Joskus satamassa ollessani voisi katsella vaikka läppäristä digitikun kautta uutisia. En kuitenkaan halua asentaa mastonhuippuun kiinteää tv- antennia. Viime kesänä näin, että eräällä seilorilla oli sellainen liikuteltava (irtonainen) harava-antenni (?), jonka hän vain nosti sprayhoodin katolle. Hänelle homma tuntui toimivan mutta onko se hyvä ratkaisu satunnaiseen telkkarin katseluun? Mites muut ratkaisut. Digivirittimen mukana tuleva lyhyt piiska-antenni on varmaan lähinnä vain vitsi.
telkkariantenni
haravallako onneen
11361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvinkin yksinkertaiset antennit toimivat rannikon satamissa. Hae antennikauppiaalta hyvälaatuinen pöytäantenni.
Voit katsella tvtä myös läppärin/netin kautta.
Vene vaihtui syksyllä. Uudessa on maston päässä suurin glomex mitä löytyy ja sille antennivahvistin sähkökaapissa. En oikein tykkää, tekisi mieli purkaa rohjo pois. TVtä ei ole tullut kovin usein katseltua (vanhassa ei tosin pöytäantennilla näkynyt kun harvoissa paikoissa). Toisaalta näyttää asennetun paikalleen hyvin työllä ja vaivalla. Löytyykö kokemuksia mastonhuippuantennista ( varmaan näkyy parhaiten). Alustavasti katselin , että maston päässä sen sivulle kiinnitetyn antennin voisi mahdollisesti saada jossain tilanteessa solmuun uuden spinnun kanssa.
Onkohan sellainen harava vaikea tehdä itse? Mitoitus on tietysti tärkeää. Ja varmaan materiaalit: Äkkiä en netistä löytänyt ohjeita. Onkohan joku teistä taitavampi hakemaan nettiohjeet?
Tämän ohjeen mukaisesti tehty antenni on toiminut loistavasti. Oli eittäin edullinen ja helppo tehdä. Sopivalla jalustasysteemillä voi asentaa vaikka kaiteeseen tai miksei myös vaikka puoshaan päähän korkeammalle?
http://www.mattikaki.fi/antennit/HB9CV.htm
Tällä antennilla näkyi peruskanavat nätisti Suomenlahdella, mutta antenni kannattaa virittää lähimmän TV-lähettimen taajuudelle, kuten ohjeissakin neuvotaan. Espoon ja Fiskarsin lähettimet ovat 562 Mhz A-nippu ja sillä periaatteessa pärjää Sipoo-Hanko välillä. Porvoo-Kotka välille sitten 490 MHz.
A-nipussa on YLEn kanavat ja B-nipussa maikkari, nelonen yms.
Wau. Tuollaisen minäkin voisin tehdä. En vain ymmärrä noista megahertseistä ja taajuuksista mitään. Tai aallonpituuksista.
Mitkä olisivat antennin mitat kun käyttö olisi saaristomerellä ja Ahvenanmaalla? Entäs Ruotsin puolella? Voisin tehdä tarvittaessa vaikka omat antennit joka alueelle.
Saaristomerellä varmaankin Turun TV-masto on se luontevin, eli käytä 714 MHz.
Linkin sivulla on laskuri, johon syötetään tuo TV-maston käyttämä MHz ja ohjelma laskee antennin mitat valmiiksi. Sitten vaan hitsauslankaa katkomaan oikeaan mittaan ja vääntelemään sopivaan muotoon. Isolla kolvilla onnistuu juottaminen.
Minuakin kiinnostaa kyseinen ongelma. Voiko tosiaan tuollainen häkkyrä toimia? Kiinalainen paukuttaisi moisia häkkyröitä melkein ilmaiseksi ja markkinoita olisi varmasti.
Oletteko kokeilleet tuota mallia? Mitä muita vaihtoehtoja olisi alkuperäisen kysyjän ongelmaan?
No johan kiinalaiset tuollaisia antenneja tekevätkin. Vieläkin yksinkertaisimpiakin malleja on olemassa. Ihan vaan koaksaalikaapelista tehtyjä ja neliöksi taiteltuja virityksiä muovikotelon sisällä. Päälle vaan sitten logoa ja myyntiin. Melkein kaikki eduliset "internal digi antenna" vempeleet ovat tällaisia.
Mutta tuo linkissä mainittu harava kyllä toimii, mutta edellyttää suuntausta. Jos ei haluta suunnata antennia, niin sitten askarrellaan neliapilan muotoinen antenni vaakatasoon asennettuna. Näitä ovat ne "ufo" antennit.
tässä pitää ensin ratkaista se pitääkö tv:n näkyä vai ehkä näkyä. kaikilla rautalangoilla näkyy sillointällöin ja vääntämälla ja kiipeämällä mastoon tms. lyöt jonkun golmeksin ufon vaikka kanteen kiinni, niin aina näkyy ja se ikuinen häslääminen loppuu.
Olen käyttänyt alkuperäisessä veistissä kuvatulla tavalla mm. verkkokauppa.com:ssa myytävää sisäantennia:
http://www.verkkokauppa.com/fi/product/6945/sdmn/One-For-All-SV-9360-aktiivinen-DVB-T-sisaantenni.
Hyvä huomioida että USB-digiboxi pystyy syöttämäään antennia ettei tarvitse liittää antenniin ulkoista virtalähdettä.
TV-on näkynyt hyvin jopa ankkurissa ollessa.
Tuo TV_Antennin linkkaama One-For-All on hyvä esimerkki kiinanpoikien antenneista. Siinä futuristisen muovikuoren sisällä on koaksaalikaapelista tehty neliö. Samaan lopputulokseen antennin osalta pääsee kun rakentelee vaneripalaselle teipatun kaapelin. Hintaa tulee muutama euro ja hyvin toimii. Tätä kannattaa jo kokeilla.
Tässä ohje: http://www.kyrsa.com/diy/diy_digitv_antenni_v2.gif