Koirani on pian 9-vuorias Cotton de Tulear uros, ja sitä on pyydetty astutukseen. Onko koirani liian vanha? Ei ole ennen teetetty pentuja. Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Vastaukset 3
- Ei pelkkä ikä
Yleensä yläikärajana pidetään 7 ikävuotta, jonka jälkeen uroksen hedelmällisyys tulisi tutkia ja varmistua sen siemennesteen laadusta. Vain poikkeustapauksissa käytetään vanhaa urosta, jos sillä on hyviä jälkeläisnäyttöjä jo aiemmista pentueista.
Tärkeää on myös se mitä annettavaa uroksella on rodulle. Onko se erinomainen rotunsa edusta eli menestynyt näyttelyissä? Onko se terve ja terveeksi tutkittu rotuyhdistyksen sääntöjen mukaisesti? Millainen luonne sillä on? Mitä vaatimuksia Cottonin rotuyhdistys on katsonut tarpeelliseksi sääntöihin kirjata? Mitä mieltä rotuyhdistyksen jalostusneuvojat ovat yhdistelmästä?
Entäpä narttu, onko se mielestäsi hyvä emäehdokas uroksesi jälkeläisille? Onko kasvattaja mieleisesi? Monesti mietitään vain narttua jalostuksessa, mutta uroksen omistajallakin on oma vastuunsa tulevista pennuista ja siitä millaiset lähtökohdat ne tulevien uusien perheiden jäseninä saavat.
Kannattaa siis harkita tarkkaan ennen päätöksen tekemistä. Jos kaikki on mielestäsi kunnossa, niin siitä vain hyppyhommiin. Tässä taisi tulla enemmän kysymyksiä, kuin vastauksia, mutta sellaista se koirajalostus on, jos sen vastuullisesti tekee. - Älä turhaan vaivaa
Mieltäsi niillä näyttelytuloksilla.
Koiran terveys ja luonne ratkaisevat kannattaako sen sukua jatkaa.
Näyttelyhymistelyt sikseen, ne ei koiraa tee sen terveemmäksi tai mukavammaksi. - mietteitä
Mielestäni on parempi käyttää liian vanhaa kuin liian nuorta urosta. Yhdeksän vuoden ikään mennessä olisi taatusti pitänyt ilmetä kaikki piilevätkin sairaudet. On paljon hirvittävämpää käyttää jotain vuoden ikäistä, josta ei vielä mitenkään voi tietää mitä se periyttää.
Muutenkin olisi koirarotujen elinvoimaisuuden kannalta parempi jos mahdollisimman moni eri yksilö lisääntyisi. Ei ole oikein käyttää vain ja ainoastaan niitä muutamaa huippuyksilöä. "Rodunjalostajat" ovat taatusti eri mieltä, mutta ihan puhtaasti jos biologiaa mietitään, niin mahdollisimman monen pitäisi lisääntyä, jotta rodun geenipooli pysyy laajana. Mitä suurempi diversiteetti, sitä elinvoimaisempi rotu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561