Kaikkihan ovatkin lukeneet tuon jutun kun nuorinarttu tahtoisi hieman toteuttaa fantasiaansa ja saada tuntea miltä tuntuu olla nuori narttu. No hiirtä hiplaamalla selviääkin että siellä oli juttua sellaisesta kuin Turunbaletti. No sitä kuitenkaan ei selviä että sovimme Pikkulutkan kanssa lähtevämme tuonne. No homma peruuntu syystä tai toisesta ja nyt kaikki ne herkut joita suunnittelimme tuolle reissulle voikin tulla tänne kaikkien nautittavaksi. Joten tässä ei ole tapahtunutta vain fantasiaa. Laittelen tätä jatkokertomuksena sitä mukaa kun kerkeän naputtelemaan / käyttämään copypastea. Osa taitaisi kylläkin kuulua tonne pehmoporno puolelle, mutta tarinan vuoksi pistän kaiken tänne, ajallaan.
Huh huh.. pitkä matka ajaa toi oulu turku... Kerkeämme puhua asioista monelta
kantilta, ja samalla tutustua toisiimme paremmin. Välillä on jo ollut hieman
vaikeuksia jatkaa matkaa jo molemmat meistä ovat olleet erittäin valmiita
testaamaan tämän farkkuauton takatilan, mutta jotenkin vain olemme selviytyneet perille ilman iskunvaimentimien perusteellista testaamista.
Pirun hankalaa on ollut vastustaa kiusausta pienestä metsätie ajelusta...
Mutta turku häämöttää...
Ajamme kaupungin läpi suoraan hotellille, nyt ei nähtävyyksille ole aikaa...
Mahtaakohan tuo respan tyttö miettiä mitä näin punaposkiset meinaa yön tehdä...
Hissi onkin jo pahempi paikka, ja jos ei ennen tätä niin viimeistään tässä
vaiheessa maistan miltä maistut. Kyllä tällä kipinällä vielä huoneeseen
pääsee...
Jatkuu...
Nuorelle nartulle kuria.
absinthecup
0
3058
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185