Tapasin 16 vuotiaana ensimmäisen poikaystäväni, johon rakastuin. Suhteemme oli alusta asti myrskyisä ja tappelimme paljon. Seurustelimme puoli vuotta, jonka aikana hänellä oli paljon muitakin naisia, joita hän iski. Ennen minua hän petti tyttöystäväänsä minun kanssani. Hän kuitenki vannoin aina rakastavansa minua, eikä koskaan pettäisin minua. Myöhemmin hän alkoi viikonloppuisin olemaan ties missä ja sain tietää että suhteemme aikana hänellä oli paljon ollut naisia eli hän oli pettänyt minua. Välimme menivät poikki ja hän uhkaili minua useasti, että jos näkee minut niin hän tekee jotakin. Noin vuoden ajan oli ihan maassa hänen takiaan ja en voinut olla kenenkään kanssa, koska hän oli haukkumisillaan musertanut itsetuntoni. Pääsin hänestä vihdoin kuitenkin yli ja ajattelin etten koskaan enää puhuisi hänelle. Parin vuoden päästä törmäsinne ja hän alkoi taas ottamaan yhteyttä ja olemme nähneet pari kertaa ja hän sanonut ettei halua että olen muiden kanssa tai tapahtuu ikäviä. Vanhat tunteet ovat palanneet pintaan ja olen taas rakastunut häneen. Hän haluaisi alottaa alusta mutta en tiedä kannattaako enää vaikka sisimmissään haluaisin mutta en tiedä kannattaako aloittaa kaikkea taas alusta. Tarvisin todella paljon apua! Haluaisin tietää voinko enää rakastua kehenkään yhtä paljon, vai onko hän minulle se oikea, sillä en haluaisi menettää "sitä oikeaa".
Auttakaa!
elämänirakkausko
1187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
KuulES NYT .Laita sille kullalles textari ku sulla sellanen numero on.
KYLLÄ se sua Rakastaa syvästi ja intohimoisesti.
SUA ei oo pettänyt kukaan. puhelin numeroki ois kiva.
suukkoja ja lämmin halaus