Mitähän alkaisi koiralle syöttämään kun ei Jahti Vahti juniori maistu? Penturuoka samaisesta sarjasta maistui kyllä.
Mitä ruokaa?
18
638
Vastaukset
- 10+20
Acana, Orijen, Applaws?
- Tiikerililja1
Jatka penturuoalla tai vaihda aikuisten Energiaan tai Extra Energiaan. Se Junior on ihan hölmö tuote, miksi kasvavalle koiralle pitäisi syöttää niin laihaa ruokaa? Koirasi on kiovassa kasvuvaiheessa ja tarvitsee kehittyäkseen runsaasti proteiinia ja energiaa.
Lihaa kannattaa syöttää jokaisen kuivamuonan kanssa. Kalaöljyä ja kananmunia lisäksi.- juurikin näin
Samaa mieltä Tiikerililja 1 kanssa :)
- 6 kk hauva
Eläinlääkäri oli sitä mieltä, ettei kannata enää penturuokaa syöttää. Liian vahvaa. Jauhelihaa on saanut kyllä. Radikaali muutos vain tuohon maittavuuteen kun vaihdettiin ruoka pentu jahtivahdista junioriin.
- Tiikerililja1
Älä usko eläinlääkärin höpötyksiin. Tuo "liian vahvaa"-ajattelu on edelleen koiramaailmassa oikea rikkaruoho, josta eroon pääseminen on hidasta mutta kehitystä on viime aikoina tapahtunut. Eläinlääkärikään ei ilmeisesti perustellut sinulle MIKSI kyseinen ruoka on "liian vahvaa" ja mitä haittaa siitä sitten voisi olla?
Oletan, että ell. tarkoitti että ruoassa on liikaa proteiinia ja että liika proteiini olisi haitallista. Erityisesti isojen rotujen kasvattajat syyttivät ja syyttävät yhä edelleen proteiinia kasvuhäiriöiden aiheuttamisesta. Pelotellaan, että pennulle ei saa antaa lihaa vaan sen tulee ensimmäiset pari vuotta syödä pelkkää "isojen rotujen penturuokaa". Tälle ajattelulle ei kuitenkaan ole koskaan löytynyt pitäviä tieteellisiä perusteita. Nykytiedon valossa perimä, eli siis geenit ovat syyllinen nro 1. kasuhäiriöihin. Ruokinnalla toki on merkityksensä, mutta ei sellaista kuten jotkut ajattelevat.
Sen sijaan tiedetään, että koira on lihansyöjä. Toisekseen tiedetään, että kasvava lihansyöjä tarvitsee paljon laadukasta proteiinia. Koira tarvitsee suhteessa kokoonsa paljon enemmän proteiinia kuin ihminen. Ylimääräisen proteiinin koira erittää virtsan kautta ja ei - se ei ole haitallista munuaisille vaan se on yksi munuaisten arkipäiväinen tehtävä.
Proteiinia ei siis kannata pelätä, mutta sen laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Syöttämällä kuivamuonaa saadaan grammoissa helposti paljon proteiinia. Mutta kuten todettua kuivamuonan proteiini ei ole sitä parasta A-luokkaa; luultavasti valtaosa siitä on kasviperäistä eli koiralle lähes hyödytöntä ja loput on peräisin laadultaan kyseenalaisesta nappulan valmistukseen kätetystä lihajauhosta. Antamalla osan annoksesta jauhelihana ei itseasiassa välttämättä nosteta proteiinien määrää grammoissa lainkaan (niitä voi tulla jopa vähemmän) vaan parannetaan niiden laatua. Koirien rehulihatkaan nyt eivät parhaimmasta päästä ole, mutta on niiden proteiinit varmasti parempia kuin maissin tai riisin.
En yhtään ihmettele jos kyseisellä nappulalla on huono maistuvuus - kuka nyt haluaisi sahajauhoa syödä kun on tottunut tuhtiin ruokaan?- dreeveri4
Älä usko eläinlääkärin höpötyksiin? Sinun höpinöisiinkö pitäisi uskoa? Eiköhän ne eläinlääkärit tiedä enemmän kun yksityiset puudelin omistajat ;)
- sertiiiii
ei kaikille sovi täällä mainostettu jahti ja vahti.ei mun koirallekaan,kokeilin pedigreetä,acanaa,jopa nutroo.Sit aivan nokkani edessä oli sertiä.mulle sanottiin ettei sovi rotikalle,se on huonoo.kappas,kakka alkoi oleen kiinteetä,iho ei kutissut,turkki kiilsi.siihen lisäsin raakalihan n 4krt viikossa.on poika ollut ku toinen koira.ja muista ei se sertikään sovi kaikille ja ei pidä ostaa koiranruokaa vaan merkin takii.mulla on ollut tätä ennen 3 seropii.kaikki söi luppaa ja raakalihaa ja elivät terveinä.
- ...?
Kyllä etenkin ison koiran omistajan on syytä kytätä proteiinin määriä. Siksi itse suosittelen Happy dogin pentu ja junior ruokaa. Se on ainoa kuivaruoka jossa on isojen rotujen kasvuiän proteiinin tarve otettu huomioon oikealla tavalla
Tässä faktaa:
Pennun ja/tai nuoren koiran tarve kasvun aikana riippuu erittäin paljon siitä, kuinka suuri tai painava siitä tulee täysikasvuisena koirana.
Ensimmäisinä elinkuukausina kasvuvauhti on kuitenkin – olipa kyse suuresta tai pienestä koirasta – suurimmillaan. Siksi ensimmäisinä elinkuukausina ihanteellisesti tasapainotettu ravinto, jonka proteiini- ja energiasisältö on riittävän suuri, on erityisen tärkeää.
Pienillä roduilla (n. 10 kiloon asti) tarve muuttuu niiden erityisen vilkkaan aineenvaihdunnan vuoksi myös hampaiden vaihtumisen jälkeen vain vähän. Siksi niille annetaan penturuokaa siihen asti, kunnes ne ovat täysikasvuisia n. 9-12 kuukauden ikäisinä.
Toisin on keskikokoisilla ja suurilla roduilla: Terveiden ja suorituskykyisten lihasten, siteiden, jänteiden ja nivelten kehittämistä sekä kiiltävää turkkia varten nämäkin rodut tarvitsevat aluksi riittävästi proteiinia. Hampaiden vaihduttua (n. 5-6 kuukauden iässä) proteiinin tarve alkaa kuitenkin hitaasti laskea huomattavasti. Liiallisella proteiinin ja energian syöttämisellä tämän vaiheen jälkeen voi olla anabolinen vaikutus, joka voi johtaa huomattaviin kasvuhäiriöihin. Tällöin on suositeltavaa suorittaa ruokinta kahdessa vaiheessa: Aluksi proteiinipitoista penturuokaa ja hampaiden vaihduttua hidas vaihto vähemmän runsaaseen Junior-ravintoon. Tämä kaksivaiheruokinta tarjoaa parhaan mahdollisuuden suurten rotujen kasvavienkoirien todellisten tarpeiden ihanteellisen huomioimisen. Näin pidättyvän ruokinnan avulla voidaan turvallisuutta parantaa huomattavasti suuria rotuja kasvatettaessa!- Tiikerililja1
Faktaa vai faktoideja.
Sama vanha virsi joka ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon. Se perustuu luuloihin, uskomuksiin ja koiranruokavalmistajien mainoksiin.
Kasvavalta koiralta ei missään nimessä tule evätä sitä mitä se eniten tarvitsee eli proteiinia ja energiaa. Se on paitsi hölmöä myös suorastaan vaarallista. Kasvava koira tarvitsee runsaasti hyvälaatuista, eläinperäistä proteiinia kudostensa rakentamiseen. Kuivamuonien proteiini on muutenkin kehnolaatuista, koska ensinnäkin iso osa siitä on kasviperäistä, jolla koira ei käytännössä tee mitään. Kun jo ennestään kehnon proteiinin määrää vielä vähennetään tulos on jotain ihan muuta kuin mitä kasvuun tarvitaan.
Olennaista ei ole ainoastaan proteiinin määrä vaan myös laatu. Asia jota monet kuivamuonailijat eivät ymmärrä. Sadasta grammasta jauhelihaa koira saa vähemmän proteiinia kuin samasta määrästä vaikkapa Happy Dog Maxi Junior-ruokaa. Jauhelihan proteiinit ovat kuitenkin koiralle huomattavasti paremmin hyödynnettävissä joten vaikka proteiineja saadaan grammoissa vähemmän niin se on silti parempi kuin isompi määrä joista puolella ei tee mitään.
Hyvä kirjoitus aiheeseen liittyen:
http://www.katiska.info/ravitsemus/isoille-koirille-isot-rakennusaineet/
- ...?
ja sit kun sä luet happy dogin maxi juniorin sisältöä sä huomaan et se ei sisällä lainkaan luujauhoa vaan ihan kelvollista laadukasta eläinperäistä proteiinia.
Mä barffaan aikuisia koiriani, mut kasvuiässä ne syö tota nappulaa.
Mä oon yhden jos toisetkin kasvukipu ontumiset ja kierot kintut käyttänyt lekurissa ja tolla nappulalla ne on jäänyt taakse, reiluna vuosikkaana sit raakaa syömään.- ...?
ja noita lisäkalkkeja ja mä en kanssa ikinä syöttäisi yhdellekkään tulevalle isolle koiralle kasvuiässä.
- Tiikerililja1
...? kirjoitti:
ja noita lisäkalkkeja ja mä en kanssa ikinä syöttäisi yhdellekkään tulevalle isolle koiralle kasvuiässä.
En nyt aivan ymmärtänyt. Mistä luujauhosta ja lisäkalkista sinä oikein puhut?
En minä missään kohti väittänytkään että kuivamuonien ongelma olisi luujauho. Ei luujauholla nosteta proteiinia, sillä nostetaan tuhkan määrää, eli mineraalien. Tarkoitin, että jos kuivamuonassa ilmoitetaan olevan esim. 25% proteiinia - eli 25g/100g - niin iso osa siitä on ensinnäkin kasviperäistä. Johtuen ihan siitä että viljoista saadaan proteiinia, jolla koira ei tee mitään. Jos nyt otetaan esimerkiksi tuo 25 grammaa proteiinia niin hyvällä tuurilla 10 grammaa siitä on laadukasta eläinvalkuaista. Koira saa siis grammoissa riittävästi proteiinia, mutta suurin osa niistä grammoista on koiran elimistölle hyödytöntä.
Mitä tuohon lisäkalkkiin tulee niin eipä kuivaamuonalla elävä koira sellaista yleensä tarvitsekaan.
- ..?
Mä en tiedä yhtään minkä nappuloiden ravintosisällöstä sinä puhut..
mutta tutustu nyt hyvä ihminen siihen Happy dogin ravintosisältöön ja laatuun ennenkuin sitä alat tyrmätä ;)
Minä kerroin että se sisältää ihan riittävästi eläinperäistä proteiiniä suurenkoiran kasvuvaiheeseen.
Sinä vaan jauhat jostain viljoista ja kasviproteiineistä.
luetun ymmärtäminen.. dididii...- ...?
niin ja siis, ihan tuota sinun laittamaa "asia" linkkiäsi luin ja sieltä poimin muutamat asiat jotka pisti mun silmään.
- tiikerililja1
Antamassani linkissä ei puhuta mitään "lisäkalkista" enkä minäkään mitään sellaista maininnut. Siksi kysyin. Linkissä olevassa lainauksessa viitattiin vain tutkimukseen, jonka perusteella enemmän mm. kalsiumia sisältänyt ravinto oli ollut parempaa kasvun kannalta.
Yritin vain selittää, että jos ruoassa ilmoitetaan olevan esimerkiksi 25 % (otin tämän luvun esimerkiksi koska se on hyvin tyypillinen luku kuivamuonissa) proteiinia niin se ei kaikki ole eläinperäistä. Läheskään. Ja siitä eläinperäisestäkin melko iso osa on kehnolaatuista.
Tutustuin kyllä mainitsemasi ruoan sisältöön, mutta ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Vastaavia kuivamuonia on maailman sivu väärällään. Maissia ja kanaa saa halvemmallakin kuin 4,50 € / kg. Tuo ruoka eroaa käytännössä hyvin vähän esimerkiksi Jahti & Vahti Juniorista, joka on yli puolet halvempaa (2,03 € / kg). J&V Kana ja Riisi ja Hau-Hau Champion Kana ja Riisi ovat myös hyvin samankaltaisia, vain muutamia mainitakseni.
Mutta jokainen tietenkin syöttää koiralleen sitä mitä parhaaksi näkee ja laittaa rahansa minne haluaa. Minä haluan rahoilleni vastinetta eri tavalla kuin monet muut - en maksa näteistä pusseista ja mainosten lupauksista vaan haluan vaihtaa rahani nimenomaan siihen mikä on koiran kannalta olennaista, eli mm. eläinvalkuainen ja - rasva.- tiikerililja1
Korjataan vielä tuo Happy Dogin hinta eli pikkupussissa (4kg) hinta on Zooplussassa tuo 4,50€/kg, 15 kg säkissä 3,60 € / kg. Jokatapauksessa hinnakkaampi kuin nuo muut mainitsemani.
- 10+10
Happy dogin tuoteselosteet alkaa sanoilla maissi ja vehnäjauho. Eli ei kovin laadukasta ruokaa siis. Ja miksi barffaus? Täysin epäluonnollinen ruokintamuoto koiralle. Laita mieluummin raakaruokinnalle.
- roijjaa
Happy dog - huh tuli luettua tuoteseloste. Moista p*skaa en kyllä koirilleni lähtis syöttämään! Täytyy olla harvinaisen tietämätön koiranomistaja joka tuota ostaa.. Koiraparat! Joko munuaiset ovat paukkuneet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta344571Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203175Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692311Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui492182- 1632039
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171643
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601641Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1111611M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151269