millasta veden pitäs olla että taistelukala
pärjää siellä?
entä mitäs sen seuraksi ja millaset kasvit?
taistelukala on uros ja akvaario on pikkasta
alle 120litranen.
kertokaa olkaa niin hyvät
9
436
Vastaukset
- rusetti
taisto urhoja ei akvassa voi olla kuin yksi sen tiedän mutta kuinkas monta naikkosta taistosetä
sietää?
minkä värisiä taistoja on olemassa?
yleisin lienee punainen ja kaunishan se on
mutta olen nähnyt myös sinisen.
se oli kertakaikkisen lumoava!- Jokke
Taisto pitää lämpimästä vedestä, joten sellainen 26 astetta olisi aika hyvä. Tuon lämpöiseen veteen sen seuraksi käyvät esim. värikkäät kardinaalitetrat. Suodattimen virtaus ei saisi olla kova.
Jos allas on 120 litraa, niin n. 3 naarasta olisi hyvä määrä koiraan lisäksi, riippuu muun kalaston määrästä. Yhtä naarasta ei kannata pitää, koska koiras saattaa ahdistella sitä jatkuvasti. Toisaalta myös naaraat ovat jokainen erilaisia yksilöitä, joten nekin saattavat kiusata toisiaan.
Värejä on tosiaan paljon. On punaista, sinistä, kirjavaa ja vaikka mitä. Itselläni oli aikoinaan koiras joka oli muuten sini-violetti, mutta evien päät olivat punaiset. Ei ole yhtä komeata koirasta tullut vastaan sen jälkeen ;) - Anna
Naikkosia voisi olla vaikko 3 per uros, mutta en ole yhtään varma riittääkö akvasi koko! Kysy viksummilta... ;)
Kasvillisuutta paljon, taistelukalat ovat kotoisin riisipelloilta ja muilta "mutamontuilta". Intianvesirutto ja vellisnieria hyviä kasveja aluksi, kasvavat nopeasti ja tyytyvät vähään.
Värityksiä on useita. Suosikkini on albino jolla punaisia ja sinisiä laiskiä... vau! Kannattaa myös tutustua crowntail- eli kruunupyrrstö-muunnokseen. Aikuisella uroksella pyrstö ja selkäevä muodostavat roikkuvan, liehuvan "ruunun" joka on jopa samaa kokoa kuin kämmen sormineen!! Tsitoille sitten seuraksi joitakin lämpimästä pitäviä (ei missään nimessä neon!) tetroja jotka eivät nypi liehueviä. Kardinaalitetra on hyväksi todettu, myös intiaaninsulkaa ja taistoa on pidetty samassa hyvin tuloksin.
Kaikki tietoni on muilta "ryöstettyä", itselläni ei taistoa ole ollut :(
- Anci
http://www.varusteleka.fi/laura/kalat.php?nayta=27
tässä olisi jotain tietoa - taisto
Taistelukalat tykkäävät neutraalista/hieman happamasta vedestä, joka on lämmintä! Mielellään 26 ja kutemista varten jopa 30. Se kutu onkin sitten oma juttunsa... Köynnöstävät kasvitiheiköt ovat passeleita ja mielellään joku kanto, jonka suojaan tarvittaessa pujahtaa. Omasta kokemuksestani 120 l on liian iso allas; saatat itse joutua taistelemaan, jotta edes näet taistosi. Itse kasvatin aikanaan taistoja hyvällä menetyksellä 40 litraisessa altaassa. Lisäksi taistelukalat ovat labyrinttikaloja, joiden on silloin tällöin päästävä pintaan haukkaamaan ilmaa (painavat sen labyrinttielimeen ja käyttävät hyödykseen), jotteivat huku. Liian korkeakin allas on siis stressitekijä niille.
Suosittelisin, että pidät vain uroksen. Naaraille käy ennemmin tai myöhemmin huonosti. Jos laitat kalat tuohon n. 120 l altaaseen, jossa paljon kasveja ja koloja, saattavat 3 naarasta selvitäkin.Väreissä taistoja löytyy vaikka millä mitalla "albiinosta" sähäkän sinisiin, punaisiin, vihreisiin, 2-3 värisiin... Oman suosikin löytää kyllä.
Seuralaisista vielä. Tuohon altaaseen menisi vaikka parvi kiilakylkiä, yleensäkin taistoille ei saa laittaa muita huntuvaeväisiä (tai edes rihmakaloja, joiden päälle taisto käy) eikä myöskään esim. barbeja, jotka varmasti nyppivät taistosi hengiltä. Huomaa muiden hankinnassa myös lämpötila; harvat kestävät niin korkeaa lämpöä.
Sinuna hommaisin taistolle oman vaikka 50 litraisen altaan esim. 6 kiilakyljen kanssa ja laittaisin muita 120 litraiseen. - anne
siis eikö sinne voi ottaa jotaa monnia yms.?
kysyn nyt nämä neuvot teiltä koska elukkakaupassa sanottiin että kaikkia kaloja voi ottaa taiston kanssa samaan akvaan.
sitä en usko koska neontetrat nyppii sen rassun kauniit evät.
jos teillä on taisto akvassa niin kertokaa kaikki!
veden ph, lämpö, muut kalat, koko, kasvit yms.
tahdon taiston viihtyvän.
en ota mitään elukkaa sitä varten että saan mahdollisimman paljon hyötyä siitä eli katella kaunista taistoa vaan tahdon sen ja muidenkin kalojen viihtyvän.
siksi tahdon jeesiä tässä hommassa.- Jokke
Kyllä 120-litraiseen joitakin monnejakin sopii. Älä vaan usko eläinkauppiastasi jos hän väittää, että taiston kanssa samaan akvaan sopivat kaikki kalat... Niin ei todellakaan ole! Mutta hienoa että otat itse selville etkä usko sokeasti kauppiaisiin :)
Akvaasi kannattaa ottaa partamonni levää syömään, mutta vain yksi! Lisäksi voisit ottaa joitakin monnisia, jotka koon ja lämpötilavaatimusten puolesta sopivat akvaasi. Monnisia on paljon erilaisia, joten siitä vaan etsimään mieleistäsi. Itselläni on 200-l akvassa kupari-, sysievä- ja naamiomonnisia, 6 joka lajia. Monnisia pitäisi olla ainakin 6 koska ne ovat parvikaloja.
120-litraiseen saa jo ihan kivan kalaston. Miltä kuulostaisi:
taistokoiras ( muutama naaras?)
10 kardinaalitetraa
6 monnista (esim.kuparimonninen)
1 partamonni
-lämpötila 26
-ph n. 7 ja pehmeä vesi (Suomen kraanavesi on yleensä tuollaista)
-runsaasti kasveja, ei kovaa virtausta - Jokke
Jokke kirjoitti:
Kyllä 120-litraiseen joitakin monnejakin sopii. Älä vaan usko eläinkauppiastasi jos hän väittää, että taiston kanssa samaan akvaan sopivat kaikki kalat... Niin ei todellakaan ole! Mutta hienoa että otat itse selville etkä usko sokeasti kauppiaisiin :)
Akvaasi kannattaa ottaa partamonni levää syömään, mutta vain yksi! Lisäksi voisit ottaa joitakin monnisia, jotka koon ja lämpötilavaatimusten puolesta sopivat akvaasi. Monnisia on paljon erilaisia, joten siitä vaan etsimään mieleistäsi. Itselläni on 200-l akvassa kupari-, sysievä- ja naamiomonnisia, 6 joka lajia. Monnisia pitäisi olla ainakin 6 koska ne ovat parvikaloja.
120-litraiseen saa jo ihan kivan kalaston. Miltä kuulostaisi:
taistokoiras ( muutama naaras?)
10 kardinaalitetraa
6 monnista (esim.kuparimonninen)
1 partamonni
-lämpötila 26
-ph n. 7 ja pehmeä vesi (Suomen kraanavesi on yleensä tuollaista)
-runsaasti kasveja, ei kovaa virtaustaSen verran vielä lisään, että jos otat monnisia, niin kannattaa laittaa akvaarioon hieno hiekka pohjalle. Se on monnisten kannalta parempi kuin karkea sora. Hienoa hiekkaa (hiekkapuhallushiekka) saa halvalla rautakaupasta. Eläinliikkeessä pieni pussi samaa tavaraa maksaa pari kymppiä, rautakaupassa n. 5-7 e/40 kg!
- rusetti
Jokke kirjoitti:
Sen verran vielä lisään, että jos otat monnisia, niin kannattaa laittaa akvaarioon hieno hiekka pohjalle. Se on monnisten kannalta parempi kuin karkea sora. Hienoa hiekkaa (hiekkapuhallushiekka) saa halvalla rautakaupasta. Eläinliikkeessä pieni pussi samaa tavaraa maksaa pari kymppiä, rautakaupassa n. 5-7 e/40 kg!
kiitti vinkistä!
pannaanpa muistiin.
=)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393