Lieksa, kuten moni muukin kaupunki / kunta, ovat saaneet uusia päättäjiä, onko sitten hyvä vai huono asia, mutta tuovat tullessaan uusia virtauksia kuntapolitiikan alttarille.
Katsokaamme ensin "miten äijän käy" ja tuomitaan sitten vasta.
On merkille pantavaa, että kansaa voi noinkin herkästi vetää nenästä, onko syy sitten se, että meillä on taitavia politiikkoja vai onko syy harkitsemattomassa kansassa. Aikaisemmin kun keskusteltiin näistä mamuista, niin tuikkasin väliin sanan "muslimi" herätti se heti keskustelun suunnan toiseksi. Tämän kautta tuntui että täällä lieksassa kaivataan keskustelua ja eikä se ole huono asia. Islamihan on lähes jokaisen lähi-idän kansan uskonto, joka on tuonut lieveilmöitä ympäri maapallon. Islam uskonto on juurtunut syvälle näiden kansojen sydämiin ja se uskonto myös tappaa!
Myös sana EURO on punainen vaate useille ihmisille. Ei eurossa mitään vikaa ole, se vain ei anna pelivaraa, jota esim. Ruotsi voi käyttää ja siksi siellä ei menty rahaliittoon.
Huono asia on kuitenkin keskieuroopan suurten valtioiden pönkittäminen, johon on sidottu varoja (HS.n mukaan jo 51 mrd €) kymmenien miljardien arvosta. Jokainen sinne laitettu mrd, on otettu velaksi, joka ei hyvän kauppiastavan mukaan ole järkevää.
Tässä on rikottu EU:n säädöksiä, joka tarkoittaa sitä, että kun ensin tehdään päätös ja se sitte onnistukaaan, niin ei muuta kuin sivuutetaan se päätös, eli rikotaan lakia.
Kun puhutaan tuhansista mrd euroista on nämä luvut tosi hurjia. Kukaan järkevä ihminen ei pidä siitä, että me, joiden liikevaihto pyörii muutamassa kymmenessä mrd:ssa per vuosi, pitää ottaa itselleen lainaa maksaaksemme isojen poikien leikit, joiden seuraukset ovat niin maksajalle kuin asianomiselle valtiolle jolle nämä muutamat mrd:t menevät, tappotuomio. Ne ovat seurausta holtittomasta velanotosta. Jonka takana on halvat laina korot. Suomi kiittää siitä halvoista koroista EU:a. kukaan ei muista sitä, mitä ne halvat ulkomaiden velat suomelle tuottivat; joten kertaan: Se tuotti lukuisan määrän konkursseja, pankkien realisointeja, itsemurhia, jne. tätäkö me haluamme.
Tällä hetkellä kuntauudistus jyllää paikallaan, kukaan ei tunnu tietävän mitä tehdä. Usaeimmat kunnat haluaisivat jatkaa omillaan, mutta onko heillä tulevaisuutta kun saadaan tuo 3,4mrd vähennys kunnilta pois. Tämä vähennys merkitsee muutamien kuntien itsemurhaa jos eivät liitoudu keskenään ja se on taas niille kunniole. joilla vielä menee jotenkuten hyvin, tappotuomiota, kun siihen liitetään 2-3 täysin huonoa kuntaa. Eivät nämä kuntien tarpeet vähene vaikka kuinka heiltä otettaisiin toimintakykyä pois. päinvastoin.
Tuo kuntauudistus on vain keppihevonen, jonka varjolla väestö pakotetaan kasvukuntien helmaan. Maaseutu autioituu ja sen tietävät ne puolueet, jotka roikkuvat hallituksessa peläten olemattoman vallan riistäytmisesta heiltä pois.
Ei voi kun loihe lausumaan: "Voi aikoja, voi tapoja"! Vai muka, koko Suomi on asutettava! Ei voi kuin nauraa!

Vastaukset 45
Vanhimmat
Joka päivä neljä alle 25-vuotiasta suomalaista nuorta jää eläkkeelle. Nyt annettujen hyvinkin varovaisten arvioiden mukaan Suomessa on yli 55 000 nuorta, joita ei kukaan tavoita. Kuinka paljon niitä on esim. Lieksassa?
Siinä olisi tehtävä- ja työsarkaa kaikille eri hallintokunnille, puolueille, eduskunnalle, hallitukselle ja eri ministeriöille.
Kaikki nämä yllämainitut tahot on tyytyneet linjaukseen. Syökää pullaa, niin pärjäätte. Myöskin PeruSuomalaiset.
Tämä kaikki juontaa Suomen heikkoon talouteen, jossa on velanotto päällimmäisenä. Kun ajattelee näiden nuorten ttilannetta, niin on päivän selvää, että heile ei kerry myöskään eläketta kun töitä ei ole. Toisaalta kun laitetaan eläke ikä korkealle, niin myöskään tarvitse maksaa eläkettä.
Tämä on sikäli valitettavaa, sillä ne nuoret, jotka esim. työttömyyden vuoksi syrjäytyy on kallista "kamaa" suomelle.
Muistutan, että EU:n myötä, myöskin vaikeudet tulivat kuvaan mukaan. Tästä ei Perussuomalaisia voi syyttää.
Eipä tuossa varmaan kukaan syytäkkään Persuja, mutta kysehän on siitä, että ei tuo asia kyllä kiinnostakkaan Persuja. Niinku ei näköjään ketään muutakaan.
Ja muistin virkistämiseksi tuo nuorten putoaminen on kyllä jatkunut jo 90-luvulta saakka.
Eli jos tuollainen jossitelu loppuisi ja pikku hiljaa alkaisi näkyä niitä uskottavia tekoja myös Perussuomalaisten puolueessa.
Esimerkkinä tiedän, että kyseiseen nuorten syrjäytymistä koskeviin satoihin yhteydenottoihin ei kukaan Perusuomalaisten kansanedustaja ole vaivautunut vastaamaan. Joten se siitä.
Syytit tavallaan PS:a. En tiedä mistä johtuu kun PS:t tuntuvat olevan kaikkeen syypäitä, vaikka eivät vielä edes ole olleet päättäjän roolissa, kun hommaa on vetäny tähän asti Sixpack´in edustajat. Se että on tehty satoja kysymyksia PS:e pidän valheena tai olettamuksena että näin on tehty. Viittaa vahvasti siihen, että kirjoittaja näin haluaa saada PS:t huonoon valoon. Miksi ette ole tehneet niille sitä kysymystä, jotka tämän ahdinkon ovat aikaan saaneet? Olisi outoa jos ne, henkilöt jotka ovat paitsiossa päätöksiä tehdessä, pystyisivät asian ratkaisemaan, hyvä kirjoittaja, ei se näin mene!
Perususuomalaisienhan se kuuluukin pelastaa nuoret vaikka kokoomus ja demarit on hallituksessa joka voisi tehdä päätöksiä nuorten asiassa? Tämä nuorison ongelma alkoi joe ennen persujen vaalivoittoa eduskunta vaaleissa? Kyllä sitä mielestäni hallituspuolueita pitää kovistella asiassa? Huomaatteko nyt kun kuntavaalit on ohi niin turvat meni tukkoon politikoilta tuossakin vanhusten hoito ja terveydenhuolto asioissa, nyt loppui ne kiireet! Ja jos persukansanedustajat ei vastaa niin kysykää multa puolueilta vastaako ne! Mutta ainahan se on helpompaa jos oma puolue ei tee mitään niin kaatakaa soppa persujen niskaan!
makaberi olisi testi.
Listaa kolme eri toimenpidettä, joita Lieksassa on tehty nuorten syrjäymisen estämiseksi.
Niin..eipähän yhtään toimenpidettä ole tehty nuorten syrjäytyneiden pelastamiseksi!
Aikoinaan sentään oli oravatiettä kurssikeskus jonne passitettiin koulutukseen, eri aloille paljon nuoria!
Kurssikeskuksessa saivat oppinsa ja hyvin usea sen jälkeen työllistyikin työmarkkinoille!
Mutta mitäs koulutusta nykyään tarjoaa oravatien toimipiste??
Ei enää mitään muuta kuin maahanmuuttajille tarkoitteuja koulutuksia, omat nuoret ja muut työttömät on unoohdettu!
Näinhän se on. Lieksan toive on mustien hartioilla, lienevät kuitenkin aika kaposet!
Helppo vastata: Ei yhtään mitään. vielä!
makaberi.
Vastasit PeruSteellisesti kirkkaasti väärin.
Vaihappa kasetti ja yritähän uudelleen.
Ei niin mitään todellakaan ole tehty. Vanhalla kaavalla mennään. Ellet sitten tarkoittanut niitä mamuihin kohdistettua koulutus ym. toimenpidettä.
makaberi. Sinä et sitten tiedä yhtään mitään.
Jospa sinä, nimim. "mahakko tietää" valottaisit asiaa.
Listaa kolme eri toimenpidettä, joita Lieksassa on tehty nuorten syrjäymisen estämiseksi.
Eli tätä kysyin tältä nm. makaberilta, syystä kun tuntuu tietävän asian kuin asian.
Eli oli testi, kuten alussa mainitsin.
Nyt tämä nm. makaberi lähteekin kyselemään ko. asiasta kuin hamekangasta ostatteleva hampaaton mummo, ja paljastaa perusteellisesti oman tiedottumuutensa asiaan.
Tai paremminkin oman haluttomuutensa ja kyvyttömyytensä ottaa asioista selvää.
Jos sinä tiedät niin miksi kyselet toisilta? Sinä se vasta varsinainen välkky olet! Sulla varmaan on jo hame päällä!
Eli tätä kysyin tältä nm. makaberilta, syystä kun tuntuu tietävän asian kuin asian.
Eli oli testi, kuten alussa mainitsin.
Opettele itse lukemaan tai ota se hamekangas pois omilta silmiltäsi.
Lieksassa ei ole mitään tehty nuorten hyväksi, ei ihme jos häipyvät eivätkä tule takaisin! Jos olisi jotain tehty niin varmaan jonkun puolueen ehdokas olisi vaalienalla vaahdonnut rapa sieraimissa ja olisi ottanut kunniaa siitä!
Puolueen ehdokkaat ja valtuutetut on pitäneet huolen vain ja ainoastaan omien lastensa ja sukulaistensa edun ajosta. Saatikka omista eduistaan.
Ja jopa varavaltuutettuja myöten ollaan kinuamassa apurahoja harrastuksiinsa.
Ei pitänyt ensin vastata tähän typerään kysymykseen koska siitä tuli tällainen yhdenmiehen sota. Hän kysyi lienenkö tietoinen mitä Lieksalaisten nuorin eteen on tehty.
Tuohon oli hyvin helppo vastata. Kolmen vioden aikana ei tosiaankaan ole tehty mitää näiden nuorien eteen. ja syykin on selvä. Jos emme ota huomioon tänne saapuneita ulkomaalais vieraita, niin ei mitään sellaista ole nuorten eteen tehty, että se kantaisi hedelmää.
Onko sinulle hyvä nimim. "mahakko tietää" jonkin asteinen trauma näistä nuorten asioista, vai "tuuliko huuliasi lliikuttaa".
Jos et kerta itsekään tunnu tietävän niin annetaan asian olla, vai löytyykö sinulta vielä tyhmempiä kysymyksiä? Minun kohdaltani asia on käsitelty loppuun.
Et näköjään todellakaan tiedä tai halua tietää asioista. Väitteesi ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Ihan supisuomalaisten nuorten isänä tiedän asian konkreettisesti. Toinen lapsistamme on tarvinnut erityistukitoimia ja ne on saatu. Tukea tuli useammalta hallinnonalalta hyvässä yhteistyössä. Samoin saavat muutkin, jos vain ottavat vastaan ja paljon niin tapahtuukin. Jos nuoren elämän uudelleen raiteilleen saaminen ei ole työn tuomaa "hedelmää", niin mikä sitten lienee.
Tervetuloa todellisuuteen, jossa asioiden hoitoa oikeasti seurataan, ei vain luoteta kuulopuheisiin.
Voisko "mahakko tietää" valaista asiaa kun kerta kehasit tietäväsi?
makaberi. Ja lainaus. " Tuohon oli hyvin helppo vastata. Kolmen vioden aikana ei tosiaankaan ole tehty mitää näiden nuorien eteen. ja syykin on selvä. Jos emme ota huomioon tänne saapuneita ulkomaalais vieraita, niin ei mitään sellaista ole nuorten eteen tehty, että se kantaisi hedelmää."
Ensinnäkin ei ole mitään traumaa eikä tuuli huulia heiluttele.
Tarkoitus oli vaan testata nm. makaberin tietämys yhdestä esimerkin kaltaisesta kuntapalvelujen sektorista. Testitulos oli varsin selkeä. Nimimerkillä ei ole minkäänlaista tietämystä mainittuun asiaan, koska noita toimenpiteitä on jo aloitettu tehostetusti 2000-luvun alun alkaessa. Tehdyt toimet ja paraikaa olevat toiminnot jotka tähtää nuorten syrjäytymisen estämiseksi on koko ajan käytössä. Olleet jo koko 2000-luvun. Monessa kunnassa ne aloitettiin pakonsanelemana 2009-2010.
Eli tuossapa olisi vihjettä jo ensialkuun.
Kysyt viimeisessä lauseessa, että olisko lisää " tyhmiä kysymyksiä", niin täytyy kysyä kyllä, että kuinka pitkä matka on asuinpaikkasi alimmalta oksalta maahan. Sillä sieltähän olet pikkuhiljaa laskeutumassa maahan, vai kuinka.
Niinhän se on jotta parasta tukea on hyvin toteutettu opetus kaikkineen. Muut tulee sitten siihen lisäksi. Kouluhommat on Lieksassa järjestetty ihan kelpolailla.
Aennaa pitäsi kyssyy myös nuorilta iteltää. Paljon on kirjoteltu jotta ruotsi pitäsi vaihtoo venäjään. Nyt näky kysytyn kaakkois Suomessa ja nuoret torppasivat. Eivät halluu vaihtoo venäjään.
Jospa olisit tarkentanut kysymyksesi paremmin, niin ei olisi syntynyt väärin käsitystä. On hyvä, että lapsesi sai erityishoitoa se on hyvä. Kyse oli kuitenkin että mitä lieksassa on kolmena viime vuotena tehty lasten ja nuorten hyväksi. Taitaa Lieksassa olla kysymys kuitenkin sama kuin valtakunnallisestikin, että esim. nuorten työllistämiseksi ei mitään uutta taivaan kannen alla. Vanhoja paapotaan nuoret jätetään oman onnensa nojaan. Tämä on pointti valtakunnallisesti.
makapellelle.
Sen lisäksi, että kykysi ottaa selvää asioista on hyvinkin heikkoa tasoa tulee vielä lisätä tuo lukemisen heikko taso.
Eli johan tuossa vihjettä pukkasin, mutta taidat painaa niinkuin ravuri raviradalla. Ei näe, eikä kuule mitään.
Eli uudistetaan, jos tuo lukutaito paranisi.( Epäilen kyllä )
Tarkoitus oli vaan testata nm. makaberin tietämys yhdestä esimerkin kaltaisesta kuntapalvelujen sektorista. Testitulos oli varsin selkeä. Nimimerkillä ei ole minkäänlaista tietämystä mainittuun asiaan, koska noita toimenpiteitä on jo aloitettu tehostetusti 2000-luvun alun alkaessa. Tehdyt toimet ja paraikaa olevat toiminnot jotka tähtää nuorten syrjäytymisen estämiseksi on koko ajan käytössä. Olleet jo koko 2000-luvun. Monessa kunnassa ne aloitettiin pakonsanelemana 2009-2010.
Eli tuossapa olisi vihjettä jo ensialkuun.
Kysyt viimeisessä lauseessa, että olisko lisää " tyhmiä kysymyksiä", niin täytyy kysyä kyllä, että kuinka pitkä matka on asuinpaikkasi alimmalta oksalta maahan. Sillä sieltähän olet pikkuhiljaa laskeutumassa maahan, vai kuinka.
Näin on, että minä joka kirjoitin sivukommentin en ole kysynyt mitään. Se pitäisi käydä ilmi nimimerkistäkin.
Nyt oli itsekin huolimaton en lukenut kommenttiasi loppuun. Nuoreni saamaan apuun liittyi hyvin keskeisesti eräs työllistämistä edistävä toiminta.
"Makupelle" vastaa. On vaikea tietää kunkin yksilön saamia erikoisapuja. Jos ne ovat jo 2000 luvun alussa tehtyjä, ei koske kysymystäsi 3v. periodista nuorten puolelta. Nuo pilkkakirveet jätän omaan arvoonsa.
Jos syrjäytymisen ehkäisemiseksi on alettu toimia jo 2000 luvun alussa niin eikös nuo toimet ole olleet mitättömiä kun kerta suomessa on lopputuloksena n 50 000 syrjäytynyttä nuorta!
12 vuoden eri projektit on tuolloin olleet tehottomia ja päinvastoin lisänneet syrjäytymistä!
makupellelle
Sulla on todella paha tapa olla lukematta asioita tai sitten et ykskantaan osaa lukea. Tai luetun ymmärtäminen on pahasti hakoteillä.
Siinäpä on sitten paha yrittää kommunikoida.
Ja tälle KJ:lle. Se mitä Lieksassa on tehty, ei sitä pidä yleistää koko Suomeen. Tutustuppa valtakunnalliseen keskiarvoon asiasta. Ja kysehän ei ole mistään projektista, sorry vaan.
Siellä missä KePulit on vahvoilla on nuorten syrjäytyneisyys suurinta.
Tarkoitat kai pikemminkin sitä että mitä Lieksassa ei tehty!
http://www.eva.fi/julkaisut/eva-analyysi-hukassa-keitä-ovat-syrjäytyneet-nuoret/3823/
..ja ennenkun ennätät vetoamaan nuorten ja pitäaikaistyöttömien aktivointitoimiin kaupungin aikussosiaalityössä, niin tiedoksi vaan että nekin toimet on olleet varsin tehottomia. Tietäähän sen että niin nuori kuin vanhempikin vaan vittuuntuu jos joutuu pakotettuna työharjoitteluun, työkokeiluun pelkällä tyämarkkinatuella tai pakkokoulutukseen jonne ei itse tunne kiinnostusta!
Mielestäni syysteemejä tulisi muuttaa vaikka niin että vakittuisessa työssä olevat joutuisivat välillä vuorotteluvapaalle, esim kaupungin palkkalistoilla olevat ja tilalle palkattaisiin nuori työtön. Noin nuoret snaijaisi sen että täähän on *kivaa tienata' tai hitto, minua tarvitaan. Työ, josta saa työehtosopimuksen mukaisen palkan on se, joka motivoi ja aktivoi....ei nuo pilipalitoimet!
Tuo nm. mahakko tietää ei varmasti takoittanut tuota mainitsemaasi nuorten ja pitäaikaistyöttömien aktivointitoimiin kaupungin aikussosiaalityössä.
Mie muuten tunnen tuon 2000 luvun toimet.
Ei esim. Lieksassa ole virkoihin päteviä nuoria työttämänä. Ei työhön voi laittaa ketä tahansa. En ainakaan haluaisi olla hoidettavana epäpätevän sairaanhoitajan käsissä. Enkä laittaa lapsia epäpätevien hoitoon päiväkotiin tai opetukseen kouluun. Sosiaalityössä taitaisi mennä kaikki pahemman kerran sekaisin, jos sinne otettaisiin kuka tahansa työtön nuori. Työsopimuksen mukaiseen palkkaan kunnassa vaaditaan aina pätevyys, jos voidaan tilapäisesti palkata epäpätevä se pudottaa luonnollisesti myös palkkaa.
Vuorotteluvapaa luotiin juuri pitkäaikaistyöttömyyttä katkaisemaan. Edellä mainituista syistä se on käytännössä ollut lyhyt aikaisesti työttömänä olleiden työllistäjä. (Tieto radiosta pari päivää sitten.) Isossa työpaikassa vaikkapa lähihoitaja voi kiertää vuorotteluvapaasta toiseen. Työttömänä tarvitsee olla vain yksi päivä, kun jo voidaan otta seuraavaan sijaisuuteen. On täysin inhimillistä, että työnantaja jatkaa jo talon tuntevan ammattilaisen sijaisuutta edelleen.
Erittäin monissa työharjoitteluissa ja tuetussa työllistämisessa nuori tai aikuinen voi ihan yhtälailla tuntea itsensä erittäin tarpeelliseksi ja tärkeäksi tekijäksi.
Äläs ny kuule...
(Ei esim. Lieksassa ole virkoihin päteviä nuoria työttämänä. Ei työhön voi laittaa ketä tahansa.)
Kyllä duunaripuolella on kaupungin virkoja, jonka toimet nuorikin oppii jo viikossa!
On urheilialueiden hoitajia, siivoojia ja jos jonkun näköistä apulaista naisissakin joiden virkoihin ei pätevyyttä edes tarvita!
Kaupungin miesvaltaisella duunaripuolella varsinkin nuoret miehet taitaa hommansa jo viikon opastuksen jälkeen ja nuori naistyötönkin oppii samalla työpaikallaan kynsiään viilaamaan ja lakkaamaan, kuten vakiviran omistava vanhempikin nainen!
Kukaan ei ole korvaamaton vaikka vuosikausien/kymmenten työssäolo sen harhak uvan loisi itselle!
Kurssikeskuskin taitaa olla lakkautusuhan alla, sekö on sitä nykyhallituksen viestiä nuorille joita pitäis kouluttaa? Huvittaa kun minäkin olin jo 53v kun vielä piti kursseja käydä? Siis ihan tyhjää rahan ja ajan haaskausta kun kukaan ei ota enää vanhoja töihin! Onneksi olen nyt jo eläkkeellä ja ihan hirvittää tuo nykynuorten tilanne!
Lienevät ajatelleen, että "vanhassa vara parempi" :)
erikoist yksinpuhelua.
Yes! You!
Onko Lieksassa mitään hyvää.
Vai onko kaikki kuviteltua sairautta.
Vielä halusin sanoa, että jos päätetään, niin tehdään se. Useinkin asia jää siihen, että tehdään päätökset, joita ei sitten voidakaan toteuttaa.
mistäpä niitä töitä nuorulle kun niitä ei kertakaikkiaan ole ja vieraasta maasta tulleet vain lisäävät ahdinkoa. Se on syy ja sen seuraus.
Myös perusuomalasilla on vaikea käsittää sitä mitä ääneen sanotaan.
Ei ymmärrä.
Pekka Haavisto ymmärtää kun on käynyt monissa paikoissa ihan paikan päällä, myös Suomessa.
Pekka Haavisto on käynyt myös B-portissa
Pekka Haavisto "ymmärtää" mutta ei tee mitään sen eteen!