Mikä neuvoksi? Meillä on keskikokoinen koira, jonka tarvitsisi tiputtaa 3-4kg painostaan. Eli aika hurja määrä on liikaa kiloja. Koira painaa tällä hetkellä 30kg. Ravinnosta ja liikunnasta sen verran, että tiettyjä rajoituksia on kun koira täyttää kohta 14 vuotta ja on vähän nivelrikkoa. Jo nivelrikonkin takia painoa tarvitsisi saada alas!
Ruoaksi annan kermaviiliä ja nappuloita, nappulat ovat Brit Care Lightia, jossa rasvaa on 9% ja mittaan ruoan hyvin tarkkaan. Koira ei saa taulukon mukaista suositusmäärääkään painon tiputtamiseksi, sillä saa kermaviiliä. Jos annan dentastixin tai puruluun, vähennän aina ruoasta.
Pissalla käyttämisen lisäksi viemme koiria lenkille 1-2 kertaa päivässä, normaalisti niin että lenkkiä tulee yhteensä n. 4 km. Tämä ei kuulosta pitkältä lenkkeilyltä, mutta vanhaa pullukkaa nivelrikkoista koiraa ei voi rääkätä. Noin kerran viikossa vähintään viemme metsään vapaana kulkemaan.
Jo vuoden olemme laihdutuksen kanssa taistelleet ja olemme saaneet koiralta n. 1 kilon painoa pois, mutta hitaasti tämä on käynyt ja nyt tuntuu laihtuminen pysähtyneen. Apua?!
koiran hankala laihdutus
15
9322
Vastaukset
- 2+8
Kokeile 50/50 ruokintaa. Esim aamuisin nappulaa ja iltaisin monipuolisesti luita/lihaa/sisäelimiä. Liha on koiran luonnollista ravintoa.
- alkup
Kiitos vastauksesta, mutta kokeilimme joskus barffata n. 6 kk ja luut eivät käyneet vanhan rouvan ruokavalioon. Käsitin, että jos antaa pelkkää lihaa tai sisäelimiä voi tulla kalsiuminpuutos? Tietenkin sitä saa lisäravinteena ostettua, mutta pelkään että annostelen kaikkea väärin...
Yritin eilen oikein tehdä "kaloritaulukkoa" koiralle, ja laskin että syö päivässä 1000 kcal. Mielestäni ei kuulosta paljolta, onko fiksumpia mielipiteitä tästä?
Ja tietääkö joku mikä on tärkeämpää, katsoa ruoan rasvaprosentti vai energiamäärä kcal/kg? Sillä huomasin, että meiltä kotoa löytyy kahta eri nappulaa jossa toisessa rasva siis 9% ja toisessa 14% ja sama kalorisisältö?! - numa2
Ehdottomasti suosittelen hankkimaan eläinlääkäriltä Hills J/D reduced calorie koiranruokaa. Maistuu ja toimii todella hyvin(ainakin meidän koiralle)! Auttaa niveliin ja painonpudotukseen. Pyydä heitä neuvomaan oikea ruokamäärä koirallesi niin että paino lähtee putoamaan. Tai jos tuo ruokaehdotus ei jostain syystä ole hyvä sinun koirallesi, niin kannattaa kuitenkin jutella asiasta eläinlääkärin kanssa, osaavat yleensä neuvoa, eikä tarvi enää itse yksin tuskailla.
Uiminen olisi hyvää liikuntaa koirallesi, jos se jotenkin on järjestettävissä ja koirasi pitää siitä (vinkki ainakin tulevaa kesää ajatellen).- moikkeliskoikkelis184
Hill’s Prescription Diet –tuotteet koostuvat laadukkaista raaka-aineista, ja ne maistuvat herkullisilta. Siksi Hill’s uskaltaa antaa Prescription Diet –sarjan tuotteille täyden tyytyväisyystakuun.
Valmistusaineet:
Maissirouhe, riisirouhe, pellavansiemenet, kuivattu kana- ja kalkkunalihajauho, soijarouhe, soijajauho, proteiinihydrolysaatti, eläinrasva, kalaöljy, kuivattu kananmuna, dikalsiumfosfaatti, suola, kaliumkloridi, hernelesejauho, lihauute, L-lysiinihydrokloridi, kaliumkloridi.
Lisäaineet:
A-vitamiini (11304 ky/kg), D3-vitamiini (478 ky/kg), E-vitamiini (652 mg/kg), C-vitamiini (76 mg/kg), beetakaroteeni (1,6 mg/kg).
Itse en tuota paskaa syöttäisi. Liha, luut ja sisäelimet on koiran ruokaa. Oletko koittanut totuttaa luuainekseen kunnolla? esim. 1 kpl luuta sisältävä raakapulla päivässä ja sitten lisätä määrää.
No itse asiassa ei se koiran laihduttaminen ole ollenkaan vaikeaa, kun siihen suhtautuu oikein. Teet koirallesi todella suuren palveluksen laihduttamalla sen ylipainon pois. Nivelrikkoisella koiralle ylipaino lisää vain sitä rikkoa ja tekee koiran yhä kipeämmäksi. Parasta tietenkin on, että koira on koko elämänsä ajan hoikassa kunnossa, koska ylipainohan altistaa myös mm. nivelrikolle.
Laihduttaminen niin koirilla (kuin ihmisilläkin) perustuu siihen varsin yksinkertaiseen ja yksiselitteiseen totuuteen, että laihtuu kun kuluttaa enemmän kuin saa energiaa eli kaloreita.
Ruokapussien kyljessä olevat ruokintämääräohjeet kannattaa viskata romukoppaan! Esim. meillä on ruokamääränä nyt noin ALLE PUOLET ruokapussin suosittamasta ruokamäärästä! Ruoka mitataan koiran mukaan eikä minkään pussin kylkeen painetun ohjeen mukaan. Kun paino ei ole koiraltasi tuon enempää vuodessa tippunut, niin se koira saa yksinkertasesti aivan liikaa ruokaa suhteessa liikuntaan. Nyt siis nappulaa ihan radikaalisti vähemmäksi, vaikka puolella nykyisestä! Ja jos laitat lisukkeita niin vieläkin enemmän. Se paino ei todellakaan putoa kun koira saa liikaa ruokaa suhteessa käyttämäänsä energiamäärään. Ihan huoletta siis ainakin puolet nykyruoasta pois heti.
Nyrkkisääntönä on, että rasvat lihottavat koiraa paljon herkemmin kuin hiilihydraatit. Mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niitä hiilareita saisi syöttää tolkuttomasti myöskään. Voit siis pitäytyä tuossa ruokamerkissä paljon pienemmällä annoksella. Mahantäytteksi voit antaa erilaisia kasviksia jolloin koira saa hyvin massunsa täyteen, mutta ei saa turhia kaloreita. Voit soseuttaa esim. porkkanaa tai kurkkua sinne ruoan joukkoon huoletta.
Liikuntaa ei varmaan kovin paljon voi lisätä tuon nivelrikon vuoksi. Jos lähellänne on koirauimahalli, niin sinne koira uimaa ja kesäisin luonnovesissä. Nivelrikkoiselle kun uiminen on hyvä liikuntamuoto. Muuten paras liikuntamuoto on pehmeällä alustalle eli juurikin metsässä liikkuminen.
Nivelrikkoon sitten hyvät tukitoimet muutenkin päälle eli hyvä nivelvamiste käyttöön (eli glukosamiini) ja tarvittaessa kipulääkitys eläinlääkäriltä. Koiralla ei saa olla tietenkään kipuja. Fysioterapeutti osaa myös hoitaa nivelten liikkumista eli kannattaa käydä fysioterapiassa.
Kerron oman esimerkkini: Meillä koira painoi 34-36 kg (narttu rottweiler) ja steriloinnin jälkeen viime talvena en tajunnut heti vähentää radikaalisti ruoan määrää. No koira paisui silmissä ja paino olikin kesäkuussa 41 kiloa! Siitä alkoi laihdutus eli ruokamäärä meni alle puoleen tavallisesta, joukkoon raastettua porkkanaa/kurkkua ja herkuksi porkkanaa. Liikkunut koira on aina runsaasti ja uimista ollaan aina harrastettu eli liikunnan suhteen ei ollut korjattavaa. Paino alkoi laskea hurjan hyvin tuolla ruokamäärän puolituksella ja nyt noin kuukauden päivät koiran paino on ollut se normaali eli 35,5 kiloa, ehkä vielä kilon tuosta saisi ottaa pois. Koira on siis taas oikeassa painossaan ja 5,5 kilon pudotus vei noin nelisen kuukautta.
Tätä taustaa vasten ymmärrät tietysti itsekin, että koirasi saa ihan liikaa sitä ruokaa kun se on lahtunut vain kilon vuodessa kun sopiva määrä olisi tuolla liikunnalla se noin kilo kuukaudessa. Mutta kun NYT laitat sen nappumäärän alle puoleen nykyisestä, niin jo jouluksi koiralta on pari kiloa karissut. Se ruokamäärän radikaali pienentäminen voi tuntua ihan kamalan pahalta, mutta oikeasti se on vain koirasi etu. Jos tuota ylipainoa ei saa nopeasti pois niin nivelrikko koirallasi pahenee ja koira on pakko kipujen vuoksi lopettaa. Hanki siis koirallesi paljon kivuttomia elinvuosia laihduttamalla se nyt.- VHH-dieetti
<<Nyrkkisääntönä on, että rasvat lihottavat koiraa paljon herkemmin kuin hiilihydraatit.>>
Kenenköhän nyrkkisäntö tuokin on. Hiilihydraatit lihottavat niin ihmiset kuin koiratkin. Hiilihydraatit muuttuvat myös koiran elimistössä rasvaksi ja lihottavat. Koira ei kykene varastoimaan sitäkään vähää hiilihydraatteja, mitä ihminen. Koira ei esimerkiksi mikään maissin syöjä ja siinä on runsaasti hiilihydraatteja. Ei ole Hillsit mitään koiran ruokaa.
- rottweiler-mamille
Kiitos! Sinä valoit toivoa minuun että tuo koira vielä laihtuu...
Minulla on itsellä kamala olla kun ajattelen että miksi en tajunnut puuttua ajoissa ja katsonut koiraa tarkasti että lihoo... Nyt on sitten turha jälkiviisastella kun maito on jo maassa.
Olen tuota ruokintamäärää tiputtanutkin pussin kyljen suosituksesta, sillä koira on vanhus ja steriloitu. En ole ihan hirveästi uskaltanut tiputtaa, kun pelkään ettei sitten saa tarvitsemiaan ravintoaineita, vitamiineja yms. Niitä tietenkin voisi antaa purkistakin. Ja yli puoli vuotta ollaan syötetty Jahti&Vahti nivelravinnetta sekä koirien tulehduskipulääkettä löytyy kotoa jos tarvitsee.
Uimista ei meillä valitettavasti pystytä harrastamaan, kun koira on samojedi (turkin kanssa on hankalaa kun kasvoi 3x steriloinnin jälkeen) eikä pidä uimisesta lainkaan.
Olen jostain lukenut että koiran pitäisi laihtua hitaasti ettei tule seurauksia? Olenko oikeassa vai väärässä? Kuitenkin ajattelen että jos koira laihtuu näin hitaasti, se on haudassa ikänsä puolesta ennen kuin on ihannepainossa.- Tiikerililja1
Minulla ei ole kokemusta koiran laihduttamisesta, mutta ajattelin että Acana Light & Fit voisi olla parempi vaihtoehto kuin tuo Brit Care. Siinä on nimittäin paljon enemmän proteiinia mutta suunnilleen saman verran rasvaa (35/10). Siinä on myös paljon enemmän kuitua, eli toisinsanoen Acana Light&Fit:ssä on paljon vähemmän hiilihydraatteja. Proteiinia koira ei käytä energiaksi, joten sitä ei tarvitse välttää.
Vaihda kermaviili maitorahkaan. Maitorahkassa on paljon laadukasta proteiinia ja vähän rasvaa. Kermaviilissä taas on paljon rasvaa ja vähän proteiinia.
Minä varmaan antaisin puolet nappuloita ja puolet lihaa. Välillä korvaisin osan lihasta rahkalla. Liha ei kuitenkaan saa olla sitä rasvaisinta perusjauhelihaa. Riista ja hevonen lienevät vähärasvaisimmat.
Hiilihydraattien määrää kannattaa tosiaan rajoittaa myös. Mieluummin niin, että koira saa runsaasti proteiinia ja tarvittavat kalorit rasvasta, koska koira on tehty käymään rasvalla. Glukosamiinia varmaan kannattaa antaa myös. Seleeni ja kalaöljy ovat tärkeitä nivelille! Ihan ihmisten kalaöljykapselit käyvät. Möllerissä esimerkiksi olisi vitamiineja mukana myös. Parista kapselista ei tule niin paljon kaloreita että haitta olisi hyötyä suurempi.
Kyllä se koira laihtuu, se on nyt vain omistajasta kiinni. Ja tosiaan jälkiviisaus ei auta eli nyt katse tulevaan.
Uskalla tiputtaa sitä ruokamäärää ihan kunnolla siis ainakin vajaaseen puoleen nykyisestään. Koska koira ei liiku paljon niin sen energiantarve on oikeasti todella alhainen. Samoin tuo sterilointi vähentää sitä energiantarvetta, koska hormonitoiminta ei kuluta. Koira saa kyllä riittävät kivennäis- hivenaine - ja ravinneaineet nappuloista, vaikka se määrä puolittuukin. Ja JOS näyttää siltä, että koira tarvitsee lisäravinteita, niin niitä saa helposti purkista. Kun koiran turkki on hyvässä, kiiltävässä kunnossa, iho ei hilseile, silmät ovat puhtaat ja kirkkaat, korvat puhtaat ja ulostemassa sopivaa, niin kaikki on kunnossa. Omistajallehan se ruokamäärän puolittaminen on kamalinta, kun näyttää siltä, että "eihän tänne kuppiin jää mitään kuin pari hassua nappulaa". Mutta koiran terveys etusijalle. Ja mahantäytteeksi tosiaan soseena/silppuna porkkanaa, kurkkua tms.
Koirasi tosiaan on haudassa ennen laihtumistaan, jos se laihtuu noin hitaasti. Ei ole tarkoitus nälässäkään rääkätä eli kultainen keskitie. Kyllä sellainen kilo-puolitoista KUUKAUDESSA on jo ihan tarpeeksi hidas vauhti. Ei siitä nopeastakaan laihdutuksesta tule seurauksia muuten kuin, että koira on vietävän nälkäinen ja saattaa oksennella tyhjää mahaansa.
Koska uiminen ei käy niin kyllähän ne metsälenkit ovat tärkeitä lihaskunnon ja nivelten terveyden edistämisessä. Parasta on ravi pehmeällä alustalla eli juurikin metsäpoluilla. Ja koirafysioterapeuttia suosittelen myös lämpimästi, koska hän osaa niiden nivelten liikkumista edesauttaa.
Tuo glukosamiini on hyvä nivelille. Ja uskalla antaa myös sitä kipulääkettä jos koira on kipeän oloinen. Yleensä sellainen 10 päivän kuuri vie kolotukset pois. Koiran kivun klassisia merkkejähän ovat: koira läähättää ilman muuta syytä (eli ei ole juuri rasittunut tai kuumissaan), koira nuolee/kirputtaa itseään (usein jalkojaan) tai mattoja, lattioita, koira on apea ja alakuloinen tai todella levoton, koira juo paljon - ja tietysti jos koiran käytös muuttuu radikaalisti tai se käsiteltäessä osoittaa kipua.Miksi ihmeessä koira saa kermaviiliä?Se nyt on sellainen lihotuspommi,että oksat pois.Jotkut tuolla nimenomaan lihottaa koiraansa...
Jos siis teollisella syötetään,niin ei siinä ole vaihtoehtoja,kun kevytruuat ja tarvittaessa määrän tiputukset.Ja kuten jo sanottiin,niin jos näläntunnetta,niin sitten vaan kasviksia paikkaamaan sitä(mitä koiralle sopiikin).
Osan nappulastakin voi korvata esim.hirssi ja tattaripuurolla,kananlihalla ja kasviksilla.
Barffia en kyllä tuonikäiselle,ikänsä teolliselle olleelle, suosittelisi.Tuon ikäisen ruoka kun pitää olla mahdollisemman hyvin sulavaa,ja suuriin muutoksiin ei kannata ryhtyä,ettei pakki mene ihan sekaisin.
Jos mahdollista,niin koiraa olisi hyväksi käyttää jumpparilla.Nivelrikkoiselle kun lihakset helposti alkaa jumittamaan,kun kipuja saattaa olla ja/tai itseään varoo.Ja siitä taas lisää kierrettä kipuiluun.- laihiskoira
Steriloitu, pieni narttukoirani painoi 11,5 kg kun aloitettiin oikein eläinlääkärimuonalla laihis. Syötiin Royal Canin obesity managementtia. Koira painaa nyt, puoli vuotta myöhemmin 9 kiloa, ja on normaalipainossa :) Meillä ei toiminut normiruoan rajoitus.
Niin, ja koira ei saanut enää extroja, esim. nuolla jogurttipurkkeja. Koiralla myös nivelrikko. - kylläsesiitä
Meidän lattialuuttu narttu painoi 8.2 kg vielä 2vkk sitten, selkeästi painoa liikaa, systeri veikkasi 13kg:ksi
- labbistenmatkassa
Meillä oli vanhemman koiran kanssa painon pudotus määräys n.1,5v sitten. Vähennettiin vaan pikkuhiljaa ruokamäärää, ja kyllä ne pari kiloo nopeesti lähti.
Tyttö on sen jälkeen ollut melko hoikassa kunnossa, paino oli ennen pudotusta 31,3kg ja nykyään 26,5kg.
Meijän molemmat koirat on melko hyvä kuntoisia, eikä ruokien kanssa ole sen jälkeen ollut mitään ongelmia.
Vanhempi koira(jolta painoa pudotettiin) syö tällä hetkellä 1,8dl•2/pv.
Ja nuorempi (1v) syö 3,6dl•2/pv.
Ja molemmat ovat todella hyvässä kunnossa. - Helppoaseonkin
Meidän jääkarhu painoi 8,25 kg ja näytti makkaralla. Nyt ollut 4 vkk laihdutuskuurilla ja jatkaa arviolta 1kk. Tulosta syntyy tasaisesti, kaduttaa, ettei aiemminkin aloitettu. Paino oli aamulla 7,60kg. Tavoitteena 7.1kg.
Pieni rotuinen, siksi hankin paremman vaa'an. Näyttää 10g tarkkuudella ja motivoi todella. Mittaan joka aamu.Ruoka vain vaihdettiin koirakaupan Petit perusnappulaan. Aikaisemmin mentiin pitkälle raakaruualla. Ehkä sai jo liikaakin eläinrasvoja. Herkkupaloja annetaan edelleen 1-2 päivässä jostain hyvästä,ettei tehdä elämästä aikana kurjaa😀Pointtini on, että kyllä se onnistuu. Minusta jopa helpompaa kuin omaien laskien kanssa.- helppoaseonkin
Nyt on paino tippunut jo niin, ettå 300g vaille lopullisen tavoitteen. Ja saa jo pieniä palkintojakin. Leikkaan pienen siivun koiran tikusta tms. Eihän tuo mitään makustele kuitenkaan. Hotkaisee ja nielaisee samantie. Sekunnin murto-osan suussa, puoli päivää mahassa ja viikkoja läskeinä. Jaksaa paremmin, portaa ja ylämäet menee reippaamin. Kyllä kannatti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384659Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2722376Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532247- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131642M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289