Vitalon power

"Turku. Finanssivalvonta on keskeyttänyt turkulaisen tuulivoimaa suunnittelevan yrityksen osakeannin. Vitalon Power on kerännyt osakeannilla varoja kymmenen tuulipuiston rakentamiseen. Viranomaisen poikkeuksellisesta puuttumisesta kertoo Turun Sanomat.

Yhtiö kerää puistojen toteuttamista varten ainakin 50 miljoonan euron pääomaa.

Yhtiön pääomistaja Markku Rusi on kaupitellut osakkeita sijoittajille lehti-ilmoituksella. Hän on luvannut pääomalle 6,5 prosentin vuotuisen osingon ensimmäisen neljän vuoden ajan. Sen jälkeen osinko olisi jopa 12 prosenttia.

Fivan mukaan yhtiö ei ole antanut riittäviä tietoja arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavista seikoista ja se on markkinoinut osakeantia harhaanjohtavasti.

Arvopaperimarkkinalain vastaiseksi katsottu kauppa keskeytettiin toistaiseksi. Fiva aikoo kuulla yhtiötä. Osakeannin keskeyttäminen on erittäin epätavallista.

"En edes muista, milloin viimeksi niin on tehty", sanoo Fivan osastopäällikkö Jarmo Parkkonen Turun Sanomille." uskallatko sijoittaa ?
51831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hiukka liian hyvältä tuntuu.Korko ois kyllä kohillaan.

Äänestä

Ei muuta kuin rahat likoon ja tuottoa odottelemaan.

Äänestä

" Hän on luvannut pääomalle 6,5 prosentin vuotuisen osingon ensimmäisen neljän vuoden ajan. Sen jälkeen osinko olisi jopa 12 prosenttia."

Osake ja osinkolupaus? Valistunut sijoittaja pohtii, että mistä pirusta yhtiölle syntyy niitä voitonjakokelpoisia varoja? Ensimmäiset viisi vuottahan menevät niiden tuulimyllypuistojen rakentamiseen eikä yhtiö tuota mitään. Tuottoa tulee vasta, kun propelli pyörii ja piuha on kiinni valtakunnan verkossa.

Taitaa olla korko kohillaan. ;)))

Äänestä

Mitäs Ristille nyt kuuluu?

Äänestä

Rusi on Rusi ei siitä mihinkään pääse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pitäisikö harkita ? kirjoitti:

"Turku. Finanssivalvonta on keskeyttänyt turkulaisen tuulivoimaa suunnittelevan yrityksen osakeannin. Vitalon Power on kerännyt osakeannilla varoja kymmenen tuulipuiston rakentamiseen. Viranomaisen poikkeuksellisesta puuttumisesta kertoo Turun Sanomat.

Yhtiö kerää puistojen toteuttamista varten ainakin 50 miljoonan euron pääomaa.

Yhtiön pääomistaja Markku Rusi on kaupitellut osakkeita sijoittajille lehti-ilmoituksella. Hän on luvannut pääomalle 6,5 prosentin vuotuisen osingon ensimmäisen neljän vuoden ajan. Sen jälkeen osinko olisi jopa 12 prosenttia.

Fivan mukaan yhtiö ei ole antanut riittäviä tietoja arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavista seikoista ja se on markkinoinut osakeantia harhaanjohtavasti.

Arvopaperimarkkinalain vastaiseksi katsottu kauppa keskeytettiin toistaiseksi. Fiva aikoo kuulla yhtiötä. Osakeannin keskeyttäminen on erittäin epätavallista.

"En edes muista, milloin viimeksi niin on tehty", sanoo Fivan osastopäällikkö Jarmo Parkkonen Turun Sanomille." uskallatko sijoittaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu