Alless Kaputt!

Elämme materiaalin, kullan, koneiden ja numeroiden maailmassa. Täältä on kadonnut kaikki henki, vapaudet ja valo. Kaikki on muuttunut pelkäksi perversioksi. Kaikki on turmeltunutta ja täynnä kuolettavaa pinnallisuutta. Mikään ei ole enää luonnollista.

Elämästämme on kadonnut viisaus ja hiljaisuus. Niiden hiljaisuus on kuollut, jotka ovat itsensä mestareita. Elämme korruptoituneessa maailmassa, joka on täynnä orjia ja kauppiaita. Länsimaat eivät enää ole valtioita, joita ne ennen olivat. Eurooppa on menettänyt yksinkertaisuuden ja keskeisen asemansa maailmassa ja muuttunut rutoksi, joka syö omat juurensa.

Kadonneet ovat johtajat, insinöörit ja tiedemiehet, jotka uskaltavat kertoa totuuden. Eurooppa on muuttunut välinpitämättömäksi hikoilevaksi ja levottomaksi. Johtuen ahdistuksesta, josta kukaan ei uskalla puhua.

Euroopalla virtaa kulta suonissaan ja sen voimat on tehty koneista, tehtaista ja työntekijöistä, sekä aivot koostuvat sanomalehtipaperista. Eurooppa kääntelehtii ja sitä ajavat voimat, jotka säälimättömästi murskaavat kenet tahansa kuka uskaltaa vastustaa tai yrittää paeta sen rattaista.

Me harvat, jotka pystymme heittämään lokaa ja vastustamaan olemme saarrettuja, joka suunnasta. Sellaisia olivat läntisen sivilisaation suurimmat saavutukset. Tätä kaikkea ruokitaan uskonnolla nimeltä edistys. Sivilisaatiomme on käännekohdassaan ja pakotettu romahtamaan ennen pitkää.

Olen pitkään nauttinut hulluudestani, mutta sekään ei enää anna syytä jatkaa. On aika kirjoittaa viimeinen tarina ja mennä kun sen on saanut päätökseen. Äitini kasvot ja isäni rohkeus kutsuvat kadotettua ja piiritettyä.
7204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinähän et mee nyt mihink'ään. sinussa on ihmisyyttä vaikka muille jakaa. Siinä
muuten olis sulle tulevaisuuta. Ryhdy auttajaksi, Siihen tarvitaan hiukan myös hulluutta. Aikoihin en ole lukenut yhtä inhimillistä tekstiä kuin se mitä kirjoitit.
Ja valitat et olet muka menettänyt ihmisyytesi. Siellä se on se pieni iloinen
poika siellä aun sisälläs jonka mammas ja paapas tahtoo nähdä eikä mitään
itsesäälissä rypevää ukkoa.

Äänestä

poika kirjota. Oot siinä todella hyvä.
Hienoa tekstiä lukisi mielellään muutkin. Muuallakin, kuin palstoilla?

Äänestä

Tota peräpohjolan persujen nuorisojärjestökö on asialla? Ei vaan, kirjoitat todella hyvin. Asiasta en ole samaa mieltä.

Äänestä

Masentunut insinööri, älä luovuta!
Henki, vapaus ja valo!
Valaise minua insinööri!
Oletko löytänyt? Etsivä löytää,,,

Äänestä

vaikka sielu märkänis, niih!

Äänestä

Kerrassaan upeaa ja tarkoin harkittua tekstiä aloittajalta. Sinua tarvitaan vielä moniin tehtäviin.

Onnea elämääsi!

Äänestä

Epäilemättä sinussa on ainesta ihan mihin vaan. Voisit kirjoittaa huikeita tarinoita.
Vapise Steven Spielberg!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Masentunut Insinööri kirjoitti:

Elämme materiaalin, kullan, koneiden ja numeroiden maailmassa. Täältä on kadonnut kaikki henki, vapaudet ja valo. Kaikki on muuttunut pelkäksi perversioksi. Kaikki on turmeltunutta ja täynnä kuolettavaa pinnallisuutta. Mikään ei ole enää luonnollista.

Elämästämme on kadonnut viisaus ja hiljaisuus. Niiden hiljaisuus on kuollut, jotka ovat itsensä mestareita. Elämme korruptoituneessa maailmassa, joka on täynnä orjia ja kauppiaita. Länsimaat eivät enää ole valtioita, joita ne ennen olivat. Eurooppa on menettänyt yksinkertaisuuden ja keskeisen asemansa maailmassa ja muuttunut rutoksi, joka syö omat juurensa.

Kadonneet ovat johtajat, insinöörit ja tiedemiehet, jotka uskaltavat kertoa totuuden. Eurooppa on muuttunut välinpitämättömäksi hikoilevaksi ja levottomaksi. Johtuen ahdistuksesta, josta kukaan ei uskalla puhua.

Euroopalla virtaa kulta suonissaan ja sen voimat on tehty koneista, tehtaista ja työntekijöistä, sekä aivot koostuvat sanomalehtipaperista. Eurooppa kääntelehtii ja sitä ajavat voimat, jotka säälimättömästi murskaavat kenet tahansa kuka uskaltaa vastustaa tai yrittää paeta sen rattaista.

Me harvat, jotka pystymme heittämään lokaa ja vastustamaan olemme saarrettuja, joka suunnasta. Sellaisia olivat läntisen sivilisaation suurimmat saavutukset. Tätä kaikkea ruokitaan uskonnolla nimeltä edistys. Sivilisaatiomme on käännekohdassaan ja pakotettu romahtamaan ennen pitkää.

Olen pitkään nauttinut hulluudestani, mutta sekään ei enää anna syytä jatkaa. On aika kirjoittaa viimeinen tarina ja mennä kun sen on saanut päätökseen. Äitini kasvot ja isäni rohkeus kutsuvat kadotettua ja piiritettyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu