omissa mielikuvitusmaailmoissani.
Ehkä siksi en muista asioita menneisyydestä, kuten sisareni.
Muistan vain pätkiä. Pieniä värikkäitä välähdyksiä.
Muistan heiluttavani värikästä silkkiliinaa kesätuulessa. Kuvittelen ja jopa uskonkin aivan pian sen olevan oikea lentävä matto, jolla kiidän pian ilmassa.
Muistan kuuman kesäpäivän. En osaa oikein uida, mutta se ei haittaa, sillä vesi on hyvin matalaa ja hiekka upottavaa ja pehmeää.
Suuret puut kaartuvat veden ylle ja värittävät maailmani smaraginvihreäksi.
Olen mielikuvituksessani jollain kaukaisella etelämeren saarella.
Kerään yrttejä pieneen peltirasiaan ja kutsun kesyä varistani noutamaan pullanmurua. Uskon olevani noitien sukua.
Muistan muitakin hetkiä ja kaikissa värit hehkuvat kirkkaina.
Myöhemmin vaikeina ja yksinäisinä aikoina värit haalenivat, enkä edes halua muistaa kaikkea.
Hetket sinun kanssasi ovat jotenkin samanlaisia, kuin lapsuudessani.
Tulen aina muistamaan ne väreineen, tuoksuineen, tuntuineen.
Aikuisina me olemme kovin erilaisia.
Silti luulen, että ne lapset sisällämme olisivat leikkineet onnellisina yhdessä.
Ehkä siksi tunnut niin kovin samankaltaiselta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiva kirjoitus, itsellä vähän samanlaisia muistoja lapsuudesta, sellaista huoletonta hengailua lähimetsissä ja mielikuvituksen maailmoissa. Vieläkin muistaa kuinka esineet muuttuui elollisiksi, ja miten niitä puristi ja kolotti jatkuva epämukava asento :).