Joi tää ei nyt varmaan kuulu tänne mut aattelin kirjottaa tän tänne joo oon siis 14 vuotias tyttö ja mulla todettiin noin 2-3 vuotta sitte munuaisten vajaatoiminta siis tarkalleen ottaen neftronoftiisi en jaksa selittää mutta se kutistaa mun munuaisia olihan se aika iso shokki mut siihenki tottu aikoo ketkä ei tottunu ainaki mun mielestä oli mun koulukaverit ja se oli aika perseestä mä olin aika yksinäinen nää pari vuotta että pitikö ne Mua liian erillaisena kun jouduin käymään kontroleissa ja vetään pillereitä vai olinko mä niiden mielestä muuten vaan suuri kusipää tän takii mulle tuli pieni kammo ihmisiin mut elokuun alussa mun arvot Alko menee huonommaks ja joudun hesaan tayssiin (sairaalaan) mulle alotettiin dialyysi ja olin siinä noin kaks viikko ja sit tuliki se siirto sain uuden munuaisen äidiltä leikkaus meni hyvin no mä olin siel sairaalassa 6 puol viikkoo ja siinä ajassa kyl näki kuka oikeesti välittää susta siirrosta tulee nyt 4 viikkoo ja meen maanantaina kouluun pitkän ajan jälkeen mut tällä tekstillä mä haluun sanoo et kaikkien elämä ei oo helppoo ja se että ihmisiä arvostellaan ulkonäön ja sairauksien yms on niin tyhmää ku olla ja voi. Mutta multa saa kysyä mitä vaan jos jäi mietityttään:)
sairaus aikuisttaa ihan he!vetisti
munuaisten vajaatoiminta
4268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tays on tanpereella. xD mutta tsemiä silti !
Tiedän itsekin, että sairaan nuoren elämä on ihan peestä. Itselläni ei mitään hengenvaarallista ole, mutta yhtä kaikki arkeni on vaikeaa ja tuskallista. Sitten kaverit kadehtivat (!) minua kun minulla on kokeisiin kaikenlaisia erityisjärjestelyjä. Mieluummin eläisin kivutonta elämää kuin saan kirjoittaa kokeet tietokoneella.
Onneksi ei tämän ikäisenä (lukiossa) enää friikin leimaa saa otsaansa kovin helposti ja jos saakin, niin löytyy sieltä joku muukin friikki ;)
Silloin kun sairauteni ekan kerran puhkesi tunsin itseni tosi omituiseksi, inhoamani ihmiset olivat tosi sääliviä ja yhtäkkiä mukavia. Ihan kuin se mitään muuttaisi. Olin kaiken aikaa varuillani, en kyennyt luottamaan yhteenkään niistä kusipäistä. Sairaus vieraannutti jäljellä olevista kavereista, eikä uusiakaan saanut. Onneksi siirtyminen uuteen kouluun sujui hyvin ja löysin paljon kaltaisiani kahjoja, joiden kanssa olen edes jotenkin samalla aallonpituudella.
Välillä kyllä toivoisi, että pääsisi sairaalaan. Opetkin ehkä lakkaisivat hiillostamasta jos sanoisi, että hei, mä tulin just sairaalasta, älä nyt liikoja vaadi.
Maikat kun painostavat minkä kerkiävät ymmärtämättä, että kaikki eivät jaksa, eivätkä pysty tahkoamaan opetussuunnitelman tahtiin. Tämä näkyy itselläni tekemättöminä töinä ja läksyinä, jotka jo itsessäänkin heikentävät arvosanaa runsaasti. Taidoillani ansaitsisin ysin, saan silti seiskan, koska en tee läksyjä.
Sori meni väärin toi tays:-D oon käyny sieki
mut tiiän miltä susta tuntuu reilukerho tsemiä sinne
.