Kertokaa kummit!

Ajattelin tänä vuonna alkaa hyvissä ajoin askartelemaan muksujen kanssa joululahjoja kummeille.. Onko jotain ideoita mitä tehtäisiin? Lapset ovat 3 ja 1v.. Ajattelin jos kortiin tekisi pienemmän kämmenen tai jalkapohjan kuvan.. (?) Kuulostaako ihan typerältä.. Mutta mitä lahjaksi? Jotain mitä lapset voisi tehdä..Viime vuonna koristelimme valokuvakehykset joihin laitettiin kuva lapsesta ja kummista..
8907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olisikohan ihan hullu idea ostaa esim joku vaatekappale ja siihen painaa lapsen käden kuvia? Minä itse voisin ainakin pitää vaikka yöpaitaa johon lapsi on piirtänyt tai painanut kuvia. Voi tietysti olla että tämä ei ainakaan nuoremmalta ihan vielä kyllä onnistu.

Äänestä

Mä sain yhtenä jouluna kummipojalta ihanan joulukortin. Punaiselle pahville oli painettu mustalla sormivärillä 2 vuotiaan kummipojan jalka ja molemmille puolille kädet, jalan yläpuolelle. Sitten siihen jalkapohjaan oli piirretty silmät ja suu niin siitä tuli HIRVI =) Kädet ja sormet siis olivat mahtavat sarvet ja jalanpohja pää =)
Aivan ihana persoonallinen kortti!! Ja siitä muistaa kuinka pieni tuo poikakin on joskus ollut

Äänestä
  • Täytyykin heti kokeilla.. Ja ei kun sormiväri ostoksille.. kiitos!

    Äänestä

Tässä vinkki mitä emme halua:
jostain syystä mua suorastaan kammottavat joidenkin (postimyynti)firmojen kauppaamat SEINÄ-KALENTERIT johon voi itse valita kuvat. Siis omista valokuvistaan. Joka joulu odotan kammolla että moisen saan, koristettuna lasten sotku-naama kuvilla (siis näitä "söin yksin suklaata ja mustikoita"kuvia mitä) jotka ovat toinen kammon kohteeni. En välttämättä halua koko vuodeksi paraati-paikalle muiden lasten kuvia...

TÄMÄ taas kelpais:
(käsi)PYYHKEISIIN vois kanssa painaa käsillä kuvia, ainakin Sinooperi myy sellasia kestäviä kangasvärejä. Sellaset pyyhkeet vois olla aika hauskat.

Äänestä
  • Olis muuten varmaan aika mageita käsipyyhkeitä.. Kiitos ideasta! Tosta kalenterista tuli mieleen, et miten joku kahvikuppi johon lapsi on jotain töhertänyt.. annettiin sellainen meinaan vaarille synttärilahjaksi :)

    Äänestä

  • Äiti kirjoitti:

    Olis muuten varmaan aika mageita käsipyyhkeitä.. Kiitos ideasta! Tosta kalenterista tuli mieleen, et miten joku kahvikuppi johon lapsi on jotain töhertänyt.. annettiin sellainen meinaan vaarille synttärilahjaksi :)

    Kyllä sellanen kuppikin kelpais!
    Ja toi kortti idea ylempänä oli kiva kanssa. En todellakaan kaipaa mitään hienoa ja kallista, pelkkä itse tehty kortti on aivan riittävä lahja!!! Liiasta tavarasta yritän muutenkin eroon, joten pois turhat paineet! Vanha fraasi "ajatus on tärkein" pitää NIIN paikkaansa!

    En tosiaan tiedä mikä ihmeen angsti mulla on niiden kalentereiden suhteen... Johtuu varmaan siitä et oon ollu aina tarkka siitä mitä seinillä riippuu-->Mitä vähemmän sen parempi... Kummallisuutensa kullakin:)

    Äänestä

  • Kumitäti kirjoitti:

    Pitääks kummeille antaa lahjoja? Itse olen kolmen lapsen kummi, enkä ole keltään saanut "kummiuden" takia lahjoja. Itse olen kyllä muistanut lapsia.

    Äänestä

nyt viikonloppuna illalla,hämärissä jos suinkin sää sallii,laittaa pihalle kynttilöitä ja lapset sinne sekaan tonttuhatut päässä ja ottaa valokuvia kummeille ja mummoille jouluksi.Erilaisia tonttuja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äiti kirjoitti:

Ajattelin tänä vuonna alkaa hyvissä ajoin askartelemaan muksujen kanssa joululahjoja kummeille.. Onko jotain ideoita mitä tehtäisiin? Lapset ovat 3 ja 1v.. Ajattelin jos kortiin tekisi pienemmän kämmenen tai jalkapohjan kuvan.. (?) Kuulostaako ihan typerältä.. Mutta mitä lahjaksi? Jotain mitä lapset voisi tehdä..Viime vuonna koristelimme valokuvakehykset joihin laitettiin kuva lapsesta ja kummista..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu