Eräs tunnettu nimeltämainetsematon valuuttakauppakusetuksen jatkoversio, joka ei maksanut verojaan, jakoi silti keskenään konsultin sekä yhtiön päämiesten kanssa yli kahdensadantuhannen euron tuoton keskenään.
Tosin tuottoa ei ollut muu kuin viimeisten uskovaisten antamat juurot ihan kohtajust valmiiksitulevan robuuttiin, joka veivaa menetetyt fyffet ja sen päälle lissää ovista ja ikkunoista.
Kolmonen jatkaa samalla kampanjalla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.