Mikä on Göteborgin villiorin kunto noissa vanhemmissa perusvehkeissä. Ajattelin vaihtaa 86 vuoden daihatsu charaden johonkin autoon johon löytyy varaosia ilman, että käy pikku visiitillä englannissa.
Onko vm. 85-90, Volvo 240 kestävä auto vai joko ne on kaikki puhki-ajettu.
Onko vm. 85-90, Volvo 240 kestävä auto vai joko ne on kaikki puhki-ajettu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Taitaa olla ruoste 240:n suurin murhe. Tekniikka kestää kyllä paljon kilometrejä lisäksi huoltaminen helppoa ja osat halpoja, mutta kori tahtoo loppua.
Kannattaa tarkistaa ainakin helmat ja pohja, että niistä löytyy muutakin kuin pakkelia ja alustamassaa.
tukeva auto on, mutta ikääkin alkaa noilla olla. Itse luovuin omasta -84 mallisesta jo 12 vuotiaana (siis auto). Syyt: helmapellit olisi pitänyt korjauttaa (en ollut koskaan ruostesuojauttanut) ja takapään tuennan kumipuslat oli myös finaalissa, eipä juuri muuta huomauttamsta. Autolla oli silloin ajettu 270 000 km.
Tekniikka on varsin kestävää, jarrunesteet kannattaa vaihtaa ajoittain, niin ei tarvitse niin paljon rassata juuttuvia mäntiä eikä uusia pääsylinteriä. Hammashihnakin kannattaa vaihtaa suositelluin (80 000 km) välein, minulla se kyllä kesti tuplamäärän, mutta sitten tulikin 3000 mk yläpääremontti, no vaihtuihan siinä samalla mm. venttiilivarsien kumit.
Farmarissa on takaluukku ruostealtis ja kaikissa varapyöräkotelo.
Eli jos löydät jostain ruostesuojatun ja muutenkin hyvinpidetyn, niin kannattaa harkita, kilometrit ei niinkään haittaa. Mieluimmin tietysti 5-vaihteinen ja ruiskukoneella ja ohjaustehostimella. Minullahan oli kaasutinkone 4-vaihteisena ja sillä pääsi kesällä tuonne 8l/100km pintaan, talvella pätkäajossa 14 l.
muistaakseni mun äijällä sammu pispalan harjulla kone, kun oli automaatissa jotain vikaa. remontin hinta kai jotain 6000-8000 mk. tollasta en haluais omalle kohdalle, et onko noi laatikot missä kunnossa yleensä ja btw. mikä on pienin kone koko 240 malleissa?
sanoa, mutta manuaalilaatikot on kyllä kestäneet.
Tuon ikäisissä 240 Volvoissa oli minulla ainakin se pienin kone B19K jonka sylinteritilavuus oli jotain 1986 cm3, no 2 litrainen joka tapauksessa. Tehoja n.100 hp. Vuodesta -85 lähtien taisi tulla B200 merkitty, periaatteessa sama kone ja jossain vaiheessa niihin sitten polttoaineenruiskutus.
Koska ko automalli oli varsin yleinen leasingauto (niin minunkin ostamani ensimmäiset 100 000 km) niin koneet oli autoedun silloisen verotuksen johdosta tyypillisesti juuri noita 2 litraisia). Myös 2,3 litraista on jonkun verran ja oliko se sitten 2,8 l kuutoskoneella.
Tuskin se automaattivaihteistosta, sen sammuminen johtui.
Itse ajoin automaatti 240 volvolla vm85 noin 360tkm ja tästä noin 60tkm asuntovaunu tai traileri perässä.ostaessani auton oli mittarissa 140tkm ja vuonna 2000 auton myydessäni näytti mittari lähes 500tkm. moottorissa ja vaihteistossa ei tänä aikana tehty mitään normaalista poikkeavaa huoltoa.
Korissa alkoi tosin ruostevauriot riivaamaan.
Näkyypä samainen auto vielä nykyäänkin päivittäin liikenteessä .
Eikä tarvitse nykyään maksaa 6000-8000mk eli reilua tuhatta euroa vaihteistosta ,koska sillä rahalla saa ainakin 10 toimivaa käytettyä automaattilootaa.
Teknisesti pomminkestävä laite, 500000 km
ei huollettuna mikään matka. Kori myös oikein suojattuna, niinkuin mikä tahansa auto.
Monesti aktiivisen hoitajan auto,
Ehkä paras?? itse korjaavalle olisi joku -88 malli, B230E koneella, viimeisiä ennen kattiaikaa. Eikä kai ne katitkaan ihan mahdottomia. Ja mieluummin 2,3 kone, pääsee kevyemmällä ja kulkee vähemmällä kuin 2 litranen, jota joutuu potkimaan enemmän.
Osia maailma täysi sekä hyviä että halpoja, purkuosiakin riittämiin.
Kylän bensakauppias kyllä morjestaa innolla
kun vaihdat tohatsun volvoon. Liikevaihtoa kasvattava vaikutus.