Sä uskoisit

nyt vaan etten halua ketään toista. Ja monet asiat mitä sulle on kerrottu saattaa olla täyttä tuubaa, liioiteltu, ei ole tiedetty varmuudella mitä sanoa, toisten pelkkiä mielikuvia. Jos jotain vuodetaan, niin aina kannattaa suhtautua aina kriittisesti, ei sillä ettei totuuksiakin olisi olemassa, mutta niillekkin on syyt kun tarkastelee tätä kaikkea merkille pantua, tapahtunutta, vaikka hiljaa olisi niistä ollut mitä merkille on laitettu. On myös niitä ketkä varmasti haluaa väistämättä toisen epäonnea, syystä tai toisesta.

Olet täyteläinen, olet persoonallinen, ulkonäöltä kuin sisäisesti, jotain sellaista mikä on mulle juuri hyvä vikoineen päivineen.
Me voitaisiin korostaa kummankin hyviä puolia ja pistää taikka vähentää huonoja. Liian samanlaisuuskaan ole välttämättä hyvästä. Mihin suhteemme perustuisi: lehdessä oli pareja jotka olivat hyvin erillaisia ja niiden suhde perustui pitkälle intohimoon. Erillaiset puolet toisissaan siis täydentää toisia ja niin syntyy kokonaisvaltainen paketti. Tietysti tietyt asiat pitää olla samoja kestävä suhteen kannalta, jossain tapauksissa nekin on mukautuvia ja muokattavissa, löyttääkseen harmonian kestävälle pohjalle.
4292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikä teissä on yhteistä. Yhteinen arvomaailma, tavoitteet? Molemmat tuntee intohimoa toiseen?

Äänestä

Siitä ei tule mitään, että molemmat on hyvin erilaisia ja sinä tunnet intohimoa toiseen.

Äänestä

Tästäkään kirjoituksesta on mahdoton päätellä, onko kirjoittaja mies, vai nainen? So, no matter, we´re all anonymious here.:)

Siispä.. Erään tuntemani, minulle hyvinkin tärkeän naisen voisin ajatella kirjoittavan tämänsisältöisen viestin. Keneltä sitten ikinä onkaan, omaksuin tekstin kaikilta osa-alueiltaan, enkä yllättynyt mistään...

Koska tämä kuitenkin on tällainen foorumi, kuin nyt onkaan, niin vastaan tähänkin viestiin palstan luonteen mukaisesti, tunnisteettomana:

"Meidän välillämme on kaikki edelleen ok. En piittaa juoruista, koska tiedän itse paremmin, mikä on totta, puolitotta, tai täyttä tuubaa, ja ennenkaikkea...Tunnen sinut, luultavasti paremmin, kuin kukaan toinen? Samoin toivon sinunkin suhtautuvan minuun liittyviin huhuihin, tiedän niitäkin liikkuvan. Luota sinäkin vaistoosi niiden suhteen, koska...Sinäkin tunnet minut paremmin, kuin kukaan toinen. Tuohon tekstisi toiseen osioon minulla ei ole lisättävää, se on sellaisenaankin suurimmiltaosin samoin, kuten itsekin ajattelen meistä."

...Että sitten tällainen purkailu tällä kertaa. Menee, kenelle ikinä meneekin. Todellisuus on kuitenkin jossain muualla, ja siellä täälläkin kirjoitetut asiat täytyy konkretisoida. "töitä" sen eteen kuitenkin jatkuvasti tehdään, kahdella suunnalla, hitaasti ehkä, mutta varmasti...

Äänestä

nO NIIN millon muutetaan yhteen?
Luulen että kun olen aikas rauhallinen luonne niin se vois sopia sun vallattoman luonteen kans aika hyvin. toki osaan suuttua minäkin ja suutunkin,joskus jopa kunnolla mutta lepynkin sitten samantien. En osaa olla vihainen kauaa.

olen huomannut elämäni aikana että rakastuneet ihmiset alkavat ikään kuin matkia toisiaan alitajuisesti.
Samaistumisen tunne on ilmeisesti jokseenkin tärkeää.
Olenkin jo nyt ollut huomaavinani että meillä tätä tiettyä samaistumisen tunnetta on ollut ilmassa jo jonkin aikaa koskien tätä rakkauden syvimmän olomuodon eli aistien kohtaamista.
Se ilolla meille ihmisille suokaa.
Olen toki huomannut sinun älykkyydestäsi pursuavan hersyvän huumorintajusikin, voisin sanoa että elämästäni kanssasi ei tulisi koskaan tylsää. Olet jo nyt saanut niin monet hymyt kasvoilleni että olet varsinainen sateenkaari (kirjoitin aluksi valopilkku mutta se ei olisi tarpeeksi riittänyt kuvailemaan kokemuksiani loistavasta huumoritajustasi) harmaassa elämässäni.
Aurinkoon pääsisin kanssasi!

Hepskulle omistettu kirjoitus. part 1 jatkoa seuraa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päivänjatkoja... kirjoitti:

nyt vaan etten halua ketään toista. Ja monet asiat mitä sulle on kerrottu saattaa olla täyttä tuubaa, liioiteltu, ei ole tiedetty varmuudella mitä sanoa, toisten pelkkiä mielikuvia. Jos jotain vuodetaan, niin aina kannattaa suhtautua aina kriittisesti, ei sillä ettei totuuksiakin olisi olemassa, mutta niillekkin on syyt kun tarkastelee tätä kaikkea merkille pantua, tapahtunutta, vaikka hiljaa olisi niistä ollut mitä merkille on laitettu. On myös niitä ketkä varmasti haluaa väistämättä toisen epäonnea, syystä tai toisesta.

Olet täyteläinen, olet persoonallinen, ulkonäöltä kuin sisäisesti, jotain sellaista mikä on mulle juuri hyvä vikoineen päivineen.
Me voitaisiin korostaa kummankin hyviä puolia ja pistää taikka vähentää huonoja. Liian samanlaisuuskaan ole välttämättä hyvästä. Mihin suhteemme perustuisi: lehdessä oli pareja jotka olivat hyvin erillaisia ja niiden suhde perustui pitkälle intohimoon. Erillaiset puolet toisissaan siis täydentää toisia ja niin syntyy kokonaisvaltainen paketti. Tietysti tietyt asiat pitää olla samoja kestävä suhteen kannalta, jossain tapauksissa nekin on mukautuvia ja muokattavissa, löyttääkseen harmonian kestävälle pohjalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu