Kun olen jo 36- vuotias ja oman lapsen saaminen pelottaa ihan vietävästi!
Ajattelen että paikat repee ja en jaksa valvoa vauvani kanssa öitä. Toisaalta, toivoisin lasta enemmän kuin mitään, mutta toisaalta..pelottaa ja luulen että tämä pelko edesauttaa sitä etten tule edes raskaaksi.
Ajattelen että olisin yhtä mokaava äiti kun omanikin teki kaikki mahdolliset, kylmyydestä lähtien, en haluaisi lapseni vihaavan minua.
En oikein tiedä mihin tästä menisin puhumaan, jos olisin vasta parikymppinen olisi aikaa vielä käydä nämä asiat läpi, mutta nyt ikää tulee ja biologinen kello ei kauaa enään mahdollista lapsen saantia :(
Jos jollain heräsi jotain ajatuksia tai peräti olet läpikäynyt saman ja nyt onnellinen vauvan äiti, toivoisin vastauksia!! Kiitos!
Ajattelen että paikat repee ja en jaksa valvoa vauvani kanssa öitä. Toisaalta, toivoisin lasta enemmän kuin mitään, mutta toisaalta..pelottaa ja luulen että tämä pelko edesauttaa sitä etten tule edes raskaaksi.
Ajattelen että olisin yhtä mokaava äiti kun omanikin teki kaikki mahdolliset, kylmyydestä lähtien, en haluaisi lapseni vihaavan minua.
En oikein tiedä mihin tästä menisin puhumaan, jos olisin vasta parikymppinen olisi aikaa vielä käydä nämä asiat läpi, mutta nyt ikää tulee ja biologinen kello ei kauaa enään mahdollista lapsen saantia :(
Jos jollain heräsi jotain ajatuksia tai peräti olet läpikäynyt saman ja nyt onnellinen vauvan äiti, toivoisin vastauksia!! Kiitos!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hmmm..Kerrotko itsestäsi lisää? Pituus, paino, harrastukset, elämäntavat jne?
Mielestäni et ole vanha, mutta jos olet uusavuton, ehkä tämä on joku puolustusmekanismi joka on periaatteessa tervettä.
Niin ja mitenkäs parisuhteen laita?
No jos helpottaa, se että edes mietit vaihtoehtoa että toimit niin kuin äitisi, auttaa paljon. Olet aivan oikeassa siinä että kohta sinulla tulee ikä vastaan, ja jo nyt se saattaa hankaloittaa raskautumista. Jos todella haluat lapsen, niin yritä sitä peloista huolimatta, ja hae samalla apua itsellesi.
Mikäli lapsuutesi on ollut jossain määrin rankka, ja se vaikuttaa sinun nykyelämään, niin uskoisin että sinun on mahdollista päästä kelan tukemaan psykoterapiaan. Siellä pääsee käymään läpi omaa lapsuuttaan, ja omaa identiteettiään. Onhan se niin että mitä nuorempana apua hakee sen parempi, mutta kyllä siellä psykoterapiassa käy monia raskautta yrittäviä, vauvaa odottavia ja pienten lasten vanhempia. Lapsi ei tule olemaan este näiden asioiden käsittelylle, ja tulevan mahdollisen lapsen kannalta olisi mahtava että sinä pääsisit purkamaan omasta äitisuhteestasi johtuvat pelot. Minun mielestäni se on vastuunottoa parhaimmillaan. Tämä siis vain jos koet että tuo oma lapsuutesi vaikuttaa vahvasti sinuun ja pelkoihisi lapsen saannin suhteen.
Et ole myös yksin pelkoinesi synnytyksestä, unettomista öistä jne. Neuvolasta saat apua, mikäli pelko on todella voimakasta. Kyllä se siitä, ei me muutkaan todellakaan olla valmiita äideiksi, eikä edes ihmisinä ikinä. Vaikka kuinka ihmiset sanoisivat mitä, niin kyllä se esikoisen saaminen on jossain määrin aina pelottavaa, uutta ja pimeässä rämpimistä.
Turhaa pelkoa suurin osa sanoisin. Sen takia ei kannata lapsihaaveita haudata. Noita pelkoja tulee varmaan kaikille, mutta niihin ei kannata keskittää ajatuksiaan liikaa. Eikä niitä repeämiä kaikille tule. Ite sain 40-vuotiaana lapseni, eikä tullut kun pieni repeämä, joka parani nopeasti täysin. Episiotomiaakaan ei tarvittu. Lapsen hoitaminen alkaa sujua ihan itsestään ja kyllä siitä lapsesta niin paljon nauttii, ettei se hoitamisen raskaus tunnu sellaiselta mitä sitä etukäteen kuvittelee. Mä en sitä paitsi muista niitä yövalvomisia ollenkaan, vaikkei mies auttanutkaan siinä jutussa. Eihän hän voinut tietenkään heräillä imettämään, mutta naisen kroppa toimii sillä tavalla, että siihenkin saa ne tarvittavat voimat, itse ainakin sain. En muista sitä aikaa mitenkään vaikeana. Siitä äiti-jutusta sen verran, että sinä olet oma yksilösi, eikä sinun tarvitse toistaa oman äitisi huonoja malleja. Sitten jos tiedostat itsessäsi sellaista, auttaa sen asian tiedostaminen sinua tekemään tarvittavan korjausliikkeen. Kyllä sitä pystyy yleensä paljon enemmän, mitä kuvitteleekaan. Jos vaan mahdollisuus on, niin nyt kehottaisin turhat empimiset lopettamaan, ja yrittämään sitä vauvaa. Lapsi on ihana pikkuinen ihme, maailman rakkain oma pikkuinen ja kaiken vaivan arvoinen. Minulla nyt sekundaarinen lapsettomuus, eli toista lasta ei ole enää alulle lähtenyt, vaikka vauvakuume on valtaisa.
Niin se on. Ennen raskautta harradtettu liikunta oleellista repeämiin ja kaikkeen. Menkää läskit lenkille ja hamkkikaa lapset ailuisina.
Oma elämä pitää olla siinä määrin kunnossa lapsen tullessa, että jaksaa sen rankat ekat pari vuotta. Henkisesti se ON rankkaa, vaikka kaikki menisikin ns. ok. Ja aina voi tulla vaikeuksia; huonouninen, vaativa vauva joka saattaa myös sairastaa. Täytyy olla varautunut myös noihin vaikeuksiin. Ja jossakin määrin omat tarpeet jää hetkeksi taka-alalle... Mutta jos parisuhde on kunnossa ja muutenkin tukiverkko olemassa/hyvä niin ei kannata liikaaa pelätä.
JOULU on aina JOULU!