Toivon että voisi hohotella yhdessä ja käpertyä kiinni kun joskus siltä tuntuu. Sanoa jotakin tai olla sanomatta kun siltä tuntuu,riidellä tai olla riitelemättä jos sekin tuntuu parhaalta. Kuopsuttaa rikkaruohoja keväällä yhdessä, ruopsuttaa toista niskasta. Ihmetellä maailman menoa ja kökötystä sohvan nurkalla. Purskautella suustaan hulluja lauseita joita toinen silti ymmärtää..ja ajatella, koska hän on hän oma itsensä persoona josta niin erittäin paljon pidän,virheineen kaikkineen. Tämä on nyt pieni haaveiden hetki jonka halusin kirjoittaa.
Diplomaattinen
rauhan lähettiläs
5285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Juuri noin. Tismalleen. En varmasti koskaan löydä juuri tuollaista ihmistä. :/
Haaveilu ei ole koskaan turhaa, vaan niiden avulla jaksaa eteenpäin.
Joskus ja useinkin ne voivat toteutua, kun sitkeästi toivoo . . .elämä tuo yllätyksiä.
Mitäpä jos haaveilee jotain, mitä ei saisi haaveilla
ja toivoo toivotonta.....
Toisaalta, haaveet eivät aina kuuntele käskyjämme, ne eivät väisty ja poistu, ne säilyvät silloinkin, kun niiden olemassaolo tuntuu enemmän kivun- kuin voiman lähteeltä.
No joo, mutta tarkaan ottaen haaveilen siitä että olisin rakastettu, nähty, kuultu ja ymmärretty. Tietysti haluaisin myös itse rakastaa, haluaisin kunnioittaa, haluaisin vierailla rakkaani sielussa, nähdä hänet todellisena, ilman mitään rooleja tai opittuja repliikkeejä. Haluaisin hukkua pitkiin katseisiin ja kaiken sisältävään hiljaisuuteen. Rakkaan ihmisen läheisyydessä hiljaisuus puhuu ja joskus tuntuukin, että sanat (joita aina kuitenkin joko itse tai joskus jopa läheisemme, kontrolloivat) tuntuvat turhilta tai ainakin niitä pitää olla riittävän vähän ja niiden pitää olla ehdottoman tosia.
Sitten on paljon sellaisia haaveita, joita en kertoisi kenelleekkään muulle, kuin sille jota rakastan...
Näin myös tapahtuu.
http://www.youtube.com/watch?v=UxvNe761z2g
Toivottavasti ainakin siellä......