Pitäisi mielestäni olla. Perustelen asiaa sillä, että koirat joutuvat kaupunkioloissa tosi usein kiimaisten narttujen tuoksujen uhreiksi. Tämä aiheuttaa stressiä uroskoiralle, joka on aina valmiina, tavallaan. Huomaan oman koirani selvästi kärsivän.Maalla ennen urokset astuivat nartun heti jos sellainen kiimassa haviattiin. Miten asia sitten käytännössä järjestettäisin, en tiedä.
Uroskoirille oikeus purkaa paineitaan.
astumiskeskus??
8554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että laukeaako koiranne kun se sitä pornotyynyä nylkyttää? :)
Jokainen teistä joutaisi Siperiaan!
Ei aina, usein kyllä. Yleensä silloin ei jos joutuu keskeyttämään, esimerkiksi kutsutaan luokse tai tulee syömään. Ja juuri tuon takia onkin tarkkaa että vain tuota yhtä tyynyä saa nylkyttää, ei kovin kiva jos yhtäkkiä huomaisi sohvatyynyissä tahroja - ja no, vaikkei laukeaisikaan, ei se silti kovin kivalta tunnu ajatella että koira on niitäkin painanut.
Alla olevalle kirjoittajalle: ainakaan täällä tuota tyynyä ei ole annettu koiralle siksi että katseltaisiin itse vierestä, mutta usein joutuu näkemään sen myös itseteossa koska koira tuntuu joskus tahallaan ajoittavan ne niin että ihminen on juuri silloin samassa huoneessa. Päinvastoin äitiäni jopa ärsyttää joskus se koiran aktiivinen esittäminen silmien alla (älkää minulta kysykö miksi sitten antoi sen tyynyn koiran käyttöön, hänen ideansahan se oli). Joten eipä ainakaan nylkytystyynyllä ole mitään tekemistä eläimiin sekaantumisen kanssa, ei edes sen kanssa että ihminen tarkoituksella katselisi sitä vierestä seksuaalisen kiihotuksen takia.
Minua eivät tuon koiran touhut ainakaan kiihota pätkääkään käydessäni äidillä kylässä ja vaikka koira sattuisikin aloittamaan ne ollessani vieressä, joskus kyllä vähän huvittuneena naureskelee toisen aktiivisuutta, kun on muuten sellainen pehmolelun näköinen vähän ns. "nössömpi" rotu eli cavalier kyseessä (muutenkin pienten koirien yleensä jopa isompia koiria suurempi aktiivisuus on jotenkin ironinen juttu, kun ovat ns. "söpöjen karvapallojen" maineessa, mutta ehkä siihenkin vaikuttaa se että pienen täytyy vähän isotella sitten eri asioissa, tuolla äidin koiralla ja koko rodulla ylipäänsä ei kyllä muissa asioissa iso ego ole).
> Jokainen teistä joutaisi Siperiaan! <
Ole hyvä ja esitä kymmenen tieteellisesti perusteltua syytä. Kiitos.
taitaa tpev olla vain säikähtänyt omaa kiihotustaan joka nousi aihetta lukiessaan ja haluaa nyt syyttää kirjoittajia reaktiostaan ;)
onhan se vähän henkistä kärsimystä urokselle, oma koirani aikoinaan tuijotti tapetteja kun oltiin oltu ulkona ja se oli haistellut narttuja.
jos omistaja huomaa että koira voi huonosti niin kyllä kannattaa leikkauttaa, olen tavannut monta sellaista koiraa ja ero on hyvin positiivinen.
eikö sitä uros koiraa voisi katroida, oletteko sellaisesta kuullut mitään?
en ymmärrä miksi ei leikata koira jos sitä ei aiota käyttää pennutuksessa
Kastraatioon yleensä turvaudutaan jos astumisesta tai muusta urosmaisesta käytöksestä kuten mahdollisesta uhittelusta on tullut ongelma. Tuo cavalier tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, ja on itse se joka automaattisesti alistuu heti uuden koiran kohdatessaan (on vähän arka niiden suhteen ja vaatii vielä totuttelua), joten aggressiota tuohon hormonien hyrräämiseen ei sillä liity. Lisäksi kuten kerroin, koira ei ole koskaan yrittänyt astua ihmistä ja jos yrittäisi, luultavasti siihenkin tehoaisi sama kuin aiempaan samanrotuiseen, eli tekee vain selväksi ettei se ole sallittua. En siis näe tuossa varsinaista ongelmakäytöstä, mitä nyt joskus koittaa narttuja astua mutta sehän on koirien leikeissä muutenkin normaalia ja jotkut uroksetkin tekevät keskenään vastaavaa alistaakseen toisiaan. Pääasia että narttujen omistajat eivät päästä narttujaan juoksuaikana leikkimään tuon kanssa, ja että narttu muutenkin on sellainen että osaa napakasti ärähtää tuolle vastaan jos menee liian pitkälle.
Itse olen omistanut isompaa rotua olevan narttukoiran, joka oli kyllä hyvin epäluuloinen ja dominoiva muita narttuja kohtaan mutta ei raaskinut sanoa uroksille vastaan edes astumisyrityksiin. Piti kerran juoksuaikaan hädistellä kolme kertaa sitä pienempi kotoaan karannut jackrusseli pois kesken lenkin sen kimpusta oikein kunnolla pelottelemalla, kun se ei pelkkään huutamiseen reagoinut mitenkään. Vaikka russeli pelottelun jälkeen ottikin vähän enemmän etäisyyttä, siitä huolimatta se seurasi perässämme hieman loitommalla minusta vielä kilometrikaupalla ja lopulta piti katsoa pannasta omistajan numero ja soittaa hakemaan uroksensa pois. Joten joskus omistajankin pitää puuttua myös koirien astumisiin (ja juoksuaikaan tietysti ei edes pidä olla tekemisissa eri sukupuolta olevien koirien kanssa), mutta kuten sanoin, tuota äitini koiraa nartut osaavat normaalisti kieltää eikä muutenkaan ainakaan juoksuista narttua tule päästää uroksen kanssa telmimään.
Ainoa asia missä tuon seksuaalisuus tulee ilmi on se alinomainen tyynyn nylkytys, niin en nyt tiedä onko se kastraatio välttämätön. Se oma koiranikin yritti muuten murrosiässä pari kertaa astua erästä isoa pehmolelua, vaikka narttu olikin, ja olen nähnyt joitain omistajansa jalkaa astumaan pyrkiviä narttukoiria (näihinkin omistajat puuttuivat heti). Eli samaa käytöstä esiintyy myös nartuilla, koska koirille astumisessa on kyse myös alistamisesta. Ja oppipa se oma koirani huvittavaa kyllä ihan itsestään nostamaan jalkaakin virtsatessaan ;)