Itselläni on Venlafaxin Orion 150mg/vrk. Samaa lääkemäärää olen nyt syönyt kolme-neljä vuotta. Useammin ja useammin kuitenkin tulee ahdistava, puristava olo. Itseinho kasvaa, väsyttää elää. Halu kuolla saa valtaa. Olin syvästi masentunut ja haudoin itsemurhaa, mutta terapian ja Venlafaxinin voimin sain taas valoa elämääni. Viimeaikoina pienetkin elämän negatiiviset asiat saavat koko elämän tuntumaan turhalta. Tuntuu, että muserrun taakkani alla, enkä jaksa elää.
Minulla ei pitäisi olla mitään syytä vihata itseäni, mutta silti inho käy välillä ylivoimaiseksi.
Millaisia annoskokoja muilla venlafaxinin käyttäjillä on? Kannattaisiko minun nostaa annoskokoa eli onko toleranssini noussut ja piinaava oloni johtuisi siitä?
Minulla ei pitäisi olla mitään syytä vihata itseäni, mutta silti inho käy välillä ylivoimaiseksi.
Millaisia annoskokoja muilla venlafaxinin käyttäjillä on? Kannattaisiko minun nostaa annoskokoa eli onko toleranssini noussut ja piinaava oloni johtuisi siitä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
150 mg täälläkin , älä täältä kysele vaan kysy psykiatriltasi.
Mulla 300 mg ja aivan kamalaa kamaa on. Tai siis oli, lääkkeistä apaattisena en jaksanut uusia reseptiä ja kituutin jemmapillereillä hissukseen kokonaan eroon :)
Mulla ei lääkityksen aikana ollut juuri minkäänlaisia tunteita, saman ilmiön olen muillakin napeilla huomannut. Venlafaksiini vaan on huomattavasti salakvalampi sen kanssa, itse ei turtumista huomaa muuten kuin tajutessaan jonkun kysyessä että mitä ajattelee. Vastaus on nimittäin aina: ei yhtään mitään.
Muutenkin mut kiristettiin niitä ottamaan, sanottiin että aikuispuolella pitää syödä lääkkeitä, onneksi lekuri on nykyään semmoinen, ettei tarvitse joka kerta lähteä itku kurkussa ja murhanhimoisena vastaanotolta.
Hei, kiitos tästä vastauksestasi. Tuo toinen vastaus, eli kysy psykiatriltasi ei toimi, sillä sellaista ei ole. Terveyskeskuksen oma lääkäri uusii reseptin kerran vuodessa. Olen joskus ajatellut, että Venlafaksin turruttaa minut, mutta lääkkeiden lopetus pelottaa. Olen pari kertaa yrittänytkin, mutta aivoissa heti kauheita sähköiskuja ja olo muutenkin hirveä. Pelottaa. Ja lisäksi tuo ajoittainen (nykyisin useammin ja useammin) kalvava itseinho ja itsemurha-ajatukset pelottavat myos. Mitä, jos ilman lääkkeitä halu kuolla saa voiton ja teen jotain peruuttamatonta. Esimerkiksi tänään en missään tapauksessa halua kuolla ainakaan tällä hetkellä.
Tosiasia on, että lääkkeet vievät toiminta-tarmon. Venlafaxinin piti piristää minua ja saada taas liikkeelle. Mitä vielä, en jaksa, lyhyessä ajassa lihoin 20 kiloa. En saa aikaiseksi hoitaa asioitani varsinkaan vaikeita. Lääkäriaikaa ei ole helppo saada ja jos sattuu olemaan hyvä päivä, kun kerran vuodessa reseptiä uusin, en saa kiireiselle lääkärille sanottua mitään. Terapiaan on vielä vaikeampaa päästä, sitä en enää jaksa yrittää. Lääkkeettömän vaihtoehdon haluan kuitenkin löytää.
Kestikö vieroitus lääkkeistä kauan? Oliko se kuinka rankkaa?
Lääke taitaa alkaa rasittaa ja uuvuttaa elimistöäsi toden teolla. Kuoleman ajatukset ovat elimistön hätähuuto. Koeta löytää psykiatrian lääkäri tai vaadi terveyskeskuslääkäriäsi vastuuseen ja hoitamaan lääkkeen haittavaikutukset pois.
Todennäköisesti hän yrittää määrää sinulle vain uutta lääkettä ei pysy muuhun.
Tuosta lääkkeestä ei pääse muuten eroon kuin kovien tuskien kautta, siksikin olisi asiantuntija lääkäri paras, jos sellaisen sattuu löytämään. Yksin vieroitus tuskin onnistuu. Lueskele näiltä keskustelupalstoilta toisten kokemuksia, se voimaannuttaa kun tietää mitä toisille on käynyt.