"parantumis" tarinani

avun saanut

Synnyin vuonna 1968.

Olen lapsesta asti saanut banaanista allergisia oireita eli kovaa vatsakipua ja turvotusta.

Lopetin maidon juonnin n. 14 vuotiaana, koska Pekka Puska sanoi maidon rasvan lihottavan ja tappavan minut. Uskoin. Söin rasvatonta jogurttia ja tavallisia juustoja.

n. 15 vuotiaana alkoi päänahkani hilseilemään ja kutiamaan. Kokeilin kaikkea mahdollista shampoota ja 10 vuoden etsinnän jälkeen Bio sarja oli sopiva, kun käytti 4 erilaista shampoota vuorotellen eli joka pesukerralla oli eri shampoo.

23 vuotiaana diagnosoitiin laktoosi-intoleranssi ja sen jälkeen olen syönyt laktoosittomia maitotuotteita.

n. 30 vuotiaana aloin saamaan allergisia oireita koivun ja lepän siitepölystä, johon söin antihistamiinia vuosia. Sain oireita myös punaisesta paprikasta ja currysta, joten niiden syöminen piti lopettaa. Lisäksi sain allergisia oireita jostain ulkopuolisesta, joka hävisi kun tuli pakkanen ja lumi. Alkoi taas heti lumien sulattua. Söin vuosia antihistamiinia lähes läpi vuoden.

Lisäksi kärsin aina jonkinasteisesta ummetuksesta tai kovasta vatsasta, vaikka söin aina täysjyvää ja ruista.

Vuonna 2009 luin Tiede-lehden keskustelupalstan D-vitamiiniketjua ja sen innoittamana aloin syömään D-vitamiinia 100µg/vrk syyskuun alusta toukokuun loppuun, koska kesällä olen päivällä auringossa nahka paljaan. Tämä helpotti siitepölyallergiaa jonkun verran, mutta jouduin silti syömään antihistamiinia lähes vuoden ympäri. Monta muuta positiivista asiaa D-vitamiinista huomasin myös.

Syksyllä 2011 jätin viljat ruokavaliosta ja korvasin ne kasviksilla, hedelmillä, marjoilla, hyvillä rasvoilla ja proteiinilla.

Keväällä 2012 ei tullut mitään oireita siitepölystä.

Myös päänahan kutina ja hilseily loppui ja voi pestä hiukseni millä tahansa shampoolla. Myös hiuksia kasvoi runsaasti lisää (parturi kertoi hiuksieni uuskasvusta) ja huomasin sen lopulta itsekkin, kun hiukset olivat paksummat kuin koskaan ennen.

Myös kaikki ruoka-aineallergiat, masennus, suolistovaivat, verensokerin rajut heittelyt, jatkuva nälkä ja heikotus poistuivat viljojen myötä. Näihin lääkäri kyllä määräsi kaikenlaisia lääkkeitä.


http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm



Toivottavasti jou muukin saa avun

4

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • allergioita riittää

      No jaa ei kai vilja-allergia niin kumma asia ole, ei sitä silloin 70-luvulla tutkittu. Minäkin olen allerginen mm vhnälle, rukiille ja ohralle. Mutta myös maidolle ja kananmunalle, paprikalle ja kanelille, yms aika monelle siis..mutta ei niitä ennen 2000-lukua juuri osattu diagnosoida. varsinkaan jos ei kärsinyt iho-oireista. Jos jätän ruokavaliostani pois kaiken mille tiedän olevani allerginen, niin eihän oireita tule, mutta sitten en voi syödäkään kovin montaa ruokalajia ja varsinkin juhlissa unohdan tietoisesti asian ja otan lääkkeet ja niistäkin huolimatta kärsin oireista, mutta sehän on oma valintani.

    • mindy lindy

      tällä kanssa parempi olo kun viljat olis kokonaan pois..maitoa en juo.Rasvattomia tuotteita käyttänyt 30v mutta nyt riitti..syön normaalia ruokaa rasvoilla ja voin hyvin.Mua sairastutti jo rasvattomuus ja light elämä.Syö mitä syö mutta kuluttaa kanssa, on mottoni.Hyvinvointi näkyy.Liikunta onneksi vielä ilmaista ,kävely reippailu.mindy lindy

    • Pillerikauppiailla

      menee todella huonosti myrkyt kaupaksi kun pitää täysin hyödytöntä ja vaarallista rasvaliukoista d-vitskua mainostaa. Bisnes pyörii, sehän on tärkeintä. Hitot ihmisten terveydestä kunhan rahaa tulee lääketehtaille!

      Tänäpäivänä lehmänmaitoon meijerit lisää d.tä jota saa vähintäänkin tarpeeksi jo maidosta!

    • lähes maidoton

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5020
    2. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      54
      4552
    3. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      121
      4472
    4. Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?

      Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san
      Ikävä
      275
      1523
    5. Sulla on mies

      Aivan liikaa naisia.
      Ikävä
      228
      1298
    6. 81
      1291
    7. Kerro kaivattusi etunimi

      Miehille..
      Ikävä
      68
      1245
    8. Martina harrastaa tänäänkin liikuntaa

      Ei ole krapulaa hänellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      305
      978
    9. Kadutko mitään?

      Minä kadun ikävässä kirjoittamista, mutta en saa sitä tekemättömäksi.
      Sinkut
      199
      920
    10. Pääsit koskettamaan

      Sellaista osaa minussa jota kukaan ei ole ennen koskettanut. Siksi on hyvin vaikea unohtaa sinut kokonaan.
      Ikävä
      50
      800
    Aihe