Olen miettinyt viime aikoina, oikeastaan jo aika pitkäänkin omaa elämää. Sen voi mielestäni jakaa kahteen yhtä pitkään jaksoon, joista toisessa oli sisältöä ja jälkimmäinen on ollut lähinnä tasaista junnaamista päivästä toiseen. Syitä yksinäisyyteen löytyy muutama, tarkemmin niitä mitä itse pidän syynä, jonkun muun mielestä ne voisivat olla tekosyitä. Jokainenhan itse itselleen pohjan yksinäisyydelleen rakentaa, ainakin niin uskon.
Pitkään olen jo elänyt sellaista elämää, ettei päivissä ole lainkaan vaihtelua, aika vaan kuluu. Olen myös miettinyt, mitä tekisin kaikella ajalla jos en kävisi töissä. Työ täyttää päivää mukavasti vaikka tylsää onkin, vaihtaisin heti jos voisin. Työ tuo kuitenkin paitsi ajanvietettä, luonnollisesti myös toimeentuloa, joskaan ei kummoista. Tosin rahaa ei paljoa kulu kun ei mistään saa mielihyvää senkään vertaa kuin lapsena kaikesta tyhjänpäiväisestä roinasta. Rahaa jää aina kuukauden päätteeksi yli ja kasautuu, mutta eipä siitä iloa ole kun onnea ei kaupan hyllyllä myydä.
Voisin varmaan melko vähälläkin vaivalla elää terveemmin ja parantaa kuntoa, toimistohommassa rapistuu melko tehokkaasti kun ei käytännössä mitään muuta päivän aikana tee. En kuitenkaan keksi mistä ammentaisi motivaation moiseen, kun ei ole näköpiirissä mitään parempaa. Paradoksi onkin siinä, ettei kaltaistani turhaketta kukaan huolisi, eikä motivaatiota ilman tietoa paremmasta ole.
Yksin on aikaa miettiä tällaisia asioita, havahdun useinkin miettineeni tunnin tällaisia vain tuijottaen seinää. En näe ulospääsyä tilanteesta, niin kauan se on ollut vallalla. Tiedostan olevani epäsosiaalinen, pitkälti varmasti siksi ettei ole mitään mistä muiden kanssa puhua. Minulle ei ole temppu eikä mikään olla tuntia hiljaa muiden ympäröimänä, vaikka tiedostankin pohjattoman epäsosiaalisuuteni.
Olisi varmasti monellakin tapaa mahtavaa löytää joku jota voisi rakastaa ja josta välittää, mutta näillä eväillä se lienee mahdotonta. Tähän pätee sama kuin elintapojen muuttamiseen, ei ole tietoa paremmasta niin ei ole myöskään edellytyksiä päätyä tilanteeseen jossa olisi onnellinen ja sitä kautta myöskin paremmassa kunnossa ja sosiaalisempi. Ikääkin on jo 26 vuotta, siitä voi jokainen yksinäisen elämän kestoa laskeskella.
Harmaa elämä jatkukoon, eittämättä aikaiseen hautaan saakka.
Pitkään olen jo elänyt sellaista elämää, ettei päivissä ole lainkaan vaihtelua, aika vaan kuluu. Olen myös miettinyt, mitä tekisin kaikella ajalla jos en kävisi töissä. Työ täyttää päivää mukavasti vaikka tylsää onkin, vaihtaisin heti jos voisin. Työ tuo kuitenkin paitsi ajanvietettä, luonnollisesti myös toimeentuloa, joskaan ei kummoista. Tosin rahaa ei paljoa kulu kun ei mistään saa mielihyvää senkään vertaa kuin lapsena kaikesta tyhjänpäiväisestä roinasta. Rahaa jää aina kuukauden päätteeksi yli ja kasautuu, mutta eipä siitä iloa ole kun onnea ei kaupan hyllyllä myydä.
Voisin varmaan melko vähälläkin vaivalla elää terveemmin ja parantaa kuntoa, toimistohommassa rapistuu melko tehokkaasti kun ei käytännössä mitään muuta päivän aikana tee. En kuitenkaan keksi mistä ammentaisi motivaation moiseen, kun ei ole näköpiirissä mitään parempaa. Paradoksi onkin siinä, ettei kaltaistani turhaketta kukaan huolisi, eikä motivaatiota ilman tietoa paremmasta ole.
Yksin on aikaa miettiä tällaisia asioita, havahdun useinkin miettineeni tunnin tällaisia vain tuijottaen seinää. En näe ulospääsyä tilanteesta, niin kauan se on ollut vallalla. Tiedostan olevani epäsosiaalinen, pitkälti varmasti siksi ettei ole mitään mistä muiden kanssa puhua. Minulle ei ole temppu eikä mikään olla tuntia hiljaa muiden ympäröimänä, vaikka tiedostankin pohjattoman epäsosiaalisuuteni.
Olisi varmasti monellakin tapaa mahtavaa löytää joku jota voisi rakastaa ja josta välittää, mutta näillä eväillä se lienee mahdotonta. Tähän pätee sama kuin elintapojen muuttamiseen, ei ole tietoa paremmasta niin ei ole myöskään edellytyksiä päätyä tilanteeseen jossa olisi onnellinen ja sitä kautta myöskin paremmassa kunnossa ja sosiaalisempi. Ikääkin on jo 26 vuotta, siitä voi jokainen yksinäisen elämän kestoa laskeskella.
Harmaa elämä jatkukoon, eittämättä aikaiseen hautaan saakka.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Paradoksi onkin siinä, ettei kaltaistani turhaketta kukaan huolisi,"
Meinaatko että kaikki muut ovat kovinkin tärkeitä? Eikö jokainen tavallaan ole turhake kun katsoo kokonaisuutta?
Mä en tekis työtä josta en tykkäis. Pari kertaa olen ottanut loparit sen takia kun en tykännyt. Kerran menin yhteen duuni paikkaan töihin ja heti 5 minuutis tiesin etten tykkää siitä duunista.
Tuli vaan sellanen olo et se työympäristö ei ollut mun mieleen. Ja sit kun pomo vielä jotain valitti jostain jutusta et teen väärin vaikka tein oikein , niin se oli viimeinen niitti. Otin loparit 4 tunnin jälkeen. Ei vaan kiinnostanut kuunnella sen pomon valitusta. Mut joo yksinäisyys on perseestä.
Ei kannata työstä kuitenkaan luopua tai sen ainakin itse huomasin, että kun työt loppuivat tässä hiljattain niin siinä meni se viimeinenkin ryhti elämästä. Työ tuo täytettä mutta tärkeimpänä se tuo päivään rutiinia joka on vielä parempaa. Työttömänä on helppo jäädä lojumaan siihen omaan surkeuteensa kotiin. Ei ole pakko herätä, ei ole pakko mennä nukkumaan tiettyyn aikaan, ei ole pakko siistiytyä, ei ole pakko käydä suihkussa. Kunhan vain on niin se riittää.