelle! Mitä se on?
Room. 10:2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
Room. 10:3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, ...
____
***) ... eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
____
Room. 10:4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Tunnusta sinussa oleva synti:
Room. 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.
Tunnustaessasi sinussa asuvan synnin, sinä asetut samalle puolelle Jumalan kanssa ja tuomitset itsesi, (ts. mitätöit kaikki omat mahdollisuutesi pelastua tekemistesi taikka tekemättä jättämistesi kautta).
Syntisenä otat vastaan Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa tarjoaman armon pelastukseksesi.
Yskin armosta.
Yksin Kristuksen tähden.
Yksin uskon kautta.
Tämä on se tie, jota käyden sinä pääset taivaaseen. Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja.
Room. 10:8-13
Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
Minusta , vain se onsynti joka JUMALA synniksi määritellyt . eli
Syntiä on sellainen joka eroittaa minut Jumalasta ..
ei mikään lista jonka ihminen on listannut ja kirjannut le sitä ,
Vaikka toiseksi Jeesus sanoi : ne pienetkin käskyt on syntiä .
aivan niin ne on Jeesuksen määräämät .
>Yskin armosta. <
Ota ihmeessä yskänlääkettä :D
Epäusko!
Synti ei ole ongelma koska Jeesus on kuolemallaan sovittanut kaikkien ihmisten kaikki synnit.
Mutta epäusko, mitä se tekee?
Epäusko estää ihmisen ottamasta evankeliumia (sanomaa sovituksesta) vastaan! Kertaalleen maksetut synnit jäävät näin kokonaan saatanan uhrin itse maksettavaksi helvetissä.
Ai että, kun pirun orjalla on ilo jo pienestäkin. :-)))
No, helvetissä kyllä riittää sitten surua sitäkin enemmän.
Hell for the company. Jos kaikki parhaat tyypit menee Helvettiin, niin sinne minäkin mielellään. Jaksaako siellä taivaassa kikattaa joittekin ihanien pyhäkoulupoikien ja sukkaa kutovien jeesus-mummojen kanssa.
Epä usko on yksi synti , mutta se on maailman suurin synti .
niin EH:sanoi jo -70 luvulla .
Totta Jeesus on sovittanutkuolemallaan kaikkien ihmisten synnit
jäi jäljelle vain uskominen minun niinkuin sinun tulee se uskoa
ei mitään muuta tarvitä se on siinä ..
Kuvittele seisovasi tulessa. Helvetissä on samalainen olotila ikuisesti. Mikä pahinta joutuu vielä siinä tuskassa katselemaan niitä Jeesuksen Kristuksen haavoja joissa olisi ollut ihan ilmainen pelastus.
ei kyllä naurata: oletko aikuinen ihminen? Vai oletteko te todella noin aivopestyjä? Teidän uskontonne on todella pelottavaa. Ei minulle, mutta kaikille niille lapsille joita uskonnossanne on.
Ei niin , Siksi Johannes kastajakin sanoi , 7.te kyykäärmeen sikiöt , kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaa vihaa Mat.3:8. Tehkää sentähden parannuksen soveliaita
lupauksia /hedelmiä ,.9. Älkää luulko saattavanne sanoa mielessänne : "Onhan meillä
isänä Aabraham ";sillä minä sanon , teille että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.. 10-12..
10. Jo on kirves pantu puitten juurelle ;jokainen puu, joka i tee hyvää hedelmää ,
siis hakataan pois ja heitetään tuleen .
11. Minä Kastan teidät vedellä parannukseen , mutta se, joka minun jä'ljessäni
tulee , on minua väkevänpi , jonka kenkiäkåään minä en ole kelvollinen kantamaan ;
hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella .
12. Hänelle viskimensä kädessään , ja hän puhdistaa puimatantereensa ja kokoaa
nisunsa aittaan , mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa.
Aivan , Vaikka tulijärveen kävelijätkin saa kirkasten ruumiin .muuten
ei he kävelsi hetkeä kauemmin niitä kuumia paikkoja , tämä
ruumis olisi kärventynyt , alta aika yksikon . mutta se olisi
sittenkin kamalaa ja kärsiminen kovaa. .
>>>Synti on: - "olla eri mieltä Jumalan kanssa".
Synnin tunnustaminen on: - "Olla samaa mieltä Jumalan kanssa".**
Tuo mitä kirjoitat on lain alla elämistä. Silloin Jumala oli kaikkivaltias, mutta kristitty, uudestisyntynyt ihminen on eri liiton alla.
Vastusta ei anna VL saarnaaja eikä Jumala vaan Kaikkivaltias Kristus, Herramme.
(Joh. 16:9)
Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun,
Niin helppoa se on. Valinta.
Jos joku uskoo SRK;hon, Hänen usko ei ylety Kristukseen, mutta jos löytää Kristuksen, voi kuitenkin kuulöua SRK;hon, jos tunnustaa uskonsa Kristukseen Herrana suullaan.
>>Kun Jumala sanoo, muista pyhittää lepopäivä, se tarkoittaa että ihminen hiljentyy Jumalan sanan ääreen kuuntelemaan mitä asiaa - Jumalalla - on hänelle.** Mutta mitä Jeesus sanoo? Oletko ajatellut?
Sanoma on selvä. ( Mark. 2;27) Ja Jeesus sanoi heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten
Elätkö vanhassa, laki liitossa?
>>Kun Jumala sanoo, älä varasta, se tarkoittaa ettet ota mitään toiselle kuuluvaa luvatta omaan käyttöösi.** Amen.
>Kun Jumala sanoo, MINÄ olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalaia, se tarkoittaa ettei Jumalan rinnalle eikä hänen yläpuolelleen koroteta mitään tästä maailmasta peräisin olevaa tai ihmislähtöistä. Henkilöitä, materiaa, esineitä, Jumalan sanan vastaisia ajatussuuntia, arvoja asenteita.** Amen, mutta Herra ei ole Jumala, vaan Kaikkivaltias Kristus. Jumalia on monia, mutta Kristuksia yksi, poisluettuna syntejä anteeksi antava VL saarnaaja.
>>Synti on ihmisessä oleva geneettinen perimä, joka ihmisen tahdosta riippumatta asettuu vastustamaan Jumalan tahtoa.** Mitä syntiä pikku vauva on tehnyt? Mikä on Hänen syntinsä, miksi Hän ei kelpaisi Jumalalle, tai enne kaikkiaan Jeesukselle, asia joka ratkaisee.
>>Kaikki ihmiset ovat siis kokonaan 100%:sti syntisiä.
Ei puolisyntisiä, tai vähemmän syntisiä!!** Mutta uudestisyntyneitä on vain hyvin vähä, He näkevät Jumalan.
>>Näin ollen ainoa mahdollisuus pelastus synnin rangaistukselta, on uskoa Herraan Jeesukseen
HÄNEEN Kastettuna Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimen.** Juuri näin kastettuna sen jälkeen kun on ottanut vastaan Jeesuksen, upottamalla. Muuta kastetta Raamattu ei tunne.
>> On totta että ihminen tekee myös paljon SYNNIN TEKOJA.
Nämä teot joita jokainen teemme Jumalan sanaa vastaan, ovat SYNNIN SEURAUSTA, - eivät itse synti.** Mitä Jeesus sanoi - opettakaa heitä elämään niin kuin MINÄ ELIN; eikä niin kuin Jumala eli.
> Kuulemme paljon erittäin kornia opetusta syntigeeniä kantavien syntisten ihmisten synnittöminä syntyvistä
lapsista. ** Mainitse minkä synnin vauva on tehnyt. Jokainen VASTAA VAIN OMIST SYNNEISTÄÄ JEESUKSELLE.
Mainitsiko Jeesus koskaan synnittömänä syntyneestä? Ei, vaan viattomasta joka on vanhurskas ja HEIDÄN KALTAISENSA PERIVÄT MAAN.
Sovitettu pelastuu, eikä synnin anteeksi saanut, joka ei tunnusta Kristusta Herraksi.
Alkaa vaikuttaa, että olet muslimi. Puhut vain Jumalan pelastamisesta. Etsi ensin Jeesus vasta sitten löydät Jumalan. – Minä OLEN TIE, totuus ja Elämä, ei kukaan pääse Isän luokse, kun minun kauttani.
Jeesus on portti ja portinhartia, ei Jumala ole portti.
>> Hallelujaa kiitos sinulle Jeesus! ** Hieman helpotti, mutta miksi puhut Jumalasta kaikkivaltiaana. Sellainen kuva jää.
>>Matt. 11:28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Matt. 11:29-30 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." ** Siinä on HAASTETTA LESTADIOLAISILLE.
Kes.
Tiivistä, oo arvon Pelle!
:D
Portinhartia, mikä se on?
Voitko kertoa minulle, mitä tekee syntinen joka on tehnyt syntiä ja haluaa pelastua. Mistä tietää että ei joudu helvettiin? Kysyn ihan vilpittömästi. Vaikka kuinka rukoilen ja rukoilen armahdusta, en usko että minulle on annettu anteeksi. Kadun ja mietin tekoani jo monta vuotta. Mutta olen vain koko ajan tuskissani. Antaako Jumala koskaan anteeksi? Mistä tiedän että saan koskaan anteeksi?
>>Voitko kertoa minulle, mitä tekee syntinen joka on tehnyt syntiä ja haluaa pelastua. ** Etsii Jeesuksen ja uskoo Hänet Kristukseksi, Herraksi.
Se ei pelasta, että on synnit anteeksi, vaan se että seuraa Jeesusta.
>>Mistä tietää että ei joudu helvettiin?** Jeesuksen lupuksesta. Helpoiten se on nähtävissä Ristin ryövärillä – tänä päivänä olet kanssani paratiisissa.
Ihminen löytäessään Jeesuksen hakeutuu kasteelle, ja saa uudestisyntyä Hänessä, se tuo pelastuksen, sillä ilman uudestisyntymää ei ole taivasosuutta.
Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." ( Joh 3;3)
Jumalan valtakuntaa johtaa Jumala, ei ihminen. Nämä SRK;N sanonnat Heidän jumalan valtakunnista on pelkkää pakanallisuutta. Se on kylläkin seurakunta, mutta vain yksi sellainen, jossa ei tunneta edes uudestisyntymistä.
>>Vaikka kuinka rukoilen ja rukoilen armahdusta, en usko että minulle on annettu anteeksi. Kadun ja mietin tekoani jo monta vuotta. Mutta olen vain koko ajan tuskissani. ** Jos sinä käännyt Jeesuksen puoleen, apu tulee varmasti. Hän on luvannut sen.
Lue syntisen rukous, Jeesus vastaa.
Rakas Taivaallinen Isä, Tulen eteesi Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Tuon eteesi kaikki syntini, kaikki taakkani ja kaiken sen, mikä minua sitoo ja vangitsee.
Isä, pese minut Jeesuksen kalliissa veressä jonka hän vuodatti Golgatalla minun syntieni tähden.
Katkaise synnin ja Saatanan kahleet minun ja omaisteni elämässä.
Pane minuun kalliin veresi merkki.
Halua antaa sinulle henkeni, sieluni ja ruumiini ja olla sinun omasi niin kauan kuin elän täällä maanpäällä ja sitten taivaassa.
Turvaudun uskossa yksin Sinuun, Herra Jeesus Kristus, Sillä sinä olet elävän Jumalan Poika. Ole Herrani ja Vapahtajani tästä hetkestä iankaikkisesti.
Uskon koko sydämestäni sen, mitä nyt suullani tunnustan näin sanoen: Sinä olet minun Vapahtajani, Herrani ja Jumalani. Olen nyt uudestisyntynyt - Jumalan lapsi. Uskon sen ja otan vastaan Jeesuksen nimessä AAMEN.
Jeesus sanoo:
"...sitä joka luokseni tulee, minä en aja pois"
>>Antaako Jumala koskaan anteeksi? Mistä tiedän että saan koskaan anteeksi** Jumala ei Sinua kuule, vaan Jeesus, jolla on kaikki valta, eikä Jumala myöskään tuomitse sinua, vaan Jeesus, jollet usko Häntä Herrana.
Rakkaudella, Kes.
synti on sama asia ku karma,elämä on omista valinnoista kiinni ja sinä olet oman elämäsi herra eikä ketään muu,ainakaa jeesus!
mun mielestä on todella loukkaavaa koko ihmiskuntaa kohtaan ku ihmiset valehtelee jo toiselle,tasapainonen ihminen ei tarvitse mitään eikä ketään vierelleen osottaakseen oman itsensä jumala ei auta sua !
elämä on elämistä varten eikä jotain vitu syntejä,olkaa oma ittenne nii tiedätte!