Hei,kuinka monella muulla on ollut samaa kokemusta ystävien ja kaverien suhteen kun ovat kuulleet että odotat vauvaa?
Minulle on nyt tulossa tammikuulla 2013 esikoinen,eikä minua enää kutsuta juhliin ym. vierailuille kyläilemään,koska luullaan,etten pysty olemaan enää samanlainen kuin ennen... käyn vielä normaalisti töissä ja ym. kunto kestää :D ja olen maininnut vapaistani millo voitas nähhä,muttei niihin noteerata sen koomin...heillä tuntuu olevan mukavampaa ilman minua...
En aina haluais olla se joka kysyy "pääseeks mukaan leikkimään" :'D
Tuntuu myös,ettei meillä viititä edes tulla käymään kun on "bensaan rahaa niin vähän.." mutta saa sitten kuulla muilta ystäviltä,että oovat käyneet rimpsalla tm. En halua valittaa heille asiasta,mutta ku ei ne tajjuuu.. Taidan vaan antaa heidän olla...huomatkoon itse jos huomaavat että olen minäkin olemassa..muttei enää tunnu siltä,että pitäisivät minua hyvänä ystävänä. Pelkään mennä asiasta sanomaan heille yhtään mitään,koska usein vika on sitten minussa.. "no miksi ett soittele ja kysy että voitko tulla ym.ym.ym..." koska aina se menee niin,että mää kysyn.... -.-'
Minulle on nyt tulossa tammikuulla 2013 esikoinen,eikä minua enää kutsuta juhliin ym. vierailuille kyläilemään,koska luullaan,etten pysty olemaan enää samanlainen kuin ennen... käyn vielä normaalisti töissä ja ym. kunto kestää :D ja olen maininnut vapaistani millo voitas nähhä,muttei niihin noteerata sen koomin...heillä tuntuu olevan mukavampaa ilman minua...
En aina haluais olla se joka kysyy "pääseeks mukaan leikkimään" :'D
Tuntuu myös,ettei meillä viititä edes tulla käymään kun on "bensaan rahaa niin vähän.." mutta saa sitten kuulla muilta ystäviltä,että oovat käyneet rimpsalla tm. En halua valittaa heille asiasta,mutta ku ei ne tajjuuu.. Taidan vaan antaa heidän olla...huomatkoon itse jos huomaavat että olen minäkin olemassa..muttei enää tunnu siltä,että pitäisivät minua hyvänä ystävänä. Pelkään mennä asiasta sanomaan heille yhtään mitään,koska usein vika on sitten minussa.. "no miksi ett soittele ja kysy että voitko tulla ym.ym.ym..." koska aina se menee niin,että mää kysyn.... -.-'
Vastaukset 13
Vanhimmat
Joo ihan samalla tavalla on täällä käynyt! Ei me tulevat äidit taideta enää olla normaaleja ihmisiä? Onko meissä jokin tarttuva tauti? ;D
Minä itse otin asian ouheeksi parhaimpien ystävieni kanssa selitin etten ole muuttunut tai muuttumassa, että olen ihan sama ihminen kuin ennen, minusta on toki tulossa äiti,m mutta kanssani voi puhua ihan samalla tavalla, samoista jutuista , " en ole kiinnostunut pelkästään vaipan vaihdosta vaikka tuleva äiti olenkin" :)
Ei teissä eikä kavereissannekaan ole mitään vikaa, olette vaan niin nuoria. Jos saa ekan lapsen siinä kolmekymppisenä, niin tuota ilmiötä ei ole enää havaittavissa, koska monet muutkin kaveripiiristä saavat lapsia. Kun on vain vähän yli parikymppinen niin suurinta osaa kiinnostaa vielä biletys ja opiskelu, joten äitiys ja lapset ovat vähän niin kuin olento ulkoavaruudesta - yhtä tuttua. No, tämän ekan vastaajan ikää en tiedä, mutta oletan, ettei hänkään ole mikään kolmevitonen. Omassa kaveripiirissäni moista ilmiötä ei ole ollenkaan, koska kukaan meistä ei ole saanut lasta parikymppisenä, vaan kaikki ovat lähempänä kolmeakymmentä tai yli. Älkää siis huoliko, muutama vuosi kun vierähtää, niin teitä ei enää kohdella kuin spitaalisia. ;) Jos entiset kaverit eivät enää pidä yhteyttä (mikä kyllä todistaa, että kovin kummoisia ystäviä eivät ole olleetkaan), niin hakeutukaa esimerkiksi mammajumppaan ja sitten vauvan kanssa vaikka muskariin, siellä tapaa muita äitejä. Niitä nuoriakin.
En kyllä ole tästä yhtään samaa mieltä. Sain esikoiseni 31-vuotiaana ja täysin saman ilmiön tunnistan. Suurin osa kavereistani oli sinkkuja tai muuten lapsettomia. Kutsuja ei enää herunut illanistujaisiin eikä oikein mihinkään muuhunkaan. Tilanne paheni entisestään, kun vauva syntyi. Kun otin asian esille, ystävät sanoivat olettavansa, etten voi osallistua mihinkään, koska vauva sitoo niin paljon. Vaikka vauva söi korviketta eikä hänen jättäminen hoitoon isällensä ollut missään vaiheessa ongelma, jäi kaveriporukka vähälle. Edelleen kahden lapsen jälkeen tapaan heitä satunnaisesti, mutta onneksi olen löytänyt uusia perheellisiä ystäviä. :)
Niin. Olisinkohan tarkoittanut sitä, että kun pääosa ihmisistä lisääntyy siinä kolmenkympin molemmin puolin, niin silloin ilmiötä ei ole enää niin vahvasti havaittavissa? Jos sinun tuttavapiiriisi on nyt sitten sattunut lähes pelkästään sinkkuja tai lapsettomia ihmisiä, niin silloin tilanne on tietenkin erilainen.
Kuulostaa niin tutulta. On suorastaan vituttanut että menoihin ja juhliin ei kutsuta enää yhtä paljon ( tai päivää ennen juhlia tulee kutsu "jos jaksat tulla") ja olen sanonut jo niin helvetin monta kertaa että kun minulla ei edes ole mitään oireita niin jaksan tulla paikalle aivan yhtä hyvin niin kuin muutkin ja niinkuin ennenkin. Kyllä on pistänyt ärsyttämään tämä asia ja tullut oikeasti mietittyä ystävyyssuhteitani, että ketkä ystävistä silti soittavat ja käyttäytyvät kuten ystävien kuuluukin, vaikka olenkin r a s k a a n a. Ihan kuin olisi joku sairaus. Onneksi monella ystävälläni on jo lapsia ja monella vauvakuume..olen kuitenkin ainut joka tällä hetkellä odottaa esikoistaan ja tuntuu että välillä "syrjitään".
Voi kiitos,paransi mieltä paljon kommenttinne! :D Se voi kyll,olla että johtuu myös siitä,ettei ystävilläni ole edes vielä miestä puhumattakaan ole vauvaa... Kuvittelevat sitten,etten "mahdu mahani" kanssa minnekkään :))
Ja kyllä,itsekin haluan keskustella muistakin aiheista kuin vain vauvaan liittyvää ^^
Olen 34 vuotias ja odotan esikoistani.
Minun kaveripiirissäni se on mennyt juuri samalla lailla. Ne joilla ei ole lapsia, välttelevät minua. Ystäväni, jonka olen tuntenut lapsesta saakka on muuttunut ihan kummalliseksi..On muka niin kiireinen, vaikka on työtön ja oleilee vaan kotona.
Kun kuuli, että odotan vauvaa, piti hänen heti hankkia itsellensä koiranpennun. Nykyään jos hän soittaa (silloin harvoin kun "ehtii") hän puhuu koirasta "vauvana" ja kutsuu itseään "äidiksi"..
En oikeen tiedä miten pitäisi reagoida..Onkohan ihan normaalia 34 vuotiaalta naiselta?
Huh huh,on teilläkin ongelma. Kannattaisko kattoa peiliin missä vika piilee. Luulen että te ette muutakun jankuta vauva vauva,vauva sitä ja tätä,voi kun meiän vauva on niin ihana ja blaah. Elämässä on muutakin kun raskaus tai perheen perustaminen. Ja on täysin normaalia jos ihminen hankkii koiran jos ei ole miestä tai sitten niitä VAUVOJA! Ootteko ottanu edes huomioon että teidänkin lähipiirissä saattaa olla ihmisiä jotka kärsii lapsettomuudesta ja eivät jaksa ainaista vauvoista puhumista.
Minä en todellakaan ole puhunut/vauhkonnut vauvastani oikeastaan mitään. Kuunnellut kyllä kaverin lätinöitä ihanasta koiravauvasta. Minun vauvani ei ole häntä missään vaiheessa edes kiinnostanut.
Minunko sitten pitäisi jatkuvasti kuunnella hänen lätinöitä koirasta, kuinka ihana se on ym..??
Kaverillani iski paniikki, koska hänelle ei ole tulossa lasta ja luulee jotenkin pääsevänsä nyt paremmaksi kuin minä. Hän on aina ollut matkiva persoona ja kauhean kilpailuviettinen.
Minua ei kiinnosta sellainen. Tippaakaan.
Yleinsä se on kyllä aivan toistepäin. Lapsiperheet syrjii lapsettomia.Kokemusta on siitä kun kaikilla muilla on lapsia,siihen ns loppuu yhteinen ystävyys,jopa omassa perheessä omat sisarukset toimii näin kun ei ole lapsia. Ei pyydetä kun pakollisiin juhliin tms tai omaa etua ajatellaan.
hei ikj1! Miksi kuvittelet että kaikki lätisee vain vauvoista kun asia ei ole niin? Tulet tänne huutelemaan ja kuvittelet ettei raskaana olevilla ole muuta puhuttavaa tai elämää kuin pyöreä maha vai? Oma tilanteeni on esimerkiksi täysin vastakohta mitä kirjoitit. Olen 25 vuotias, paljon hyviä ystäviä, Toisilla perhe, toiset parisuhteessa, toiset yh äiteinä, ja suurin osa sinkkuja ja lapsettomia. Nämä sinkku kaverini sekä parisuhteessa olevat joilla ei ole lapsia, eivät ymmärrä tilannettani, tai ehkä ymmärtävätkin jollain tasolla, mutta eivät sitä, että on loukkaavaa että minua ei kutsutakkaan enää mukaan johonkin kekkereihin tai helsingin iltaan juomaan drinksuja töiden jälkeen. Joisin mielelläni vaikkapa alkoholittoman mojiton ystävieni kanssa, ja VARSINKIN koska olen myös yksin, suhde päättyi kun tulin raskaaksi, ja ystävänikö kuvittelevat että haluan viettää iltani aina yksin? En todellakaan höpise vain vauva asioita niinkuin täällä kuvitellaan heti jos on raskaana. On hienoa saada oma lapsi,tottakai olen siitä ikionnellinen ja hehkuttanut ultran jälkeen miten ihanaa oli nähdä oma pikkuinen siellä, mutta kyllä se kuitenkin näyttää menevän niin että ne kenellä ei ole omia lapsia tai ole raskaanakaan, niin eivät ymmärrä tai ajattele miltä se tuntuu kun johonkin illan viettoihin ei tulekaan enää kutsua niinkuin ennen. Se tuntuu juuri tältä "syrjinnältä" jollain tapaa. Minulla ei ole edes näkyvää mahaakaan vielä, eli olen ihan se sama entinen normaali minä kuten ennenkin, mutta kyllä on ystävillä käytös muuttunut jo ihan täysin. Näin täällä.
Lisäys vielä edelliseen; Se että ystäväni TIETÄVÄT että olen raskaana ja renttu poikaystäväni jätti minut raskauden alussa, niin tämän lisäksi he alkavat vielä itsekin käyttäytyä kummallisesti, niin siinäpä vasta pala purtavaksi.
Lapsettomia syrjitään tosiaan myös. Kun ympärillä kaikilla kavereilla on lapsi tai kaksi, ei minua enää kutsuta mihinkään. Olen mielelläni aina kuunnellut juttuja lapsista ja raskauksista. Tosin, kun vuodet etenee ja tahaton lapsettomuus vaan jatkuu ja jatkuu, niin välillä on aikoja, jolloin kerta kaikkiaan voimat ei riitä niiden vauva ja varsinkin raskausjuttujen kuunteluun.
Äideissä on paljon eroa, sellaisten kanssa, jotka puhuvat muustakin mutta eivät kuitenkaan välttele lapsiaiaiheita, on mukavaa ja helppoa olla. Sitten taas niiden, jotka puhuvat vain lapsesta (mikä on ymmärrettävää, toki vauva täyttää koko arjen, varsinkin jos on ensimmäinen lapsi) tulee vain itselle paha olo. Erityisesti sellaiset "nyt on onni täydellistä" jutut satuttavat, kun ne muistuttavat siitä omasta surkeudesta. Kun niin paljon joutuu tekemään töitä, että voisi olla onnellinen niistä asioista, joita itsellä on. Ja se korttitalo menee toisen odotus tai vauvaonnihehkutusta kuunnellessa niin helposti hajalle.
Uskoisin, että lapsista haaveilevan lapsettoman kokema syrjintä on tavallaan karumpaa, kun silloin se oma haave on aina vailla täyttymystä. Mutta koitetaan puolin ja toisin huomioida toisten tilannetta.