Tapasin Tuulan paikallisessa ravintolassa johon olimme kavereiden kanssa menneet saunaillan päälle jatkoille. Juttelimme poikien kanssa niitä näitä tiskillä kun huomasin vaalean lyhyttukkaisen naisen astuvan ravintolaan sisälle. Karaoke nurkassa joku lauloi täysillä aikuista naista. Seurasin keskustelun lomassa naista joka jätti takkiaan narikkaan. Juttu kumppanini kysyi minulta kun keskuteluni alkoi pätkiä että, mikä nyt tuli? Pyysin vilkaisemaan naista ,joka lähestyi baaritiskiä, sanoin että tuossa nainen minun makuuni. Kaveri kääntyi katsomaan lähestyvää naista ja ehkä juuri siitä syystä hän asteli viereemme tilaamaan.
Lievässä nousuhumalassa kysyin naiselta että, mistäs sitä tuommoisia leidejä tulee? Hän hymyili ja vastasi että kotoa ja alkoi nauramaan. Jatkoin keskustelua kysymällä että miten pääsit ukolta karkuun? Hän vastasi siihen että ei tarvinnut karata kun ukko otti ja lähti puolivuotta sitten. Pahoittelin asiaa johon hän vastasi suruajan olevan nyt takana ja päättäneensä lähteä ulos, samalla silmää iskien, katselemaan paikallista tarjontaa, nauraen jälleen ihanasti.
Esittelin itseni ja hän kertoi nimekseen Tuula. Katselin häntä hymyillen ja samalla mittailin katseellani hänen rintojaan, vartaloaan ja peppuaan. Sanoin että pidän näkemästäni johon hän nauraen vastsi että niin hänkin. Tilauksen valmistuttuua siirryimme pöytään sivummalle josta näki hyvin karaoke laulajat. Ilta kului nopeasti ja baariin tuli valomerkki. Pyysin saada saattaa häntä hiukan matkaa johon sain myöntävän hymyn.
Tuula kertoi asuvansa ihan lähellä joten lähdimme kävelemään, matkalla tartuin häntä kädesta ja hän puristi takaisin. Olimme illan aikan jutellee paljon parisuhteesta, sen menettämisestä ja siitä mistä jää paitsi kun ei ole kumppania. Olin illan aikan nakannut puolileikilläni myös seksin puutteen johon parisuhteen päättyessä joutuu. Tuulalata sain vastaukseksi vain hymyn ja silmäyksen silmiini joka nopeasti kääntyi pois.
Matkalla kävellesämme otin hänet lähemmäs, kainalooni johon hän mielellään tuli. Katsoin silmiin ja suutelin häntä. Tuula vastasi suudelmaani kiihkeästi joka sai kyrpäni heräämään. Jatkoimme suutelua ulkona ja hän painautui vasteni tuntien jäykistyneen kaluni itseään vasten. Tuula huohotti suuhuni ettei ole saanut miestä sen jälkeen kun ukko häipyi. Hän kosketti jo kunolla seisovaa kaluani housujen läpi ja huokaisi ”tuo tuntuu ihanana isolta” samalla hän hieroi kaluani. Minä hyväilin Tuulan rintoja vaatteiden läpi ja kun siirsin käteni Tuulan jalkojen väliin tunsin sieltä huokuvan kuumuuden ja kosteuden. Tuula hyväili kaluani ja ähkäisin että mennään sisään muuten kohta kyrpä räjähtää housuihin. Tuula avasi vetoketjuni ja otti kyrvän ulos housuista lähtien taluttamaan minua läheiseen porttikongiin samalla hyväillen seisovaa kaluani. Käännyimme porttikongiin jossa Tuula kumartui nopeasti ja otti kaluni suuhun, sanoen samalla että pillussa menee väristyksiä kun tätä kalua hyväilee. Puristelin Tuulan pakaroita siinä kun hän imi kaluani. Tunsin tutun kuumotuksen nousevan kalun vartta ylöspäin ja kivesten vetäytyvän kokoon, ähkäisin Tuulalle että kohta tulee jos et lopeta. Tuula nousikin ylös ja otti uudelleen kalustani kiinni ja talutti minut sisäpihalle ja asuntonsa ovelle, yritin laittaa kullin housuihin muttaa sain kiellon ettet pistä sitä enään tänä yönä housuihin.
Baari illan päätös
11
10012
Vastaukset
- Herra hermanni
Menimme asuntoon sisään ja päällysvaatteita riisuessani katsoin Tuulaa silmiin hänen katsoessaan kaluani. Tuula jatkoi riisuutumista eteisessä kunnes päällä oli vain rintaliivit ja pikkuhousut. Sanoin myös riisuutuessani että nuo haluan minä riisua johon Tuula hymyillen vastasi että mennään makuuhuoneeseen.
Makuuhuoneessa tulin Tuulan taakse ja suutelin häntä niskaan samalla hyväilin Tuulan kylkiä ja siirryin hiljaa kohti rintoja. Rinnat olivat isohkot ja upeasti liiveissä, muodokaat tissit. Kaluni kovettui jälleen ja Tuula hieroi persettään kaluani vasten. Puristelin tissejä ja hyväilin nännejä jotka olivat nouseet pystyyn. Nännipihaa hyväillessäni Tuula nojasi voimakkaasti taakse päin ja nakkaasi päänsä taakse pästäen pitkän huokauksen. Riisuin rintaliivit ja aloin ujuttaa pikkuhousuja alemmas Tuulan keinuttaessa lanteitaan. Hyväilin lantion kaarta ja reisin sisäpintaa varoen koskettamatta pilluun.
Tuula kiemurteli ja nautti syleilyssäni hyväilystä ja suudelmista. Tuula sanoi tuntevansa ihania väristyksiä kovan kaluni hyväillessä peppuvakoa, siirsin kaluni Tuulan jalkojen väliin jossa tunsin olevan liukasta ja märkää. Tuula huokaili kun kaluni liikkui kiimasta liukkaiden häpyhuulten välissä ja hieroi klitorista. Kyrpäni tuntui olevan jälleen laukeamispisteessä.
Hieman rauhoittuakseni otin Tuulaa käsistä kiinni ja johdatin hänet vuoteeseen. Känsin hänet selälleen sängylle ja pyysin ottamaan käsillä kiinni polvitaipeistaan ja avaamaan itsensä minulle. Huohottaen kiimasta hän avasi jalkansa irstaasti ja ääni väristen kiimasta kysyi että näinkö? Katselin limasta kiiltävää pillua, samalla runkaten hitaasti kovana seisovaa kyrpääni, sanoin, juuri noin.
Tuula katsoi kiiman samentamalla katseella kyrpääni ja sanoi että pane tuo mulkku minuun tai tulen hulluksi. Tulin nopeasti Tuulan jalkojen väliin, hänen maatessa selällään pillu täysin edessäni avoinna. Kumarruin nuolemaan Tuulan pillua, ensimmäisellä kielenvedolla nuolaisin koko pillun ja silloin Tuulan kurkusta lähti matala ulina joka jatkui ja jatkui kun nuolin pillua. Tuula vaikeroi että ettei ole saanut koskaan näin ihanaa pillun nuolentaa. Tuula maistui kiimaiselle ja kyrpäni koveni entisetään. Nuolin Tuulan pillua pitkin vedoin ja syljen ja pillusta valuvien kiimanesteiden luikastama persereikä oli sopivasti edessäni johon tökkäsin kielelläni. Silloin Tuulalta pääsi pitkä vaikerrus ja hän sopotti ettei sinne.
Laitoin sormen peräaukon päälle pyöritin sormea peräaukon päällä ja Tuulan perse hytkyi nautinnosta hän hoki koko ajan ettei sinne, ei sinne mutta ei tehnyt elettäkään estääkseni minua. Nuolin samalla pillua ja kohta Tuulan vartalo jännittyi kaarelle ja alkoi nytkiä. Silloin painoin sormeni peräaukkoon sisäään ja otin klitoriksen huulteni väliin imien voimkkaasti. Tuula huusi suoraa huutoa saadesaan orgasmin.
Tuulan vaikeroidessa ja vääntelehtiessä vielä rajun orgasmin jälkeen käänsin hänet vatsalleen ja kävin jalkojen päälle istumaan. Näin minulla oli mahtavat näkymät Tuulan perseelle ja hiukan persettä raotamalla suoraan pilluun. Hyväilin Tuulan pakaroita antaen hänen rauhoittua orgasmistaan. Samalla hivuttauduin lähemmäs ja asetin terskan persevakoon joka oli kiimanesteiden ja syljen liukastama. Hieroen edelleen pakaroita aloin liuttaa terskaa pitkin peppuvakoa kehossani kulki miljoonat pienetsähköiskut kun tunsin Tuulan perseen terskallani. Aukaisin pakarat ja työnsin kovana seisovaa kyrpääni persereiän päältä johon Tuula heti sanoi ettei siihen saanut koskea. Jatkoin persereiän hierontaa terskalla ja Tuulan perse vastasi kosketukseen työntymällä vasten terskaani.
Kullini oli jo räjähtämispisteessä ja sanoin Tuulalle haluavani tulla sisään. Tuula ynisi kiihkoissan ja aloin painaa kullia pilluun joka oli herkullisesti edessäni tarjolla kun hän makasi mahallaan, peppu hiukan pystyssä, tarjoten sitä minulle.
Hitaasti painoin kullin pohjaan asti. Tuula vaikersi allani kullin tunkeutuessa uudelleen ja uudelleen pilluun takaa päin. Tungin käteni Tuulan alle ja etsin klitoriksen jota aloin sormettaa, silloin Tuula aloitti jälleen matalan ulinan josta tiesin orgasmin olevan lähellä. Sormeni jatkoi hellää hyväilyään ja kullini pumppasi pillussa kun tunsin Tuulan jäykistyvän ja jännittävän persettään aloittaen holtittoman tärinän orgasmin tullessa. Kiihdytin nussimista kun Tuula sai orgasmin. Tuulan edelleen kouristelessa orgasmissaan nostin hänet lanteista kunnolla kontalleen ja nousin polvilleni hanen taakseen jatkaen nussimista.- Herra Hermanni
Tuula vaikersi kyrvän pumpatessa pillussa ja tunsin että oma laukeamiseni lähenee. Sanoin Tuulalle että kohta tulee. Silloin Tuula sanoi että älä laukaise spermoja pilluun haluan nähdä kun laukeat. Ruiski minun päälleeni.
Niin sanoessaan hän sai minut viimeisen rajan ylitse ja nopeasti otin kyrvän ulos pillusta ja pyysin häntä kääntymään selälleen. Tuula kääntyi nopeasti ja juuri sillä hetkellä tunsin kuuman laavan lähtevän liikkeelle, kullin tuntui räjähtävän ja kun runkkasin viimeiset vedot Tuulan levitettyjen jalkoje välissä pillu edessäni kiihottavasti avoinna minä laukesin. Kuuma sperma lensi kyrvästä Tuulan mahalle ja navalle toinen ruiskaus lensi naamalle ja hiuksiin, tyhjensin pallini Tuulan päälle joka katsoi kiimaisin silmin laukeamistani nuollen samalla spermaa huuliltaan johon olin sitä ruiskaissut. Tuula katsoi minua silmiin sanoen että on upeannäköistä kun mies laukeaa ja ruiskii spermaa päälle varsinkin kun se lentää komeassa kaaressa, virnistin Tuulalle että sen tulet näkemään vielä usein. Niin sitten tapahtuikin mutta se on jo toinen tarina. - kiihotuin
Herra Hermanni kirjoitti:
Tuula vaikersi kyrvän pumpatessa pillussa ja tunsin että oma laukeamiseni lähenee. Sanoin Tuulalle että kohta tulee. Silloin Tuula sanoi että älä laukaise spermoja pilluun haluan nähdä kun laukeat. Ruiski minun päälleeni.
Niin sanoessaan hän sai minut viimeisen rajan ylitse ja nopeasti otin kyrvän ulos pillusta ja pyysin häntä kääntymään selälleen. Tuula kääntyi nopeasti ja juuri sillä hetkellä tunsin kuuman laavan lähtevän liikkeelle, kullin tuntui räjähtävän ja kun runkkasin viimeiset vedot Tuulan levitettyjen jalkoje välissä pillu edessäni kiihottavasti avoinna minä laukesin. Kuuma sperma lensi kyrvästä Tuulan mahalle ja navalle toinen ruiskaus lensi naamalle ja hiuksiin, tyhjensin pallini Tuulan päälle joka katsoi kiimaisin silmin laukeamistani nuollen samalla spermaa huuliltaan johon olin sitä ruiskaissut. Tuula katsoi minua silmiin sanoen että on upeannäköistä kun mies laukeaa ja ruiskii spermaa päälle varsinkin kun se lentää komeassa kaaressa, virnistin Tuulalle että sen tulet näkemään vielä usein. Niin sitten tapahtuikin mutta se on jo toinen tarina.ihanaa tarina =P tuu mullekkin tollai
- poop2
trolli!!! ei oo sulla naisiaXDDDDDDDDDDDDDDDD
- 12+18
Onko tositarina? Missä tapahtui?
- Herra Hermanni
pääosin tosi hiukan fiktiota mukana mausteeksi mm. matkalla baarista Tuulan luo, paikkakunta jääkööt kirjoittajan tiedoksi ;)
- Tuula
Tuula kumartui nopeasti ja otti kaluni suuhun, sanoen samalla että pillussa menee väristyksiä kun tätä kalua hyväilee. Puristelin Tuulan pakaroita siinä kun hän imi kaluani. ....Notkeaa on
- herra hermanni
Mietippä tilanne jossa Tuula on vierelläsi kumartuneenea ottamaan sinulta suihin siitä yltää todella hyvin pakaroille.. kokemusta on ;)
- Kotimatka
Hmm.. Tuntuu jollain tavalla tutulta. Viikko sitten oli jotain tuollaista. Olen kylläkin naimisissa, eli ei minun tarinani.. Eikä oltu kyllä meilläkään... Silti aika hyvä!
- tytt20v
aivan ihana. kyllä sain hyvän ;)
- Tiina 94
aaah sain ihanan O:n
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1233967
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232942Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122491- 462051
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2451660Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt451593- 321557
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201396- 281380
- 951201