Mulla on kamala pelko, että mut raiskataan. Pelkään myös että mut kidnapataan. Tää pelko vaikuttaa suunnattomasti mun elämään. Aina kun meen kouluun, vahdin ihmisiä peläten, että he vahingoittavat minua, kun menen nukkumaan, pelkään nukahtaa. En kehtaa kertoa äidilleni. Mitä mun pitäisi tehdä? En halua pelätä koko loppuelämääni!
AUTTAKAA!
En voi elää
4652
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minkälainen mies sinun ja äitisi taloudessa asuu tai vierailee?
Vaikutat kovin turvattomalta ja siksi pelokkaalta. Onko jotakin tapahtunut, tai osaatko itse löytää mitään syytä pelollesi?
Usein noissa on jokin traumaattinen tapahtuma taustalla tai sitten kovin turvattomat ja epävakaat kotiolot.
Onko sinulla ketään aikuista, johon luotat tai jolle voisit kertoa huolistasi? Voisko äidille sittenkin puhua, usein äidit ovat kuitenkin aika ymmärtäväisiä kun on kyse todellisista huolista. Minulla on kokemus, että pelokkailla lapsilla on usein myös toinen vanhempi, jolla on yllättäen ollut itsellään aivan samanlaisia pelkoja. Uskoisin, että tarvitsisit apua tuohon pelkoosi, se muuten estää sinua elämästä pelosta vapaana. Koulussa voisit puhua vaikka terkkarille ja voisitte yhdessä miettiä mistä olisi apua. Keskusteluterapia olisi uskoakseni paikallaan. jonkun aikuisen tarvitsisit tueksesi pohtimaan huoliasi yhdessä.
Apua kyllä löytyy, kunhan saat pään auki.
Nukahtamisen pelko liittyy usein juuri turvattomuuteen, siitähän seuraa sitten väsymys ja ei tahdo jatkaa.
Asia on niin, ettei minulle ole koskaan (Luojan kiitos) tapahtunut mitään. Minulla ei ole mitenkään turvaton tai epävakaa kotiolo ja voisin puhua äidilleni, mutta en yksinkertaisesti kehtaa. Äitini luultavasti ymmärtäisi mutta minulle kertominen on vaikeaa. En tiedä mikä minun on sillä jos pelkoani ei lasketa, niin elämäni on täydellisen hyvin. Välillä olen ihan ok, mutta hetken päästä kuin salama kirkkaalta taivaalta muutun hysteeriseksi ja alan pelkäämään kuollakseni. Äitini kyllä ymmärtäisi ja lohduttaisi ja varmaan sanoisi "Ei sulle mitään käy" ja siihen se sitten jäisikin, se ei auta minua mitenkään. Tarvitsenko psykiatria pelkooni? Olen valmis tekemään mitä vain, jotta pääsisin pelostani eroon. Olen vasta 13-vuotias ja minun ikäiseni kuuluisi liikkua kavereiden kanssa ulkona ja pitää hauskaa, mutta minä nyhjötän sisällä tai liikun ulkona vain äitini kanssa. Ei näin kukaan voi elää.
Niin, aloittaisitko ongelmiesi selvittelemisen puhumalla niistä äitisi kanssa?
Olet varsin nuori ja voihan olla että nuo pelot menevät ohi kunhan saat niitä jaetuksi jonkun ihmisen kanssa joka kuuntelee eikä mitätöi sinun tuntemuksiasi.