Yhtiön tulos ennen veroja heinä-syyskuussa nousi 569 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 463 miljoonasta eurosta. Nettotulos kiipesi 497 miljoonaan euroon 404 miljoonasta. Analyytikot olivat Bloombergin keräämässä ennusteessa odottaneet keskimäärin 440 miljoonan euron tulosta.
Liikevaihto taas koheni 17 prosenttia 1,82 miljardiin euroon.
Yhtiö odottaa vuoden toisesta puoliskosta heikompaa muun muassa kausivaihtelun, yleisten talousvaikeuksien ja kovan kilpailun takia. Tästä huolimatta yhtiö nosti koko vuoden tulosennusteensa 490-520 miljoonaan euroon. Tilivuonna 2012 Ryanair teki 503 miljoonan euron tuloksen. Aiemmin yhtiö ennakoi tuloksensa putoavan 400-440 miljoonaan euroon.
Ryanair kohensi tulostaan muussa muassa kasvattamalla keskimääräisiä hintojaan seitsemän prosenttia ja matkustajamääriä kahdeksan prosenttia. Tulosta heikensi polttoainekulujen 21 prosentin kasvu 581 miljoonaan euroon.
– Kuluttajat ovat nyt hyvin tarkkoja hinnoista, ja halpalentoyhtiöt pärjäävät yleensä hyvin tällaisessa ympäristössä, Ryanairin talousjohtaja Howard Millar arvioi tulosta uutistoimisto Bloombergille.
Millarin mukaan yhtiö on varpaillaan kysynnän kanssa tulevana talvena, ja aikoo siksi pitää maassa 80 konetta viime vuoden tapaan.
Ryanair on parhaillaan laajentamassa toimintaansa. Se aikoo laajeta Itä-Eurooppaan, minkä lisäksi yhtiö on tehnyt 694 miljoonan euron ostotarjouksen irlantilaisesta kilpailijastaan Aer Lingus Groupista. EU:n kilpailuviranomaiset estivät valtausyrityksen viisi vuotta sitten. Nyt Ryanair omistaa yhtiöstä 30 prosenttia. http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2012/11/05/ryanair-nosti-tulostaan-hintojen-korotuksilla/201241350/12
Ryanair nosti tulostaan hintojen korotuksilla
Raikulla pyyhkii hyvin
0
115
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400