Huomisessa kaupunginhallituksen kokouksessa vanha rouva ehdottaa kaupungin päätöksenteon vallan siirrosta muutamalle harvalle ja valitulle seuraavasti:
'Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle luottamushenkilöhallinnon
uudistamista kuntalain mukaisesti, siten että käyttöön otetaan Pudasjärven
oma valiokuntamalli. Valtuusto jakaantuu kolmeen valiokuntaan, joiden
nimet ja tehtävät määritellään valtuustokausittain. Valtuustokauden 2013
alusta aloittavat seuraavat valiokunnat:
1) Alueyhteistyö- ja elinvoima
2) Hyvinvointi
3) Elinympäristö
Lisäksi valitaan kolme lautakuntaa:
1) Tarkastuslautakunta
2) Keskusvaalilautakunta
3) Viranomaislautakunta
Uuden hallintomallin käyttöönotosta seuraava hallintosäännön muutostyö
saatetaan valmiiksi kun valtuusto on päättänyt Pudasjärven
valiokuntamallin käyttöönotosta. Hallintosääntö käsitellään joulukuun 2012
valtuustossa.'
Miksi siis mennäviikkoinen kunnallisvaalishow? Jatkossa vaaleilla valitulla valtuustolla on vain 'nukkehallituksen' rooli. Miksi päätöksen vaikutuksista ei keskustella avoimesti. Taas ajolähtö - asia ajetaan nopeaan päätöksentekoon jonka jälkeen on turha pulista. Ja valtuutetut/hallitus katselee silmät ymmyrkäisenä. Ja kuntalaiset ovat ihan ulalla.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko vasta valitut päättäjät jo ohjattu vanhanrouvan alaiseksi????
Kai siellä on joitaitaki järkeviä ihmisiä jotka ohjaa uusia valtuutettuja ettei he alistu heti hänen ohjattavaksi.
Kysynpä vaa mitä on järkee pitää vaaleja jos nyt tehään noin mitä vanharouva ehdottaa.
Muistakaa uudet valtuutetut mitä lupasitte äänestäjille!!!!
Tietääkö PAPPA milloin uusi valtuusto järjestäytyy?
Mitä siitä? Milloin olet kuullut, että vanhan rouvan aikaan mikään valtuusto olisi päättänyt toisin kuin mitä vanhan rouvan palkkaama konsultti on ensin kaupunginhallitukselle esittänyt ja sen jälkeen hallitus on 'yksimielisesti hyväksytyn' = kepun junttaaman idean tuonut valtuuston käsiteltäväksi? Aivan sama milloin ja millainen valtuusto järjestäytyy, kepun ryhmäkuri pitää. Olisi vanhalle rouvalle ennenkuulumaton arvovaltatappio, jos tämä 'Pudasjärven oma valiokuntamalli' ei mene yhtä liukkaasti läpi kuin säästösuunnitelmakin. Konsultti on valiokuntamallinkin takana - ja nehän eivät erehdy.
"maamies pellollansa" ei oo tietoinen miten vanharouva ohjaa vanhaa ja näyttää ohjaavan uuttakin valtuustoa että ole sinä vaa siellä pellolla!!!!