Farmasian apteekkiajan oppilaat/valmiit farmaseutit herätys!

auttakaaoikeasti!

Hei

Minulla on pieni ongelma ammattini suhteen. Olen valmistunut syyskuussa farmaseutiksi, mutta en osaakaan työtä.Lähdin luottavaisin mielin apteekkiin työelämään, mutta saan satunnaisesti kuitenkin toistuvasti palautetta esimieheltä reseptin käsittelystä. Tällä tarkoitan sitä, että joskus olen vanhingossa toimittanutkin yli 3 kuukauden annoksen erikoiskorvattavasta lääkkeestä ja Kelalta on tullut huomautus. Toinen esimerkki oli sellainen, että en ollut huomannut iterointia ja apteekille tuli taas kelalta sakkomaksu.

Haluaisinkin kysyä nyt teiltä, että miten minun tulisi ryhdistäytyä? Tarkoitan tällä sitä, että tarvitsen selkeästi/hyvän ohjenuoran, kun otan reseptin vastaan, mitä tarkastan ja missä vaiheessa? Tiedän, että olisi pitänyt hioa jokin järjestys reseptin toimittamiselle jo aiemmin. Tyhmä kun olin en tehnyt tätä! Missä kohdin apteekki voi saada sakkomaksuja kelalta eli mitkä ovat oikeasti niitä pahimpia sudenkuoppia???? Mulla ei ole enää varaa mokata!!!!! Apteekkari on ollut vihainen näistä virheistä!!!! Pelkään potkuja ja ihan sopimattomuuttanikin alalle. Nyt toivon erittäin paljon asiallisia vastauksia tähän ongelmaan, jotta pystyisin oikeasti työskentelemään farmaseuttina, kun kuitenkin opiskelin siihen jo reilu 3 vuotta! Autattehan minua! Kiitos jo etukäteen auttajille! Toivon, että vittuilijat eivät sotkeennu tähän!!!!

Esim.
1. Ota resepti vastaan
2. Pyydä kela-kortti ja tarkista korvattavuudet(numerot)/korvattavuuksien voimassa olevat kuukaudet
3.Kirjoita resepti
-huomio ei korvattavat valmisteet: ehkäisypillerit, rasvat (joissa ei merkintää:pitkäaikainen ihosairaus), mirena (ellei määrätty yksityisellä lääkäriasemalla), ravintolisät, vitamiinit Mitä muuta?
4.kun laitat tarran, tarkista vielä reseptin laatu
5. tarkista että olet toimittamassa 3 kuukauden annoksen (poikkeukset erikseen ei korvattavissa)
6. jos erityiskorvattava, oletko katsonut toimitusvälin?
7. liimaa tarra
8. kurkkaa vielä kerran oliko resepti iteroitu, jos oli tarkista, että resepti oikeasti ok toimittaa?

Ja tyhmiä kysymyksiä vielä, mistä kaikesta Kela voi lähettää apteekille sen sakkomaksun? Minkä suhteen farmaseutin, pitää olla super tarkka?

Näitä ovat ainakin iteroinnit, erityiskorvattavuuksien toimitusvälit, saa toimittaa maksimissaan 3 kuukauden lääkkeet kerralla? Mitä muuta listaan kuuluu?

1

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20 + 3

      Käytä sitä ohjelmassa olevaa laskuria, sillä voi laskea myös omituisemmat annostelut. Esimerkiksi sytostaatti jota annostellaan kerran kerran kuukaudessa on 0.25 annosta per viikko.
      2x30=60 0.5 tablettia vuorokaudessa tekee 4 kuukautta.
      Se 50€ sakko tulee kalliista lääkkeestä, halvoista ne eivät maksa sitä kelan osuutta. Pienin vähennys oli 97 senttiä ja olivat vielä lähettäneet sieltä kirjeenkin. :p
      Iteroinnista ei käsittääkseni tule kuin haukut, silloin kun kyseessä on esim. diapamit joista on mopo lähtenyt. Sitäpaitsi jos sekakäyttäjä voi olla toooodella uhkaava ja en ainakaan halua veristä ruiskua kurkkuuni, kun kaveri on refloissa.
      Tässä kohtaa kannattaa valehdella ettei sitä ole varastossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5499
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3647
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      3005
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      300
      1898
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1407
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe