Onko minun rakkausasiat menneet hassusti? Kuulin tänään, kun yksi yh-nainen sanoi, että toivoo rakastuvansa. Olen 41 v. mies, enkä ole koskaan toivonut rakastuvani. Nuorena ajattelin huolettomasti, että se osuu kohdalle. Pidin sen toivomista victoriaanisen ajan romaanien siveyden sipuleiden harrastuksena. Eipä ole vieläkään tullut rakastuneisuutta minulle. Olenko tehnyt virheen. Onko miehillekin yleistä, että toivoo rakastuvansa. Pitäisikö alkaa opettelemaan sen toivomista. Auttaako se? Onko rakastuminen maineensa veroista? Olisitko sinä sama ihminen, jos ei olisi ollut rakkautta elämässäsi? Päivän Helsingin Sanomien mukaan rakkauskokemus on ihmisen elämässä perusta, suoja yms. Eikö rakastumisen toivominen vie energiaa ja tee katkeraksi? Se kuulostaa ainakin siltä, että se on turhaa voimien haaskaamista, ja haitallista ihmiselämässä varsinkin nuorena. Mitä mieltä olet?
Onko normaalia toivoa että rakastuisi?
bluesboy
5172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tottakai sitä toivoo mutta epäonnistumiset vie energiaa ja tekee kyllä tuota katkeroitumistakin.
itselle ainakin on käynyt niin.
kaksi edellistä suhdetta on sisältänyt epäluottamusta ja kaikenlaiset asiat siinä mielessä käy.voiko enään kehenkään luottaa jne.
mutta kaikesta selvinneenä mieli rauhoittuu ja luottaa siihen että kyllä voi.
epäonnistumisetkin kasvattaa ihmistä. ja niin mulle on käynyt.
nyt odotellaan sitten vaan sitä "oikeaa".
olen nainen ja ikää rapiat 30.
tästä se jatkuu aurinkoisena!
Minä en vaan toivonut vaan rukoilin, että saisin kokea elämässäni vielä oikean rakkauden, jossa minua mies rakastaisi ja minä rakastaisin miestä aidosti ja oikeasti. Takana oli pitkä rakkaudeton tunnekylmmä avioliitto, jonka laitoin poikki ja aloin uskomaan tuohon rukouspyyntööni ja vastauksena minulle annettiin maailman suloisin ja ihanin mies, jolla on rakkautta jaettavaksi vaikka millä mitalla.
Ei ole turhaa toivoa tai rukoilla elämäänsä aitoa ihmistä ja aitoa rakkautta, sillä toivo pitää meidät elämässä kiinni ja antaa meille mahdollisuuden uskoa, että meitä ylhäällä joku kuulee, kun pyyntömme on vilpitön ja yhtä elämän toiveiden kanssa.
Itse en aikaisemmin ollut tiennyt mitä ja miltä rakkaus tuntuu, mitä se on ja onko se sen veroista kuin sanotaan. Nyt tiedän, ymmärrän ja yhdestä olen täysin varma, elämä ilman rakkautta ja rakastavaa kumppania on tyhjää ja tarpeetonta. Vain rakkaus kasvattaa, eheyttää, antaa voimaa jaksaa arjessa ja elämän kaikissa tilanteissa.
Rakastumisen eteen on silti tehtävä töitä tai lähdettävä liikkeelle, astuttava sen eteen esille. Sille on luotava mahdollisuudet ja tilaisuudet, muuten se jättää meidät rauhaan, eikä häiritse ellei siitä olla kiinnostuneita.
En ole haaveillut rakkaudesta, vaan opiskellut ja tehnyt töitä. Joku arvo muullakin pitää olla, kuin rakkaudella. Rakkaus on varmaan kiva lisä elämässä, mutta ovat työ ja harrastuksetkin tärkeitä. Ilman rakkauttakin elämä voi olla ihan täyttä ja hyvää elämää. Jos vaan alkaa haaveilla rakkaudesta, voi jäädä muukin elämä elämättä.
No oli kyllä!
Rakkautta odotellessa...