Pistettiin talo kehyskunnassa myyntiin toukokuun lopulla. Hintapyynti oli 189.000, joka oli 20 tuhatta enemmän, kuin välittäjän arvio vuosi sitten. Kesäkuun alkupuolella oli näytöissä hiljaista, loppupuolella vilkastui ja heinäkuussa oli jo joka näytöllä joku kohtuu kiinnostunut. Heinäkuun lopulla myytiin talo hintaan 177 tuhatta, joka oli 8 tonnia enemmän kuin välittäjän arvio vuosi sitten. Eli meidän talon kohdalla nousua vuodessa vajaa 5% toteutuneessa hinnassa viime vuotiseen arvioon verrattuna.
Onneksi uudesta asunnosta sovittiin kaupat jo kesäkuun puolessa välissä ja maksettiin käsiraha, koska nyt olisi holja tunne kytätä uutta kämppää ja seurata, jos hinnat karkaavat käsistä. Uusi kämppä on kerrostalossa, koska emme enää tarvitse omakotitaloa iän kartuttua ja lasten muutettua.
Talo myyty
Janne
1
400
Vastaukset
- mimi
Pelkän hinta-arvion perusteella ei kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä hinnannoususta tai muustakaan voi tehdä. Meidän asunnosta välittäjä antoi hinta-arvioksi 170 000 euroa. Myytiin kämppä ekassa näytössä. Ostaja ei edes tinkinyt, vaan maksoi sen, mitä pyysimme eli 189 000 euroa.
Mutta ei se asunnon arvonnoususta mitään kerro. Ainoastaan välittäjän liian alhaisesta arviosta (tai kenties halusi vain takuuvarmasti helposti myytävän kohteen :))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393