Ystävä hukassa..

Hei
Olen murrosikäisten lasten äiti,yhden kiireisen miehenkörilään vaimo.. Virka on ja kaikki muuten ok.Mutta yksinäisyys vaivaa. Perhe on, mutta eihän perhe ole yhtäkuin HYVÄ YSTÄVÄ.

Olisi tosi hienoa saada sellainen ystävä, joka on oikeesti YSTÄVÄ eikä soita tai käy vain silloin kun tarvii jotain.Sellainen ystävä, jonka kanssa olisi kiva käydä shoppailemassa, syömässä ja muuten vain jutustelemassa... mökkilomilla jne. Ystävä, joka olisi hauska eikä AINA vaan valittais puolisonsa huonoutta tai työpaikan ikävää ilmapiiri. Joskus toki voisi tuntojakin puhdistaa, mutta ei AINA yhtä samaa marinaa. Sellainen, joka voisi viipyä ilman kiirettä, joka ei vain istuis lukemassa lehtiä, kun minä kokkaan, vaan sellanen joka tekis yhdessä. Sellanen hyvä ystävä voisi olla perheellinen tai perheetön, pienetkin lapset ovat tosi ihania, vaikka itsellä jo yläasteikäisiä - Kiva olisi jos, ystävä itsekin pääsisi joskus käymään, ettei aina tarvisi itse olla menossa... perhekin olisi tervetullut silloin tällöin.Lääniä pihalla riittää ja talossakin!

Sellanen ystävä olisi tosi mahtava olla olemassa, joka ei laskis vuoroja, vaan joka antaisi elämän tuoda ja viedä ilman vuoronumeroita, ilman odotteluja. Joka ei mököttäis, ei unohtais eikä kiukuttelis turhasta. Erimielisyydet ratkotaan puhumalla, sopimalla. Sovittuja menoja ei saisi perua kerta toisen jälkeen... kerta toisen jälkeen...

Työkaverit eivät innosta ystäviksi saakka, eivät ole koskaan innostaneet. Aina puhutaan työstä, työkavereista tai työpaikan kehittämisestä. Ei sitä jaksa!! Lisäksi kun on ne pikkujoulut, ruskaretket ja illanistujaiset, joihin pitäisi mukana osallistua enkä millään haluais, kun ei kiinnosta ne tekopirteät kanssasisaret& veljet, jotka arkena eivät päivää toisillee suostu sanomaan.
Olen chattijuttujen myötä tutustunut kymmeniin ihmisiin, mutta yleensä he tulevat ja menevät - eivätkä jää olemaan. Kun ensi-innostus on ohitse, heistä ei enää kuulu.Nyt en enää chattaile, joskus lueskelen näitä keskustelupalstoja, alkoi väsyttää ihmisten pinnallisuus ja hetken ystävällisyys.
Miehet olivat aika hienoja ystäviä,reiluja, kunnes ehdottivat jotain syvempää - 99% miehistä enemmin tai myöhemmin ehdotti seksiä, salaista tapaamista jne. Mutta huom. olen aviossa, en etsi mitään seksijuttua, vaikka ystävänä mies on yhtä hyvä kuin nainenkin.

Niin...miesten kanssa ystävyys on muutenkin aika vaikeaa, sillä oli minulla muutama vuosi sitten hyvä ystävä (mies), jonka kanssa käytiin syömässä jne.. keskusteltiin ja naurettiin, jonka oma siippanikin tunsi ja hyväksyi ystäväkseni. Mutta ystävyys loppui, kun mies löysi vaimon itselleen... tää vaimo oli niin mustis, ettei sietänyt yhteydenpitoamme, ei vaikka kerroin, että olemme VAIN ystäviä, jopa perheystäviä.

No se siitä ja sen kestävyydestä... Naisystäviä toki on, mutta ei Tosi ystävää yhtään. Minä en istu baareissa enkä rafloissa kittaamassa siideriä, olen siksi aika tylsä... kai. Minusta hauskuus pitää löytyä tavallisesta arjesta ja juhlan hiljaisista taidegallerioista, mökkirannasta, torikahvilasta... Ei siihen tarvita siideriä, tupakkaa eikä humaltuvia reissumiehiä, ei tanssiravintoloiden hilebile-meinikiä eikä värivaloja. Joskus toki voi käydä viihteellä, mutta mielummin parin siiderin voimalla ei korillisen.

Olenko liian vaativa, liian tavallinen, liian tylsä vai miksi ei seurani kiinnosta, miksei mukaan pyydetä?? Olen tarpeellinen ystävällinen vain silloin, kun pystyn auttamaan, jaksan kuunnella ne murheet, osaan neuvoa ja tsempata... Kun ei ole ystävillä murheita tai ongelmia, ei kuulu heistä mitään!!Tuntuu kuin minua käytettäisiin vain hyväksi??

Olenko käsittänyt ystävyyden väärin?? Millainen on tosi ystävä - eikö se olekaan tuon kummempaa?? Osaako kukaan kertoa, valaista minua...?? Löydänköhän koskaan tosi ystävää noilla vaatimuksillani??