Olen narsisti. Elin pitkään suhteessa, jossa en osannut tarpeeksi huomioida toista. Hän lähti, kuten aivan oikein on. Nyt olen yksin ystävieni keskellä, ja yritän rakastaa heitä. Ero sattuu, varsinkin kun sain selville että hänellä on toinen mies. Mutta kylläpä tämä elämä osaa asiansa. Se antoi minulle selvästi mahdollisuuden tutustua itseeni oikeasti. Nyt olen ymmärtänyt, millainen kusipää oikeasti olenkaan. Olen saanut uusia näkökulmia elämääni. Toivon vain sitä, että kun saan taas itseni kasaan, niin paha minussa on voitettu ja kukistettu. Uskon hartaasti, että onnistun kukistamaan sairauteni. Onko se edes mahdollista? Sitä en tiedä, mutta yritys on kova.
parannunko
Narkissos
17186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
eihän narsismisi ole sairaus
Olen myös narsisti ja voisin sanoa että olen jossain määrin parantunut siitä. Narsisteilla on erittäin vahva tahto ja tätä tahtoa voi käyttää myös parantumiseen. Meillä on huono tai olematon kyky välittää muista, ja siksi ainoa keino parantumiseksi on yksinkertaisesti opetella näyttämään siltä, että välittää muista. Voin omien kokemuksieni mukaan sanoa että narsisti ei ikinä opi välittämään muista aidosti (kun empatia on se mikä on), eli täysin ei siis voi parantua. Narsistina voi kuitenkin oppia elämään kun löytää itselleen sopivia aktiviteetteja, jossa saa olla semmoinen kuin on ilman että siitä aiheutuu kenelläkään haittaa tai pahaa. Tämmöisiä aktiviteetteja voi olla vaikkapa taide tai jokin urheiluharrastus. On todella tärkeää, että narsisti saa olla oma itsensä tarpeen tullen. Kun oppii olemaan narsisti oikein, niin pystyy tulemaan ihmisten kanssa toimeen.
Onko oikeen diagnoosi tehty vai miten totesit olevasi narsku?
Juu ei ole mitään virallista lausuntoa siitä, vaan aivan itse olen todennut. Totesin olevani narsisti ala-asteen viimeisillä vuosilla kun silloinen paras kaverini sanoi minulle että en voi olla missään ikinä toisia huonompi. Aloin tutkia itseäni tarkemmin, hain netistä tietoa ja löysin tämän oudon käsitteen. Tunnistin itseni kiistatta narsistiksi. En muista enää nettiosoitetta, missä oli lista narsistin ominaispiirteistä, mutta juuri tämä lista muutti käsitykseni itsestäni. Jos jollain on epäilyksiä siitä että olisin vainoharhainen, niin voin kertoa esimerkiksi sen että narsisteilla on tyypillisesti jossain vaiheessa elämää rikollisuuskausi ja niin oli minullakin (kesti reilut 10 vuotta).
Minulla diagnoosin teki exäni. Olimme hyvin kauan yhdessä ja molemmille se oli ainoa suhde koko elämän ajalta. Sitten hän löysi uuden ja aloitti elämän tämän kanssa. Näimme pari kertaa eron jälkeen, ja keskustelumme saivat silmäni aukeamaan. Hän on nyt onnellinen, mutta ei voinut olla sitä minun kanssani. Tajusin samalla, kuinka itsekeskeinen suhteessamme olinkaan. Keskityin liikaa omaan elämääni ja hyvinvointiini. En huomioinut toista tarpeeksi. Nyt olen rikki, mutta olen saanut kantapään kautta oppia siitä, että minä olen vain yksi hiukkanen tässä kokonaisuudessa. Päivä kerrallaan opin lisää ja päivittäin olen kavereiden kanssa. Rakastan kyllä ihmisiä, mutta pidin itseäni jotenkin tärkeämpänä kuin muut. Nyt pitää vaihtaa suuntaa ja rakastaa muita enemmän kuin itseäni.
"Minulla diagnoosin teki exäni."
Joo eksät on hyviä tekemään diagnooseja, mutta ne eivät ole välttämättä oikeita...
Omaa olemistasi suhteessa voisit pohdiskella vaikkapa tämän linkin kautta...olitkö/käyttädyitkö sinä suhteessasi tähän tapaan...
http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/tietoa/narsismista_yleisesti/narsisti_kodin_valtiaana/
Niinikään tässä linki missä kuvataan narsistin ominaisuuksia...
http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html
kannattaa myös tutustua ns. virallisiin DSM-IV:n kriteereihin...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuushäiriö
Jos sinulla on ylipäätänsä kyky rakastaa niin et ole kyllä narsisti. Narsisteilla empatian kyky on heikko tai olematon, eli heillä ei ole kykyä ymmärtää miltä toisesta tuntuu. Se ei ole narsistin elämässä ongelma jos osaa käytöstavat ja kohteliaisuudet. Narsistille toisen ihmisen auttaminen ei ole hyvä teko, mutta narsisti voi itse ajatella sen olevan elämän velvollisuuksia. Itse asiassa narsistille mikään ei ole hyvää tai pahaa ja siksi parisuhde narsistin kanssa on minun mielestä hyvin kyseenalaista. Kuulisin mielelläni kertomuksia onnistuneista parisuhteista jossa osapuolena on narsisti.
Näin on. Sieltä tuli se mainitsemani listakin. Kyseiset linkit laittavat todella pohtimaan että onko narsistin järkevää lähteä ikinä yrittämään parisuhdetta. On selvää että kyseiset kertomukset koskivat parisuhteita jossa narsistit eivät tienneet olevansa narsisteja. Ainakin DSM-IV:n kriteereissä ei puhuta mitään tietoisuudesta eli voi olla narsisti vaikka myöntäisi sen.
"Ainakin DSM-IV:n kriteereissä ei puhuta mitään tietoisuudesta eli voi olla narsisti vaikka myöntäisi sen."
niin, yleensä narsisti ei ns. uskalla katsoa itseään, sen vuoksi ei tiedosta, saati myönnä...mutta uskon kyllä että monikin narsisti sisimässään tietää muttei myönnä...on pakko kieltää...
mutta tällä hetkellä "tunnemme" vain yhden narsistin, joka on tehnyt niin ja tullut julkisesti kertomaan...mitä se on olla narsisti...
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Alkusana.html
Sotketaanko nyt narsismi ja lapsuudessa opitut väärät toimintamallit ihmissuhteissa?
Narsisti hyvä, sinä et voi olla narsisti, koska vaikka kuinka toimisit kuin narsisti, sinut kavaltaa se, että koet katumusta, pettymystä ja morkkista omasta toiminnastasi. Sinulla on hyvä sydän, vaikka et välttämättä osaa käyttää sitä kovin taitavasti.
Minä ajattelen niin, että jos lapsena ei saa tarpeeksi hyväksyntää, rakkautta ja huomiota, voi ajautua kierteeseen, jossa toimii kuin narsisti, koska yrittää paikata itselleen lapsuudessa koettua hylkäämistä ja arvonannon vähyyttä. Yhteen aikaan menin muodin mukana ja epäilin minun ylitseni julmasti kävelleitä ihmisiä narsisteiksi mm äitiäni ja entistä miestäni. Sitten luin vähän enemmän aiheesta ja keskustelin mainittujen ihmisten kanssa heidän lapsuuden kokemuksistaan. Molempien lapsuutta väritti hirveä huomiontarve, yksinäisyys, vähäinen fyysinen läheisyys, kova syyllistäminen virheistä, tyhmäksi haukkuminen ym. Kumpikin heistä on hyvästä keskiluokkaisesta perheestä, eli he eivät jääneet alkoholismin tms jalkoihin. En edes halua kuvitella kuinka onnettomia ja huomionhakuisia ihmisiä heistä siinä tapauksessa olisi tullut. He jäivät suurten sisaruslaumojen, sotamuistojen, uraäitien ja -isien, harrastusten, pinnallisen vanhemmuuden, fyysisen etäisyyden uhreiksi. Heidän itsetuntonsa on riekaleina, joten aika ja energia kuluu sen pönkittämiseen: itsensä ja omien mielipiteiden korostamiseen, muiden hyväksikäyttämiseen, muille nauramiseen ja pilkkaamiseen, sydämettömyyteen, jopa väkivaltaan. Mutta kumpikaan heistä ei ole narsisti, vaikka ovatkin tehneet ihmisille rumia temppuja. Heistä vain ei ole pidetty huolta, hellitty, rakastettu ja hyväksytty tarpeeksi. Ex on saanut terapiassa itseään kasaan ja narsistinen toiminta on nykyään merkittävästi vähäisempää. Äiti on jäänyt paikalleen ja säälin jyrän alle pikku hiljaa kuolevaa isääni.
Olet oikealla tiellä kun tunnistat ongelmiasi. Vau mitä suoruutta, rehellisyyttä ja halua katsoa itseään rehellisesti peilistä!
Tuomitsemisen ja diagnosoinnin sijaan voisitko ehkä käydä ammatti-ihmisen kanssa puhumassa elämänhistoriastasi? Ehkä sinäkin olet jonkin laiminlyönnin uhri, mikä määrää toimintaasi. Ehkä voisit parantua epäterveistä ihmissuhdemalleistasi opettelemalla rakastamaan itseäsi ja ajattelemalla ihan uudella tavalla tilanteestasi.
Voimia! Olitpa narsisti tai et, olen varma että elämäsi menee oikeaan suuntaan.
http://oonaliina.blogspot.fi/
Minulla ei ole kyllä toistaiseksi halua puhua elämän historiastani kenelläkään kun pysyn kuitenkin tolpillani vielä, eli en voi olla kovin masentunut. On totta että tilanne jossa narsisti "löytää" itsensä ajaa ihmisen masentavaan tilaan. Minulle kävi niin, että olen ollut sen jälkeen hyvin yksinäinen. Voit kuvitella miltä tuntuu kun pitää kaiken aikaa olla varuillaan omasta toiminnasta ettei käyttäytyisi narsistisesti. Sosiaalisten suhteiden muodostaminen on ollut tällöin hankalaa ja ei ole enää innostanut.
Tuo blogi on kauneinta, mitä olen pitkään aikaan lukenut. Sen on kirjoittanut ihana ja rohkea ihminen. Kunpa saisin edes pienen osan tuosta rohkeudesta. Minua vaivaa se, että en osaa olla onnellinen exäni puolesta. Minä yritin rakastaa häntä yli kaiken, mutta se ei riittänyt lähellekään. Hän muuti suoraan luotani uuden miehen luo ja elää nyt onnellisesti. Minä en vain millaan osaa olla onnellinen hänen puolestaan vaikka kuinka yritän. Olen katkera ja pikkumainen ihminen enkä halua pitää mitään yhteyttä ihmiseen, jonka kanssa vietin kuitenkin suurimman osan elämästäni. Nämä tunteet ovat kaivertaneet viime päivät ja viikot taukoamatta. Olen ymmärtänyt kuinka huono olinkaan ja olen vielä edelleen. Lapsuuttani en halua syyttää. Minua rakastettiin vaikka fyysisellä tasolla en saanut hellyyttä. Mutta ei se riitä tekemään ihmisestä tälläistä irvikuvaa. Suhteessa ja sen ulkopuolella kylmää hirviötä..
Koet aika paljon tunteita ja näet eri värejä maailmassa ollaksesi täysin ihmisistä piittamaton narsisti.
Sinussa näkyy toivoa. Toivo avautuu vasta sitten kun on valmis kohtaamaan itsensä. Sellaisena, millainen on. Hyväksynnän kautta on mahdollisuus nähdä myös toinen ihminen kokonaisena ja kohtaamaan hänet sellaisena kuin on. Ja aito välittäminen on mahdollista vasta tuon hyväksynnän kautta.
Älä anna periksi :)
Noh...edelleen liitän tähän jatkoksi...jonkun muun jostain lukemani ajatuksen......ilmen sen kummempaa omaa pohdintaa...
Ole outo
Ole erikoinen
Ole oma itsesi
muuten et koskaan saa tietää,
rakastaako joku sinua sellaisena kuin olet
..ja kunhan vielä tuon päälle jaksaa muistaa sen totuuden, että yhä vieläkin moni luulee oikeasti, että rakkaus on jotakin, minkä tuntemiseen voi toista jopa vaatia olemaan omien toiveidensa mukainen, täyttämään tietyt vaatimukset, jotta voi toista rakastaa, ja että tämä kaikki ei ole aina itsestä kiinni, vaikka kuinka olisi oma outo erikoinen itsensä..
Kaikki eivät anna samaa lupaa olla toiselle oma itsensä, minkä antavat taas itselleen kylläkin varauksetta.
"että rakkaus on jotakin, minkä tuntemiseen voi toista jopa vaatia olemaan omien toiveidensa mukainen, täyttämään tietyt vaatimukset, jotta voi toista rakastaa,"
Noh...tuohon tekee mieli vastata, että joskus on niinkin, että me itsekin asetamme tietyllä lailla vaatimuksia itsellemme...että pitää olla sellainen ja sellainen, ns. hyvä ihminen että tulisimme hyväksytyiksi tai joku rakastaisi...
Mutta joo...ikä tuo armollisuutta tuohon asiaan...jotenkin paremmin ymmärtää/hyväksyy itsensäkin...sen ettei ole itsekään täydellinen...niin ei vaadi sitä toiseltakaan...
Emme itsekään pidä kaikista ihmistä/tule toimeen kaikkien ihmisten kanssa...niin miksi vaatimisimme/olettaisimme kaikkien pitävän meistä...tai haluavan olla meidän kanssamme tekemisissä...Sen enempää kuin normaalit käyttätymistavat vaativat...
Mitä taas rakkauteen tulee...joskus on niinkin, että rakastamme enemmän sitä omaa toivekuvaamme toisesta ...emmekä välttämättä sitä ihmistä sellaisena kuin hän elämässämme on...
"Uskon hartaasti, että onnistun kukistamaan sairauteni. Onko se edes mahdollista?"
Jokainen juoksumatka aloitetaan ensimmäisellä askeleella.
Uskon sinuun!