Tunteeko kukaan salaista ( sairasta ) mielihyvää ilkeilystä toiselle ? Jos tietää et sillä ei oo hyvä olla ? Onko sillon itellä " hyvä " fiilis ?
Uskallatteko
vastata rehellisesti
10139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
joo, sori vaan.
Tiedän aiheuttaneeni ikäviä tuntemuksia mutta en niistä kyllä nautiskele.
joskus kyllä nakkaan jollekkin pullistelijalle pienen vastalahjan. Eihän ne kaikki kehumiset voi olla totta, ne kehut kun niitetään ja voitetaan livessä, ystävien ympäröimässä yhteisössä.
Voisin kirjoitella vaikka omalla nimelläni, tosin etunimellä, mikäli toisetkin sen tekisivät, mutta en halua olla se uniikkitapaus, joten vaihteleva puskanikki minulla, samoin kuin toisilla.
En. Olen sen verran joutunut pohjalla käymään ja itsekin tuskaa tunemaan, että pelkästään haluan nykyään oppia ymmärtämään, rakastamaan ja toivomaan kaikille hyvää. Elämä on liian lyhyt käytettäväksi ilkeilyyn, toisen ja oman mielen pahoittamiseen. Haluan olla jakamassa hyvää oloa kaikille, en enää tuottamassa pahaa mieltä kenellekään.
en varmasti tunne mitään mitään hyvää, siinä, että saa toiselle ilkeillä, en edes ilkeile kenellekkään, mutta minua pidetäänkin, liian kilttinä, koska jos minulle sanotaan pahasti, en sano takaisin, jotkut sanoneet, miksi et sano takaisin, mitä minä siitä hyödyn, kyllä se aikanaan sille toiselle kostaantuu, minulla ympärilä rakastettavia ihmisiä, tietävät minut, en halua esittää parempaa kuin olenkaan, mutta tiedän olen liian kiltti, miunulle sanoi yksi työpaikan kaveri että olen liian kiltti, mutta se on ihan eri tarina se.
No en kyllä alistu moiseen, kakaramaista käytöstä, hyi.
Kohtele muita kuten toivoisit....jne
mielihyvää ilkeilystä.
Ei sellasesta tuu hyvä tunne, jos toisella on paha olla.
Mut ei siitäkään mitään tule, et itsellä on paha olla toisen temppuilujen vuoksi.
Rauha elämiseensä pitää olla molemmilla, sopimalla välissään tai sitten muulla tavalla.
mulle kyllä ilkeillään usein,outoko olen? vakavaa masennusta potevana loukkaa kyllä
Ei todellakaan. Ilkeät ihmiset joutaisi saamaan omaa lääkettään vähintään viisin kertaisesti.
Jos olen vahingossa tietämättäni loukannut jotain, olisi kiva tietää itse siitä suoraan, eikä saada vain kyräilyä ja p*skaa niskaan.
Saanut tarpeekseni ilkeistä ihmisistä elämän varrella.
Jos mulle tai lähimmäisilleni oikein ilkeillään, eikä puhe tai muu tehoa, on pakko antaa takaisin jollain lailla, mutta se on eri asia.
Onneksi en ole nuin sairas ihminen. Ja jos joku tuottaa pahaa mieltä, joku toinen taas tekee enempi hyvää - on näin sinulle tarkoitetumpi (kunhan on aitoa).