Onko live-elämässä vlaisten suhtautuminen muihin uskoviin yhtä jäätävää ilkeää kuin netissä?
kurkkaus heidän omille foorumeilleen paljastaa paljon, ovat ihte niin oikiassa ja jopa ilkeitä sanoissaan.
kurkkaus heidän omille foorumeilleen paljastaa paljon, ovat ihte niin oikiassa ja jopa ilkeitä sanoissaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
piispatki, siis vl esimiehet, ovat saadanan ruokaa.
helvitian matkalaisia. Mitättömiä
käveleviä juoppoja, koko maailman kansa, paitsi ME:
Näin SRK opettaa. ja kun kymmeniä vuosia kuuntelee
paatossaarnoja, alkaa mustatki vaikuttaan valkoisilta.
He näkevät rajan joka on Raamatun mukaan vain Jumalan silmin nähtävissä. Eli se ei perustu Raamattuun vaikka he sanovat että uskonsa perusta on Raamattu, eli valehtelu on heidän opin perusta.
Voi kuule, oikeassa elämässä ovat vielä julmempia kuin uskaltavat koskaan netissä kirjoittaa. Ivaavat ja pilkkaavat kaikkia, jotka eivät kumarra SRK:ta -kuten esimerkiksi vl-uskovaisesta lastenraiskaajasta rikosilmoituksen tehneitä uhreja.
Hyvin erikoista toimintaa, eikä Kristusta kirkastavaa.
Kun saa matkata tuossa aiiiiiinooooosssaoikeeeeeeeesssssausskosssssa, ei voi pitää muita uskovia pelastuvina. Olen myös huomannut ihan käytännössä, että termi lähimmäinen tarkoittaa vanhoillislestadiolaiselle ainoastaan toista vanhoillislestadiolaista. Tiukassa tilanteessa jopa vieras vanhoillislestadiolainen menee ei-vanhoillislestadiolaisen sukulaisen edelle. Myös huonostikäyttäytyvä vanhoillislestadiolainen menee hyvin käyttäytyvän ei-vanhoillislestadiolaisen edelle.
Tähän teidän asennevammaan ei voi kuin olla kirjoittamatta kokonaan.
Missähän luulet sen "heidän omille foorumeilleen" olevan?
Esim mopinlastalla ei ole kirjoituksen kirjoitusta ollut yli vuoteen. Kaikki ovat kaikonneet pois.
Eikös se vl-foorumi ole ainakin, vai onko siinä kaikki?
vl foorumissa Srk:n seriffit poistaa kaikki kritiikit tai estää kirjoittamasta, siis sensuuri toimii kuin Kiinassa.
No niinpä näyttää olevan.
Aloitukseen oivallus, ei ole muita uskovia.
Kun korottaa itsensä maailman ainoiksi oikeiksi uskovaisiksi, niin muut ihmiset ovat silloin HEVONPASKAA.
Näin tekevät vanhoillislestadiolaiset.
Sanassa sanotaan ettei Jumala ole kaukana yhdestäkään ihmisestä, eli kyllä hän on löydettävissä ilman lestadiolaisen välikäsiä.
On aika kuuluttaa ilosanomaa, Jeesus antaa syntejä anteeksi ja kutsuu ihmisiä tykönsä.