"Yhteiseloa" meillä on takana 45 vuotta. Itse olen siskoani kuvaillut itsekkääksi ja määräilynhaluiseksi ihmiseksi (kuten myös hänet erittäin hyvin tuntevat ihmiset). Tiedän, että tästä on piiiiitkä matka narsismiin.
Muistan lapsuudestani, kun saatiin viikkorahat ja käytiin niillä ostamassa karkkia, kuinka aina säästelin omia karkkeja ja sitten jaoin ne siskoni kanssa (jotta hänelle tulisi hyvä mieli). Nuoruudesta muistan sen, kun äitimme aina kehui tätä vanhempaa siskoa, kuinka fiksu ja taitava hän oli, kuinka hyviä arvosanoja hän koulussa sai ja kuinka järkeviä ratkaisuja hän elämässään teki. Kun minä kirjoitin l:n matikasta, niin sillä ei ollut mitään merkitystä, kun siskoni oli kirjoittanut l:n englannista (ja minä vain m:n), niin siitä syntyi hirveä "hulabaloo", kuinka älykäs siskoni on, ja kuinka minä en ole yhtään mitään.
Aikuisina sitten asuttiin siskoni kanssa samassa pihassa vuosikausia. Hän käytti hyväkseen sekä minua että omaa aviomiestään. Tunsin olevani orja, kun hän halusi tulla, mennä ja viihdyttää itseään, vaikka velvollisuudet olisi kutsunut. Hoidin hänen lapsiaan ja eläimiään vuosikausia, kun hän kävi harrastamassa, tanssimassa ja tekemässä muita asioita, jotka hänelle itselleen tuotti mielihyvää. Samoin hänen (ex)miehensä palveli häntä. Hänellä ja hänen haluillaan oli AINA etuajo-oikeus verrattuna kaikkiin muihin ihmisiin/hänen omiin velvollisuuksiinsa.
Entinen poikaystäväni kuoli auto-onnettomuudessa ja kun sain tiedon siitä, siskoni tokaisi, että mulla ei ole nyt aikaa miettiä tuota asiaa (hän oli lähdössä juuri lavatansseihin). Näitä samankaltaisia tapahtumia voisin luetella loputtomiin (tosin ei ihan yhtä dramaattisia), missä hänen oma viihtymisensä vie voiton kaikesta.
Olen ikäni elänyt varpaillani ja pelännyt siskoni hirmuvaltaa. Kukaan, joka hänet tuntee päällisinpuolin, ei ikinä voisi uskoa tätä todeksi. Hän käyttäytyy AINA todella korrektisti, empaattisesti ja iloisesti. Ainoastaan kotioloissa/erittäin tuttujen ihmisten seurassa hän muuttuu pirttihirmuksi, jota jokaisen on toteltava. Jos hänet yritti "laittaa tilille" näistä omista tekemisistään, hänen ainoa kommenttinsa oli, että minun ei tarvitse vastata tuohon.... Ja niin hän marssi tilanteesta pois hyvin loukattuna.
Muutama vuosi sitten tapailin ihmistä, joka oikeasti oli narsisti. Olin niin aallonpohjalla, että jouduin käymään psykologin juttusilla. Hän heitteli ilmaan kysymyksiä, joista todella tuohduin..... mutta jälkeenpäin olen alkanut miettimään, että olisko niissä joku totuudensiemen.... Olenko hakeutunut huonoon suhteeseen siitä syystä, että siitä tulee minulle tuttuuden (valheellinen turvallisuuden) tunne...
Ja kaikki, jotka yritätte tuputtaa minulle näitä ohutnahkaisia tai läheisriippuvaisia diagnooseja, älkää vaivautuko! Ymmärrän kyllä, että minullakin on "päässä vikaa", mutta nyt haluan vai tietää mielipiteenne siitä, onko siskoni narsisti. Huomatkaa, että tämä on hyvin lyhyt kuvaus 45:stä vuodesta :) Ja ihan oikeasti toivoisin, että vastaus on ei. Silloin voisin yrittää luoda uutta suhdetta siskooni, jota edelleen rakastan.
Muistan lapsuudestani, kun saatiin viikkorahat ja käytiin niillä ostamassa karkkia, kuinka aina säästelin omia karkkeja ja sitten jaoin ne siskoni kanssa (jotta hänelle tulisi hyvä mieli). Nuoruudesta muistan sen, kun äitimme aina kehui tätä vanhempaa siskoa, kuinka fiksu ja taitava hän oli, kuinka hyviä arvosanoja hän koulussa sai ja kuinka järkeviä ratkaisuja hän elämässään teki. Kun minä kirjoitin l:n matikasta, niin sillä ei ollut mitään merkitystä, kun siskoni oli kirjoittanut l:n englannista (ja minä vain m:n), niin siitä syntyi hirveä "hulabaloo", kuinka älykäs siskoni on, ja kuinka minä en ole yhtään mitään.
Aikuisina sitten asuttiin siskoni kanssa samassa pihassa vuosikausia. Hän käytti hyväkseen sekä minua että omaa aviomiestään. Tunsin olevani orja, kun hän halusi tulla, mennä ja viihdyttää itseään, vaikka velvollisuudet olisi kutsunut. Hoidin hänen lapsiaan ja eläimiään vuosikausia, kun hän kävi harrastamassa, tanssimassa ja tekemässä muita asioita, jotka hänelle itselleen tuotti mielihyvää. Samoin hänen (ex)miehensä palveli häntä. Hänellä ja hänen haluillaan oli AINA etuajo-oikeus verrattuna kaikkiin muihin ihmisiin/hänen omiin velvollisuuksiinsa.
Entinen poikaystäväni kuoli auto-onnettomuudessa ja kun sain tiedon siitä, siskoni tokaisi, että mulla ei ole nyt aikaa miettiä tuota asiaa (hän oli lähdössä juuri lavatansseihin). Näitä samankaltaisia tapahtumia voisin luetella loputtomiin (tosin ei ihan yhtä dramaattisia), missä hänen oma viihtymisensä vie voiton kaikesta.
Olen ikäni elänyt varpaillani ja pelännyt siskoni hirmuvaltaa. Kukaan, joka hänet tuntee päällisinpuolin, ei ikinä voisi uskoa tätä todeksi. Hän käyttäytyy AINA todella korrektisti, empaattisesti ja iloisesti. Ainoastaan kotioloissa/erittäin tuttujen ihmisten seurassa hän muuttuu pirttihirmuksi, jota jokaisen on toteltava. Jos hänet yritti "laittaa tilille" näistä omista tekemisistään, hänen ainoa kommenttinsa oli, että minun ei tarvitse vastata tuohon.... Ja niin hän marssi tilanteesta pois hyvin loukattuna.
Muutama vuosi sitten tapailin ihmistä, joka oikeasti oli narsisti. Olin niin aallonpohjalla, että jouduin käymään psykologin juttusilla. Hän heitteli ilmaan kysymyksiä, joista todella tuohduin..... mutta jälkeenpäin olen alkanut miettimään, että olisko niissä joku totuudensiemen.... Olenko hakeutunut huonoon suhteeseen siitä syystä, että siitä tulee minulle tuttuuden (valheellinen turvallisuuden) tunne...
Ja kaikki, jotka yritätte tuputtaa minulle näitä ohutnahkaisia tai läheisriippuvaisia diagnooseja, älkää vaivautuko! Ymmärrän kyllä, että minullakin on "päässä vikaa", mutta nyt haluan vai tietää mielipiteenne siitä, onko siskoni narsisti. Huomatkaa, että tämä on hyvin lyhyt kuvaus 45:stä vuodesta :) Ja ihan oikeasti toivoisin, että vastaus on ei. Silloin voisin yrittää luoda uutta suhdetta siskooni, jota edelleen rakastan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vielä haluan lisätä tähän, että siskoni on mielenterveyshoitaja. Hän työskentelee lasten/nuortenpsykillä, eikä ole koskaan milloinkaan kotiin näitä murheita tuonut. Tiedän, millaisia tapauksia tällä osastolla on ollut ja itse en mitenkään pystyisi käyttäytymään normisti tällaisten tapausten tullessa ilmi. Olen tätäkin ihmetellyt: onko hän täysin tunteeton vai vaan hyvinkoulutettu...
Valitettavasti vastaan KYLLÄ hän on narsisti, kuten myös oma siskoni.. :/ Kuvauksesi osuivat niin täydellisesti omaani, että meni iho ihan kananlihalle.. Valitettavaa ,mutta niillä nappuloilla on pelattava, jotka kullekin annetaan.. :(
Surullista. Keittiöpsykologina vahva arvaukseni on, että olet elämäsi ollut narsistin uhri. Piirteet, joita luettelet siskostasi, ovat nimenomaan tyypillisiä narsistiselle ihmiselle. Narsisti imee ympäriltään kaiken hyödyn, imee viimeisetkin mehut läheisistä ihmisistä, vain saavuttaakseen oman päämääränsä. Sana "empatia" on narsistille täysin tuntematon. Se selittää, miksi siskosi menestyy työssään.
Kuinka hyvin todellisuudessa tunnet siskosi? Varmaan tiedät, miten hän esim. reagoi eri tilanteissa mutta osaatko kertoa hänen luonteenpiirteistään? Osaatko sanoa hänen hyviä puoliaan? Ja edelleen, jos keksit yhdenkin, onko se todellista vai kenties piirre, joka esiintyy vain silloin, kun hän kiihkeästi tavoittelee jotain itsellensä. Kerrot, että hän käyttäytyy esimerkillisesti muiden, ei niin tuttujen ihmisten seurassa. Totta kai, näinhän se menee. Kaikki on yhtä suurta teatteria, jonka tarkoituksena on saada luottamus ja hyväksyntä ja sitä kautta luoda suhteita, joissa toista voi "kupata" loputtomiin.
Syitä ihmisen narsismiin saa usein hakea lapsuudesta ja kodista. Vanhempasi ovat tietämättömyyttään (?) ruokkineet narsistista käyttäytymistä ja sinä olet ollut sopiva uhri siskollesi. Mitä tapahtui, jos vanhempasi asettivat rajoja tai toruivat siskoasi? Kävikö näin koskaan?
Etsipä wikipediasta tietoa narsismista, huomaat taatusti yhtäläisyydet.
Narsisti... tai sitten hän on käyttäytynyt juuri niin kuin mitä ympäristö on antanut myöten :)
Toiset alistaa ja toiset alistuu, vanha ikiaikainen ihmissuhteissa vallitseva lainalaisuus. Kun ei itse halua olla alistaja tarkoittaako se aina sitä, että on alistettavissa?? Minun mielestäni ei, mutta olen huomannut tietynlaisen, ehdottoman ja joustamattoman jokotai-mentaliteetin ikäänkuin vallanneen ihmiset.
Jokinhan sinuun on vedonnut kun olet avannut oven siskollesi ja tämän lapsille. Onko se sitä käsityksen siementä -että veri velvoittaa- mikä on itänyt käytökseesi mahdollistavia piirteitä vai mikä..
Jokatapauksessa asetat rakkauden ehdolliseksi. Olet valmis luomaan suhteen uudelleen siskoosi mikäli hän ei ole narsisti ja jos on.. niin mitä sitten? Lakkaat rakastamasta?
Itse vielä pari vuotta sitten olin mielelläni hakemassa leimoja joita voin lyödä muihin ihmisiin ettei minun tarvitsisi nähdä itseäni.
Minä olen läheisriippuvainen, ja olen ottanut sen lapsena selviytymiskeinoksi kun en muuta ole osannut. Niin olet sinäkin. Läheisriippuvainen keskittyy aina muihin ihmisiin itsensä sijasta. On rankka koulu käydä läpi ja perinpohjin ymmärtää se, että muita ihmisiä ei voi muuttaa. Sillä mikä siskosi on ei ole mitään väliä, sillä sen sijaan on että sinä suostut hänen kynnysmatokseen. Olet siihen jo lapsena tottunut, ja sinulle on opetettu että sillä saat edes vähän hyväksyntää. Sisimmässäsi olet vihainen ja päivä päivältä tulet vihaisemmaksi.
Minun piti käydä läpi pienimuotoinen romahdus ennenkuin tajusin että lopultakin, minä yksin olen itsestäni ja käytöksestäni vastuussa. Mitä enemmän haen hyväksyntää muualta, sitä sairaammaksi ja riippuvaisemmaksi muiden hyväksynnästä tulen. Keskittymällä muiden tarpeisiin kuvittelin olevani hyvä ihminen, itse asiassa minusta ei kukaan edes pitänyt, eikä ihme, olin vihainen ja katkera ja syytin muita olostani. Kaikki oli muiden syytä, mikään ei ollut omaani. Nykyään näen selvästi että uhri ja hyväksikäyttäjä ovat saman kolikon kaksi puolta, ja ihminen voi ottaa kumman roolin vaan (tällä tarkoitan ihmisiä joilla on läheisriippuvuus, terve ihminen osaa pitää huolen itsestään). Itselleni oli kova (ja kasvattava) paikka myöntää että minä olen itse ollut eräässä suhteessani henkisesti väkivaltainen, mutta ajatusvääristymäni estivät minua näkemästä miten oikeutin omaa käytöstäni sillä että olen hyvä ja muiden tarpeisiin keskittyävä ihminen jota kaikki aina tallovat.
Oman voiman löytäminen on haaste, ja haen sitä joka päivä. Oman vihan tunnistaminen heti, ja kyky sanoa EI, tai kertoa että että minulle ei sanota noin, tai että minä teen nyt tätä ja se on minulle tärkeää, on pelottavaa. Tulokset kuitenkin puhuvat puolestaan: tulen ihmisten kanssa paljon paremmin toimeen koska itseasiassa suhtaudun ihmisiin paljon myönteisemmin kuin ennen (johtuen omakuvan muuttumisesta ja itsevihan tunnistamisesta omaksi asiakseni, ei joksikin jota muut ihmiset minuun panevat). En hae enää hyväksyntää enkä arvostusta mistään muualta kuin itseltäni.
Kun käytös muuttuu, jotkut läheiset ihmiset saattavat protestoida ja alkaa syyttää sinua itsekkääksi, koska et ole enää heidän pyöriteltävissään, etkä aina käytettävissä. Yleistä lienee että syytetään itsekkääksi. Tämä on läheisriippuvaiselle kova paikka, kun koko väärä omakuva perustuu kuviteltuun epäitsekkyyteen. Annan näiden ihmisten protestoida. Jos he pahentavat oloasi kovasti, ota välimatkaa, pahimmassa tapauksessa on katkaistava välit.
Tässä ei kyse ole mistään "itserakkauden" kasvattamisesta, vaan normaalin oman arvon tunnon kehittämisestä, kyvystä välittää itsestään ja pitää itsestään huolta. Sen tajuamisesta että kukaan muu ei ole vastuussa sinusta, vain sinä itse. Jos oletat että muut ovat vastuussa mistään sinun tunteistasi, annat kaiken voimasi muille ihmisille. Ota oma voimasi takaisin, ja ala käydä läpi tunteitasi ja nähdä mitä itse haluat ja miten itse haluat elää.
"Tässä ei kyse ole mistään "itserakkauden" kasvattamisesta, vaan normaalin oman arvon tunnon kehittämisestä, kyvystä välittää itsestään ja pitää itsestään huolta. Sen tajuamisesta että kukaan muu ei ole vastuussa sinusta, vain sinä itse. Jos oletat että muut ovat vastuussa mistään sinun tunteistasi, annat kaiken voimasi muille ihmisille. Ota oma voimasi takaisin, ja ala käydä läpi tunteitasi ja nähdä mitä itse haluat ja miten itse haluat elää."
kiitos sinulle kirjoituksestasi...johon voin itsekin samaistua...miten mieluusti me etsimmekään syyllistä OMAAN pahaan oloomme itsemme ulkopuolelta...ymmärtämättä että olemme itse vastuussa tunteistamme...
siten että jos kokee oman olonsa huonoksi...kysyisi itseltään...mitä voin muuttaa/tehdä itseni hyväksi/omasta puolestani sen suhteen, että tilanne/oma elämäniparanisi...
noh...helpompaa kai sitten on ajatella/haluta , että muutu sinä, sen toisen pitää muuttua...niin sitten minunkin oloni/elämäni parantuisi...ilman että minun itseni tarvitsisi tehdä mitään...oman oloni/elämäni parantamiseksi...
Unohdamme vain sen, että ihminen kykenee muuttumaan/muuttamaan itseään/ elämäänsä vain omien valintojensa kautta...
emme voi valita toisen puolesta...käskeä toista ihmistä olemaan sellainen/muuttumaan sellaiseksi kuin minä haluan/minun toiveideni mukaiseksi...
Kuten itsekin olet tiedostanut, siskosi on hankala, häikäilemätön ihminen, joka käytt ää hyväkseen muita. Ota kokemastasi opiksesi ja huolehdi itsestäsi. Älä anna siskosi tai kenenkään kohdella sinua alamaisena.
Yleensä kai luonnehäiriökuvioissa sisarusten välit käyvät lopulta viileiksi ja etäisiksi, mikä onkin ainoa mahdollinen tapa suhtautua narsistimaiseen ihmiseen.
Kiitos kaikille asiallisista vastauksista!!!! Minulla on ollut tietokone muutaman viikon tiltissä, joten olen vasta nyt päässyt näitä lukemaan ja... sain taas paljon ajattelemisen aihetta.
"mutta osaatko kertoa hänen luonteenpiirteistään? Osaatko sanoa hänen hyviä puoliaan? Ja edelleen, jos keksit yhdenkin, onko se todellista vai kenties piirre, joka esiintyy vain silloin, kun hän kiihkeästi tavoittelee jotain". Kyllä, osaan luetella lukemattoman määrän hänen hyviä puoliaan.... jotka (nyt sen tajusin) ovat äitimme koko lähipiirin päähän pänttäämiä :)
"Vanhempasi ovat tietämättömyyttään (?) ruokkineet narsistista käyttäytymistä ja sinä olet ollut sopiva uhri siskollesi. Mitä tapahtui, jos vanhempasi asettivat rajoja tai toruivat siskoasi? Kävikö näin koskaan?" "Narsisti... tai sitten hän on käyttäytynyt juuri niin kuin mitä ympäristö on antanut myöten :)"
Osuit todella asian ytimeen! Vanhemmat erosivat (70-luvulla, silloin se oli vielä "kova juttu"), mielestäni isä on aina kohdellut meitä samanvertaisesti, mutta äidille sisko on aina ollut se täydellinen lapsi, jolle kaikki oli sallittua (minä olin se musta lammas, jolla oli murrosikä ja kapinoin ja voin pahoin). Hän ei koskaan määrännyt (eikä torunut) siskoa millään tavoin, koska kaikki siskoni tekemiset oli aina jollain tavoin oikeutettuja. Tästä syystä mietinkin usein, että onko siskoni oikeasti narsisti, vai onko hänelle vain mahdollistettu tällainen läpensä itsekäs käytös?
"Olet valmis luomaan suhteen uudelleen siskoosi mikäli hän ei ole narsisti ja jos on.. niin mitä sitten? Lakkaat rakastamasta?" Valitettavasti en voi lakata rakastamasta, voi kun se olisikin niin helppoa. Ajatus (ja kysymys) onkin se, että miten/millaisen suhteen voin häneen luoda ilman, että joudun uudestaan kynnysmatoksi. Voiko narsistiin luoda sellaisen suhteen, että ei joudu hyväksikäytetyksi?
TaH: Olen päässyt niin pitkälle, että ymmärrän olevani läheisriippuvainen, juuri noista mainitsemistasi syistä. Mutta olen vielä kovin kaukana siitä, että minulla olisi voimia sanoa EI. Ja kyllä, olen vihainen ja katkera, koska yritän saada muiden ihmisten hyväksynnän sillä, että myönnyn kaikkeen, mitä minulta pyydetään. Sitten joskus käy niin, että minulla palaa totaalisesti päreet näihin pyytäjiin ja vaatijiin, saan "hermoromahduskohtauksen" ja kukaan ei sitä (tietenkään) ymmärrä, koska en koskaan aiemmin ole kertonut, että joku asia tuottaa minulle ongelmia ja en halua sitä tehdä. Miten ihmeessä voi oppia asiallisesti sanomaan, että tuo EI nyt käy minulle????
"Yleensä kai luonnehäiriökuvioissa sisarusten välit käyvät lopulta viileiksi ja etäisiksi, mikä onkin ainoa mahdollinen tapa suhtautua narsistimaiseen ihmiseen." Tämä kai se totuus on, mutta kun meillä oli myös niitä hyviä aikoja, joiden vuoksi en haluaisi loppuelämäksi etääntyä siskostani.
"Yleensä kai luonnehäiriökuvioissa sisarusten välit käyvät lopulta viileiksi ja etäisiksi, mikä onkin ainoa mahdollinen tapa suhtautua narsistimaiseen ihmiseen."
Näin usein käy. Itselleni kävi niin, että kun asetin niitä rajoja tämänkaltaisessa suhteessa, niin siitä tuli aikamoinen sotku, koska olin antanut vuosia ns.käyttää itseäni hyväksi. Ehkä en osannut sanoa oikealla tavalla tai ajoitus ei aina ollut kohdallaan, mutta tosi kiltisti vaan kieltäydyin milloin mihinkin tekosyyhyn vedoten.
Ja siitä tämä henkilö suuttui niin, että yhtäkkiä huomasin olevani selän takana puhumisen ja mustamaalamisen takia ulkona koko suvusta : (. Black sheep...
Että mitenköhän tuon onnistuisi tekemään, niin että jonkinlaiset välit selviäisivät? Onko jollain onnistuneita kokemuksia?