Mikä Helluntaikirkko?

Voisko joku vähän selvittää sitä juttua joka oli Satakunnan Kansassa.

Minkälainen vääntö siinä olikaan?
7194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ketkä sitä Helluntaikirkkoa perustavat ja mikä se on?

Äänestä

Lue Wikistä ja S24 helluntailaisuus. Näyttäs siltä että seurakunnan uudemmat jäsenet haluaisivat sen vanhan Eelimin siirtyvän kirkon piiriin, sillä varmaankin saisi jotain oikeuksia tai hyväksyntää. Ne ihmiset jotka ovat tuon temppelin eli rukoushuoneen rakentaneet ja lahjoittaneet rahat, eivät haluaisi muuttaa suuntaa. Nämä uudet tuulet taas haluaisivat ja ottaisivat kiinteistöomaisuuden "itselleen ""muuttamalla nimeä. Sekä muuttamalla myös omaisuuden "omiin" nimiinsä. Näin minä ymmärsin, mutta kukaan näistä omaisuuden haalijoista ei julkisesti ota kantaa lehtien sivuilla. Nyt raastupa on tuominnut palauttamaan rahat niille keneltä ne on viety. Tämmönen käsitys on tullut, korjatkoot joku " uskonveli ", jos oon väärässä.

Äänestä

Katsopa netmission.

Äänestä

Jeesus ruokki suuren väkijoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla ja jäi vielä paljon tähteeksi.

Minusta ei noita rahoja olisi saanut viedä toisilta.
Olisi pitänyt laittaa lompakkoon kymppi ja vitonen ja rukoilla. Sitten kun oma kirkko olisi ollut valmis ja muutenkin infrastruktuurit kunnossa, niin oltaiin otettu siunattu lompakko ja lätkitty maksut pöytään.
Loput olisi voinut viedä pankkiin korkoa kasvamaan.

Äänestä
  • Miten noihin kemuihin löytyy porukkaa????????

    Äänestä

Satakunnan Kansan yleisönosastossa oli kirjoitus tästä Helluntaikirkkoon liittymisestä.

Miten nämä Helluntaikirkkoa ajavat nyt suhtautuvat asiaan kun käräjätuomarikin paheksui heidän menettelytapaansa?

Mites kun siitä synnistä ja sen tunnustamisesta puhutaan niin olisko aika tulla rohkeasti esiin selittämään menettelytapoja?

Miten ne asiat oikeasti on?

Äänestä

Siellä helluntaiseurakunnan kotisivuilla on jotain selityksiä. Saa jotain selvää, jos vielä lukee rivien välistä ja ymmärtää, etteivät syylliset kerro kaikkea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jussssssi kirjoitti:

Voisko joku vähän selvittää sitä juttua joka oli Satakunnan Kansassa.

Minkälainen vääntö siinä olikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu