Naapurin koiran

räksytys

Olen joutunut kuuntelemaan asunnossani yläpuolella asuvan naapurin koiran räksytystä klo 14.00 -21.00 välisen ajan ja kaksi muutaman minuutin taukoa oli tuona aikana.

Olen asunut kerrostaloissa melkein 20 vuotta ja on kerta ensimmäinen, että koira jätetään asuntoon yksin räksyttämään.

Miten tähän voisi suhtautua tai mitä tehdä, sillä olen uusi asukas ja tällaisen ongelman kohteeksi jouduin heti alkuunsa.

6

539

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maanmittari

      Et ole kokeillut vielä puhua naapurin kanssa hänen koirastaan.

      • räksyttäjästä

        Asukas kertoi, että heillä on ollut koira ja samanlainen kuin tuossa toisessa talossa asuvalla ja hänen koiraansa pitää vielä joskus kun rouva on poissa.

        Räksytyksestä en rohjennut puhua, kun en tiennyt, että onko hänellä itsellään koira vai ei.
        Tuota räksytystä on kestänyt muutaman viikon ja odottelen, että jatkuuko se vain, vain onko toisen henkilön koiran pidosta väiaikaisesti kyse.

        Yläkerran asukas on kohtelias ja puhelias ja hänellä on lapsi vaunuissa kun hän kulkee, mutta koiraa ei näy ulkona.
        Ihmisiä olen hiljentänyt tarvittaessa taloyhtiössä, mutta tätä koiraa en varmaan hiljaiseki saa. Uutena tulijana on sitten vaikean tuntuista lähteä heti valitusten tielle.


    • fiksu

      NO perhana: sinä hurja poika olet kun olet ihmisiä vaientanut, onko se ihan yksittäisen asukkaan tehtävä vaientaa muita? Sinäkö olet herra ylipamppu, lainvartija, poliisi , hallituksen pj, ja kaikkea muuta. Minä kun aina luulin että konfliktit selvitellään fiksusti puhumalla tai sitten tarvittaessa viranomaisten kanssa. Kaikkien resurssit ei tosin taida tähän valitettavasti riittää...

      • fiksusti

        Ystävällinen kirje, jossa selvitys miten kerrostalossa asutaan. 04.00 ei tulla humalassa parvekkelle huutamaan ja herättämään koko tienoota. Jos on juhlia, niin ilmoitetaan naapureille, että juhlat loppuvat klo 23.00 ja jos on häiriötä aihetunut, niin tiedetään kuka tai ken häiriötä aiheutti.

        Ei sen koomin ollut mitään häiriötä taloyhtiössä ja yksi ilmoitus tuli, että asunnossa pidetään lasten kutsut silloin ja silloin. Naapureista tuli tuttavallisia ja juttelivat kuin mitään ei olisi tapahtunut.

        Mutta selitäppä koiralle, jonka tänään näin. "Säkäkorkeus" 10 cm ja leveyttä kuonosta takamuksiin noin 15 cm.
        Pikimusta kiputtelija, mutta kyllä ääntä lähtee kun yksin jätetään.

        Kas vain, huomaat, että fiksu osaa käsitellä ihmistä ja häiriötä aiheuttanutta napuriaankin.
        Ottanet opiksesi!


    • hoi

      Tiesitkö, että koirille on olemassa haukun rajoittimia. Koirathan yleensä haukkuvat silloin kun omistaja(t) eivät ole paikalla.

    • ok-asuja

      .....aina kun naapurien rakit haukkuu. Varsinkin
      näin kesäisin kun ollaan paljon pihalla.
      Se on erittäin inhottava ääni. Haukunnan
      sykäykset ylittävät varmasti 120 db:n rajan
      metrin etäisyydeltä mitattuna. Äänihaitan
      torjuminen on erittäin vaikeaa. Koiran haukku
      on "sallittua" melusaastetta koska se on
      luontokappale. Kiinni oleva rakki räksyttää
      aina turhaan. Omistajat ovat joko kuuroja tai
      IDIOOTTEJA! Jos laittaisin hyvää 70-luvun
      musiikkia soimaan ulos samalla voimakkuudella
      niin noutaja tulisi hyvin nopeasti. KYSYMYS:
      Onko olemassa sellaista tahoa joka voisi
      puuttua asiaan? Aidan rakentamiseen/oman kodin
      ulkonäön muuttamiseen tarvitaan naapureiden lupa.
      Nyt tarvittaisiin ehdottomasti laki joka
      edellyttäisi naapurien suostumusta ulkokoiran
      pitämiselle! Aion ottaa yhteyttä EU-komissioon
      ko. asian tiimoilta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe