sitruunatetra

onko kellään kokemusta sitruunatetroista?
jos on, voisitko kertoa niistä?
mulla on 68l akvaario, ja siellä on 3 taistelukalaa, 5kiilakylkeä ja 5neontetraa 2 leobardi monnista.
olen kuullut että eri lajin tetrat menisivät samaan parveen (eli neon tetratja sitruunatetrat menisivät samaan parveen.)
mulle voi myös mailata.os:[email protected]
kiitos jo etukäteen!
51188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sitruunatetra on oikein kaunis ja viehättävä pieni kala, joka soopiii monenlaisiin vesiin, mutta sen verran vilkas, ettei missään nimessä käy alle satalitraiseen akvaarioon.

Eri tetrat eivät mene samassa parvessa. Kuten eivät mene eri monnisetkaan. Jokainen tetra tarvitseee ihan oman riittävän ison parvensa. Jos nyt rinnastaisin, niin gootti ei tunne oloaan kotaisaksi hoppareiden porukassa, vaikka ihmisiä ovat molemmat.

Leopardimonnisesi kaipaisivat parvea, eli vain siinä tapauksessa, että sinulla on pohjalla hienoa hiekkaa, niin voisit hankkia näitä lisää.

Silloin kaloja on kyllä jo niin reilusti, että ruokinnan kanssa on oltava tarkkana ja vedenvaihtoja on syytä tehdä kahdesti viikossa.

Mikä lie lämpötila altaassasi? Yli 25 niin taistojen on hyvä olla, mutta neonit paistuvat ja jos on alle sen, niin neoneiden on hyvä olla, mutta taistoja paleltaa. Noinkin pienessä tilassa olisi viisasta pitää vain yhtä taistelukalaa, riski siihen, että joku löylytetään hengiltä, on melkoinen.

Äänestä
  • Entäpä kuparimonniset, parveilevatko albiinokupareiden kanssa?? Ainakin meillä näyttää siltä, molempaa "lajia" 5 yksilöä...
    Mieheni on muuten gootti, paras ystävänsä hoppari... Parveilevat ihan OK X)

    Äänestä

  • Anna kirjoitti:

    Entäpä kuparimonniset, parveilevatko albiinokupareiden kanssa?? Ainakin meillä näyttää siltä, molempaa "lajia" 5 yksilöä...
    Mieheni on muuten gootti, paras ystävänsä hoppari... Parveilevat ihan OK X)

    Monniset usein parveilevat muiden samannäköisten tai -kokoisten monnisten kanssa, mutta ainahan niillä on paljon parempi olla omien lajitovereiden kanssa. Mielestäni ei kannata TARKOITUKSELLA hankkia eri lajisia ja odottaa että ne "ystävystyisivät", vaan aina kannattaa hankkia samaa lajia useampi yksilö.

    Itselläni naamio- ja sysievämonniset muodostavat yhden porukan, johon välillä eksyy myös kuparimonnisia. Olipa minulla kerran yksi kirsikkabarbikin, joka luuli olevansa kuparimonninen :) Se porukka oli aivan erottamaton. Mutta niinkuin sanoin, aina parempi olla "omien" kanssa.

    Äänestä

Itselläni ei ole ollut sitruunatetroja, mutta taitavat olla aika helppohoitoisia tetroja. Sinulle en niitä kuitenkaan suosittele, koska altaasi kalasto on jo valmiiksi hieman sekava... Jos sinne vielä jotain laitat niin menee ylikansoituksen puolelle. Toisaalta monniset tarvitsisivat lajitovereita koska ovat parvikaloja, mutta siihen ei oikein ole tilaa...

Miten muuten taistosi tulevat toimeen keskenään noin pienessä altaassa? Yleensä useampaa taistoa suositellaan vasta yli 100 litran akvaarioihin, pienemmässä tulee yleensä ruumiita...

Tuosta kalojen parvikäyttäytymisestä: joskus samannäköiset kalat SAATTAVAT liikuskella yhdessä (monnisilla yleisempää kuin tetroilla), mutta yleensä kyllä pitäisi olla samaa lajia parvessa. Neontetrat ja sitruunatetrat ovat kuitenkin niin eri näköisiä, että tuskin alkaisivat hengailemaan keskenään. Toisaalta altaasi on niin pieni, että ne väkisinkin joutuvat uiskentelemaan samassa porukassa kun ei ole tilaa väistelläkään :)

Äänestä
  • taistikseni tulevat toimeen!
    naaraat kilpailevat keskenään, mutta hyvin pyyhkii!
    kiiti vastauksista-muuten kalastooni kuuluisi ehkä sitruuna tetroja...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wenda kirjoitti:

onko kellään kokemusta sitruunatetroista?
jos on, voisitko kertoa niistä?
mulla on 68l akvaario, ja siellä on 3 taistelukalaa, 5kiilakylkeä ja 5neontetraa 2 leobardi monnista.
olen kuullut että eri lajin tetrat menisivät samaan parveen (eli neon tetratja sitruunatetrat menisivät samaan parveen.)
mulle voi myös mailata.os:[email protected]
kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu