Rakas eri isäni: "Joku on nähnyt sun pään sisään"

Rakas eri isäni, on vain nähnyt mun pään sisään. Hän tekee aina näin, pahaa mulle, sulle, eikä oikein ymmärrä sitä itse. Hän pakotti mut äsken lihomaan, tai sitten se oli vain luonnon sanelemaa, ja eristyksen aikaansaamaa. Hän ei ymmärtänyt itsekään, aikoinaan, että : ristiiinkertominen, ympäristöllä, yhteiskunnalla ja hyvinvoinnilla, ei voi olla mikään ammatti. Rakas eri isäni on sairaanhoitaja, joka huolehtisi ihmisistä, hän ei pelkästään huolehdi, vaan auttaa kokonaan sopeutumaan. Rakas eri isäni, ei hän koskaan enää halua sanoa mitään ulkonäöstäsi, tai siitä, että on vain "povaamisen pyrkivä", vanhoillinen ja sen huolehtimisen lähinnä kieltävä, ettet kiinnostuisi ihan liikaa itsestäsi. Rakas eri isäni, sairaanhoitaja ei ollut koulutuksenaankaan saanut, erästä kykyä, tuntea läheisyyttä, rauhalla ja tasapainoisuudella, turvallisesti: hän ei voinut tuntea läheisyyttä, erottamalla sisimmällisesti oikeaa ja väärää. Rakas eri isäni ei ollut koskaan kuullutkaan, että kosmeettiset vammat voivat vahingoittaa ketään niin paljon, ja että mitä ne saivat aikaan, kun ulkonäöllä, joka oli vammautunut, jo lähes cp-vammaiseksi, pyydettiin ihan liikaa. Vahingossa, ilman sisimpää.....
Rakas eri isäni, se aiheutti sun aivan valtavan raivokohtauksen, ja sun sisimmällisen, eri luontoisen. Rakas eri isäni, ei loukkaa minua enää, olen siihen aivan liian tunnoton, joku voisi erehdyksessä sanoa, että jopa väkivaltainen, mitä en koskaan ole.
Rakas eri isäni, selität juuri minulle, joka nukuin punaisella sohvalla viime yönikin, punaisten lakanoiden päällä, että en saa unohtaa, sitä tunnetta ja pahaa oloa, myöskään muille ihmisille, jossa näet mun pään sisään, jossa käytät pelkästään vain tätä yhtä ja ainoaa oikeaa.... Rakas eri isäni, mä en jaksa sitä kysymystä, jossa hän joka eleelllä kysyy ympäristöstään, onko psykopatia vankeutaa? Onko se vankeutta kehossa, mielessä ja sielussa? Rakas eri isäni ei myöskään tajua, miten joku voi loukata niin paljon, loukata noin paljon ihmisiä hänen ympäristössään. Tässäkin on joku vika, rakas isäni, koneellisessa, ja yksityisyyttä korostavassa yhteisessä näössä, hänen takiaan. Rakas eri isäni, hän on kuitenkin jo menossa 15:sta vammaisessa ympäristössä, ja läheiset, kuten ystävät ja ympäristö alkavat huolestua, kun hän siellä vielä pelehtii, ja pelleilee, työssään ihmisten parissa. Rakas eri isäni, en voi jättää sellaista hoitamatta, ja työskentelemättä.... Rakas eri isäni, sairaanhoitaja, hän on tehnyt valtavaa vahinkoa ympäristöönsä, kun hän on omaksunut, että se on jotenkin seksuaalisesti kiihottavaa, hän ei ole koskaan sellaisesta sisimmällisestä kuullutkaan, ja on vain psykopatiaa, pelehtien vain omaisillaan, ja läheisillään, ilmeiltään hän ilmaisee eleellä, vieläkin että mielellään.

1. Rakas eri isäni sairaanhoitaja.
2. Äitini,
3. Kaikki sisareni
4. Äidin serkku
5. 2 äidin serkkua
6. Minä
7. Isäni, hänen tätinsä on tältä paikkakunnalta, vieraalta paikkakunnalta
8. Molemmat, nk. poika-veljeni, isäni
9. Terrorismin aihettaminen, Freddie Mercuryn kuolema
10. Äitini sisar
11. Äitini sisaren ympäristö
12. Poika-veli isieni, DPF:ien, isä
13. Mieheni
14. Mistä hän on nyt kiinnostunut?
15. Kai siitä perhe-frustraatio- vertiliteetistä, sen häiriöstä, ja aiheuttamisesta
16. "Tätä tutkii poliisi..."
17. Sä et kuulu kuvaelmaan, mutta osaat kyllä pahan olon tuottaa
18. Naapurimme, epilepsia ja hampaiden poisto fokusaatio
19. Setäni, ja hänen psykologivaimonsa tytär, täti siltä paikkakunnalta
20. Kaikki äidin veljen lapset
21. Serkkuni, painostamisen ja vertiliteetin uhri, seksiväkivallan kohteena, n. 12-vuotias tyttö
22. Äidin serkku, yksi isäni, vertiliteetittä,
23. Äidin serkku, kuuro
24. Äidin serkku, Mt-halvaantunut
25. Rakas eri isäni, sairaanhoitaja, ensihoitaja
26. Rakas eri isäni, sairaanhoitajan, ensihoitajan veli
27. Äidin paras kaveri, sairaanhoitaja, ensihoitaja, työssä ensiavussa
28. Äidin asuinalueella asuvat ikä-toverit
29. Äidin ikä-tovereiden kaksostyttöjen pikku-veli
30. "Hän on nähnyt sun pään sisään."
31. "Mitä helvettiä, hänhän on ihan väärinpän?"
32. Mitä helvettiä, hänhän on ihan psykoosissa, ja vääristellyt totuudenkin, jo kasvojen osaltakin?
33. "Mitä helvettiä, onko hän ollut vielä töissä?"
34. Rakas eri isäni, hän on aiheuttanut jo sokeutta pelkällä väkivaltaisuudella, isälleni.
35.
3128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rakas eri isäni, sä haluat vähän yksinkertaisena ja vanhoillisena nyt, että olen kognitiivisesti täydellinen, mitä ihmettä tämä hänen väkivaltaisuutensa on, ja miten sitä ei ole hoidettu lainkaan, esim. lievänä psykoottisuutena, ja hän on saanut ottaa yhteyttä omaisiin tällä tavalla. Rakas eri isäni, kun ei saa sillä tavalla, ihan lastaan tilata, kotoa, ollessaan vaikka vain 9-vuotias. Rakas eri isäni, mikä on mielestänne psykopatiaa, ja mikä kognitiivisuutta. Rakas eri isäni, vain haluaa, että opin olemaan rehellinen, ja etten pakenisi mitään asioita koskaan, juttelun sijaan, mutta kohtuus kaikessa. Tässäkin, ja juttelussa....
- "Tyttörukka, pienoinen, mihin katosikaan kaikki kultainen?" lauloi eri isäni, kun huomasi, että minut täytyy siirtää, turvallisempaan paikkaan, jossa ei ole mitään järkeä, kun se on vain ihan sitä samaa, psykopatia, psykoottisuutta painostamisella.
- "Ilkeitä asioita sä teet, sä teet, sun rakkaille ystäville, sun parhaille ystäville" lauloin takaisin, kun koleerisuus on niin musta-valkoista. Ja se muu ulkonäkö, ja peilin sisältö, jota ihailet, on niin vanhoillista.
- "Päässäsi pilvinen sää, jos sä et koskaan mitään muut saa..." Jos, hän psykopaatti, säikähti, niin. Niin, mä voin tehdä ilkeitä asioita, kun mä olen mun ulkonäköpiirre-vammassa, enkä lainkaan psykoosissa, joiden hoitoa ei saa tuoda edes mun silmien eteen.
- Eikä kannata, eikä ilkeä.
Näissä turva-asunnoissa, on aika tylsää, joskus.
- "Etten mä tee mitään ilkeitä asioita, koleerisena vanhoillisuuden aiheuttaman kehitysvamman takia, koleerisena.... Mun rakkaalle, eri isälle, sairaanhoitaja, ja ensihoitajalle
Rakas eri isäni, se tekee niin ilkeetä oikeasti päähän, että mä ryhdyin ajattelemaan saatteko te olla edes Jumalanpalveluksessa? Kun siitä tulee pahoinvointia, huono olo ja mieli osoittaa, se oppii näyttämään vain pahaa, kuten tämän psykopaatin kohdalla, joka on vielä lisäksi, narsismin kääntyessä kasvoille, psykoosissa. Mieli voi pahoin, ja osoittaa pahaa oloa, kun hän on ollut läsnä, ja osoittanut päähän, hän on taas nähnyt pään sisään.... Kovin julkeasti ja julkeavasti, hänestä on tullut paha olo pään sisään, 1-vuotiaalle, ei hän rakas eri isäni sitä tarkoittanut, että hän on aina ollut sellainen, tai on sellainen.
"Kipu etääntyy, ja viimein häviää..."
Missään ei mieltä, kun ei tunne tätä....
Päätin minäkin jo leikin lopettaa, näin yhden päätöksen, tekee ihminen.

Äänestä
  • 35. Mun serkkupojat.
    -Ethän pahoinpitele mua taas julkeavalla, ja julkeasti?
    Käyttämällä psyykkistä hyvinvointia, kuten esim. julkista yhteistä näköä.

    Äänestä

  • SPR: Beegees.... kirjoitti:

    35. Mun serkkupojat.
    -Ethän pahoinpitele mua taas julkeavalla, ja julkeasti?
    Käyttämällä psyykkistä hyvinvointia, kuten esim. julkista yhteistä näköä.

    - Hän näkee jo tästä liststa jotenkin aivan oudosti.
    Ja tästä voi erottaa ihan yhteisestä näöstä, yläpäään ja alapään, jos menee tähän aiheeseen, behaviorismi, ja sikiön kehittyminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ai,lapsiko? Tilattu. kirjoitti:

Rakas eri isäni, on vain nähnyt mun pään sisään. Hän tekee aina näin, pahaa mulle, sulle, eikä oikein ymmärrä sitä itse. Hän pakotti mut äsken lihomaan, tai sitten se oli vain luonnon sanelemaa, ja eristyksen aikaansaamaa. Hän ei ymmärtänyt itsekään, aikoinaan, että : ristiiinkertominen, ympäristöllä, yhteiskunnalla ja hyvinvoinnilla, ei voi olla mikään ammatti. Rakas eri isäni on sairaanhoitaja, joka huolehtisi ihmisistä, hän ei pelkästään huolehdi, vaan auttaa kokonaan sopeutumaan. Rakas eri isäni, ei hän koskaan enää halua sanoa mitään ulkonäöstäsi, tai siitä, että on vain "povaamisen pyrkivä", vanhoillinen ja sen huolehtimisen lähinnä kieltävä, ettet kiinnostuisi ihan liikaa itsestäsi. Rakas eri isäni, sairaanhoitaja ei ollut koulutuksenaankaan saanut, erästä kykyä, tuntea läheisyyttä, rauhalla ja tasapainoisuudella, turvallisesti: hän ei voinut tuntea läheisyyttä, erottamalla sisimmällisesti oikeaa ja väärää. Rakas eri isäni ei ollut koskaan kuullutkaan, että kosmeettiset vammat voivat vahingoittaa ketään niin paljon, ja että mitä ne saivat aikaan, kun ulkonäöllä, joka oli vammautunut, jo lähes cp-vammaiseksi, pyydettiin ihan liikaa. Vahingossa, ilman sisimpää.....
Rakas eri isäni, se aiheutti sun aivan valtavan raivokohtauksen, ja sun sisimmällisen, eri luontoisen. Rakas eri isäni, ei loukkaa minua enää, olen siihen aivan liian tunnoton, joku voisi erehdyksessä sanoa, että jopa väkivaltainen, mitä en koskaan ole.
Rakas eri isäni, selität juuri minulle, joka nukuin punaisella sohvalla viime yönikin, punaisten lakanoiden päällä, että en saa unohtaa, sitä tunnetta ja pahaa oloa, myöskään muille ihmisille, jossa näet mun pään sisään, jossa käytät pelkästään vain tätä yhtä ja ainoaa oikeaa.... Rakas eri isäni, mä en jaksa sitä kysymystä, jossa hän joka eleelllä kysyy ympäristöstään, onko psykopatia vankeutaa? Onko se vankeutta kehossa, mielessä ja sielussa? Rakas eri isäni ei myöskään tajua, miten joku voi loukata niin paljon, loukata noin paljon ihmisiä hänen ympäristössään. Tässäkin on joku vika, rakas isäni, koneellisessa, ja yksityisyyttä korostavassa yhteisessä näössä, hänen takiaan. Rakas eri isäni, hän on kuitenkin jo menossa 15:sta vammaisessa ympäristössä, ja läheiset, kuten ystävät ja ympäristö alkavat huolestua, kun hän siellä vielä pelehtii, ja pelleilee, työssään ihmisten parissa. Rakas eri isäni, en voi jättää sellaista hoitamatta, ja työskentelemättä.... Rakas eri isäni, sairaanhoitaja, hän on tehnyt valtavaa vahinkoa ympäristöönsä, kun hän on omaksunut, että se on jotenkin seksuaalisesti kiihottavaa, hän ei ole koskaan sellaisesta sisimmällisestä kuullutkaan, ja on vain psykopatiaa, pelehtien vain omaisillaan, ja läheisillään, ilmeiltään hän ilmaisee eleellä, vieläkin että mielellään.

1. Rakas eri isäni sairaanhoitaja.
2. Äitini,
3. Kaikki sisareni
4. Äidin serkku
5. 2 äidin serkkua
6. Minä
7. Isäni, hänen tätinsä on tältä paikkakunnalta, vieraalta paikkakunnalta
8. Molemmat, nk. poika-veljeni, isäni
9. Terrorismin aihettaminen, Freddie Mercuryn kuolema
10. Äitini sisar
11. Äitini sisaren ympäristö
12. Poika-veli isieni, DPF:ien, isä
13. Mieheni
14. Mistä hän on nyt kiinnostunut?
15. Kai siitä perhe-frustraatio- vertiliteetistä, sen häiriöstä, ja aiheuttamisesta
16. "Tätä tutkii poliisi..."
17. Sä et kuulu kuvaelmaan, mutta osaat kyllä pahan olon tuottaa
18. Naapurimme, epilepsia ja hampaiden poisto fokusaatio
19. Setäni, ja hänen psykologivaimonsa tytär, täti siltä paikkakunnalta
20. Kaikki äidin veljen lapset
21. Serkkuni, painostamisen ja vertiliteetin uhri, seksiväkivallan kohteena, n. 12-vuotias tyttö
22. Äidin serkku, yksi isäni, vertiliteetittä,
23. Äidin serkku, kuuro
24. Äidin serkku, Mt-halvaantunut
25. Rakas eri isäni, sairaanhoitaja, ensihoitaja
26. Rakas eri isäni, sairaanhoitajan, ensihoitajan veli
27. Äidin paras kaveri, sairaanhoitaja, ensihoitaja, työssä ensiavussa
28. Äidin asuinalueella asuvat ikä-toverit
29. Äidin ikä-tovereiden kaksostyttöjen pikku-veli
30. "Hän on nähnyt sun pään sisään."
31. "Mitä helvettiä, hänhän on ihan väärinpän?"
32. Mitä helvettiä, hänhän on ihan psykoosissa, ja vääristellyt totuudenkin, jo kasvojen osaltakin?
33. "Mitä helvettiä, onko hän ollut vielä töissä?"
34. Rakas eri isäni, hän on aiheuttanut jo sokeutta pelkällä väkivaltaisuudella, isälleni.
35.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu