Naimisiin painostamatta?

Oona oottaja

Olisin valmis menemään naimisiin avomieheni kanssa. Olemme olleet yhdessä jo 8 vuotta, emme ole kihloissa. Mies on ollut 2 kertaa kihloissa, itse en ole kertaakaan (ja haluankin mennä vain kerran!)

Olemme puhuneet häistä sillä tasolla, että jos menemme joskus naimisiin niin millaiset häät olisi ja missä pitäisimme jne. Mutta muutoin siitä ei ole ollut puhetta. Tai no juovuksissa mies on sanonut, mm. että ei mee ehkä kauaakaan, kun meillä on häät. Siitä on jo 3 vuotta! Enkä muutenkaan viitsi ottaa humalaisen puheita tosissani.

Rahaa häihin ei ole, mutta voisimme säästää (en tarkoita, että pitäisi HETI mennä naimisiin) ja häiden ei tarvitsisi olla isot.

Lapsista on kyllä ollut puhe. Ja silloin vihjaisin, että haluaisin olla naimisissa sitä ennen. Mies tokaisi, että no eihän siskosikaan ole vaikka sillä on lapsia. Olisiko minun pitänyt luetella niitä jotka ovat? Ja mitä muista on väliä?

En halua painostaa yhtään, joten en ole ottanut asiaa millään tavalla puheeksi. Olen vain odottanut, että mies kosii sitten kun kosii. Viimeksi toivoin, että yhteisellä lomamatkalla tapahtuisi kosinta... Mutta ei. Välillä ajattelin, että ei sen ole väliä menemmekö naimisiin. Mutta kyllä sittenkin haluaisin. Voinko ottaa asian jotenkin puheeksi ilman, että painostan?

Eräs ystäväni kosi miestään, mutta itse en halua kosia. Vaan haluan, että mies kosii.

Ystäväpiiristämme on lähes kaikki menneet naimisiin. Tänäkin vuonna on kahdet häät. Mutta se ei ole saanut miestä innostumaan asiasta.

17

2122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämä mielipide

      Olen kirjoittanut tuolla muutamassa kirjoituksessa, että olen odottanut sitä kosintaa jo yli 5 vuotta. Tammikuussa 2003 kosin miestä, enkä ottanut asiaa uudestaan puheeksi kuin tämän vuoden puolella, ja olen nyt ikävä kyllä jankuttanut hänelle asiasta.

      Eilen hän viimeinkin otti asian puheeksi ihan oma-alotteisesti. Hän haluaisi naimisiin minun kanssani, mutta hän ei tiedä haluaako hän joskus tulevaisuudessa lapsia, ja silloin olen jo liian vanha. Itse asiassa puhuimme lapsista seurustelumme alussa ja silloin hän sanoi, että pahinta mitä hänelle voisi tapahtua olisi jos silloin olisin tullut raskaaksi, mutta kyllä hän joskus lapsia haluaa. Näiden 5 vuoden aikana olisi minulla ollut mahdollisuus tulla raskaaksi, mutta en tietenkään niin olisi tehnyt ilman hänen suostumustaan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän haluan äidiksi. Viimeiset mahdollisuudet tulla äidiksi ovat ihan käsillä. Mutta mies ei halua vieläkään lasta (5 vuoden jälkeen) vaan joskus myöhemmin. Tämän vuoksi hän ei uskalla mennä naimisiin minun kanssani, kun ehkä haluaa tulevaisuudessa lapsen.

      Minun mielestäni HIEMAN outoa. Lapsia tehdään mielestäni vain siksi, että niitä halutaan, eikä siksi, että mikä kellonaika, vuodenaika tai vuosi näyttää parhaimmalta kalenterissa.

      • Viekas nainen

        Mikäs minä olen muita neuvomaan. Olen aina korostanut itsekin, että suhteen täytyy perustua avoimuuteen ja rehellisyyteen ja minun mielestäni ed. olevat kirjoittajat olette turhankin "kilttejä" suotuessanne moiseen kupeksintaan. Minä olen ollut kaksi kertaa ko. tilanteessa, tosin en ole yhtä kauan jaksanut odotella kuin te, mutta itse vehkeilin asian näin, että otin sulhas-kandidaatin puhutteluun, kerroin rehellisesti tunteistani ja että haluaisin sitoutua ja jos Hän ei ole valmis niin minun on etsittävä mies, joka on valmis sitoutumaan. Tässä on tietenkin riskinsä. Minun kohdallani nuoli meni oikeaan osoitteseen - ensimmäinen kihlaukseni ei muuten vain poikinut mitään pitkäaikaista, mutta ilmeisesti olette näillä saamattomille nahjuksille "liian helppoja nakkeja". Anteeksi vaan, joskus pitää olla hieman juoni, jos jotain haluaa saada. Mies on luonteeltaan metsästäjä. Hänen vaistonsa heräävät kun on epäilyskin siitä, että olemassa voisi olla mahdollinen kilpailija. Korostan sanaa "mahdollinen" - en kannusta pettämään. On tietysti noloa saada rukkaset! En tiedä, mutta uskon, että naiselle se on nolompi juttu kuin miehille. Homma pelaa näin elämässä; miehet tekevät ehdotukset ja naiset vetävät rajat.


      • Oona Oottaja

        Onko hän sanonut miksi ei halua vielä lapsia? Eikö hän tunne olevansa kypsä isäksi? Luoko hän uraa tms.? Mikä on este?

        Jos meidänkin tilanne on outo niin kyllä tuokin on outoa...

        Erikoista ajatella, että en nyt halua lapsia. Ja sitten kun haluaa sanoa, että kuule kun sä et saa lapsia niin vaihdan naista! Tai ilmeisesti näin hän ajatteleen, kun ei naimisiin voi sen takia mennä? Aika epäreilua?

        Jos ajatukset lapsien suhteen eli "hankitaanko" niitä vai ei menisi ihan ristiin niin se olisi minusta vielä hankalampi ja isompi juttu, kun se että jos ei naimisiinmenosta olla yksimielisiä. Voisin olla menemättä naimisiin, mutta jos haluan lapsia ja mies ei niin sitten voisi tulla ainakin ero. Tai jos minä en haluaisi ja mies haluaisi.

        Niin siitä naimisiin menosta vielä. Eräs tuttavamme meni kihloihin, kun nainen painosti häntä. Mies kertoi tätä meille ja ei ollut kyllä yhtään innostunut kihlauksesta. Mutta he olivat kyllä olleet vain vuoden yhdessä. Joten siinä mielessä ymmärrän.


    • Aint bad

      Taitaa olla silleen, et jos se mies ei ole 8 vuoden päästäkään kosinut, niin ei tule kosimaankaan, sorry...mut niin se vaan on.
      Miksi muuten kestäis näin kauan? Eikö miehesi VIELÄKÄÄN varma oletko sinä se oikea?

      Kuulostaa siltä, että sinä teet sen ymmärtämisen teidän suhteessa..taidat joustaa kaikessa kunhan hän kosii(?).
      Ja kuten mainitsit, viimeisin maininta häneltä häistä oli 3 vuotta sitten...eli hän on unohtanut koko aiheen vai?

      Onkohan tämä sitä sitoutumiskammoa vai mies ei ole sitä 'tyyppiä' vai sitten ei halua?
      'Hääsuunnittelunne' kuuloostaa pelkältä puheelta ja mies sanoo sen minkä haluat kuulla, kunhan et hermostu ja suhde jatkuisi näin....

      Oletkos miettinyt, että jos hän nyt vihdoin kosisi, niin koska ne häät sitten olisi, after 20 years? missä vaiheessa lapset tulee kuvioihin, vai tulevatko niinkin myöhään?

      Ei ole tarkoitus loukata....tsemppiä!

      • Oona Oottaja

        Ei se mitään, et loukannut!

        No ei se nyt ihan hänen viimeisin maininta asiasta ollut silloin 3 vuotta sitten, mutta silloin hän sanoi tämän, että "ei ehkä mene kauaakaa, kun meillä on häät". Ja olemme lähiaikoina puhuneet siis, että millaiset häät olisi (mieskin on joskus aloittanut keskustelun) jne. Ja kun yksi ystäväpariskuntamme meni salaa naimisiin tänä kesänä (nainen kosi n. 11 vuoden yhdessä olon jälkeen!!) avomieheni sanoi, että kai mekin mennään sitten salaa naimisiin vaikka siellä meidän matkalla. Tai lähetetään sieltä kutsu ystäville... Voi olla tosiaan, että mies vaan puhelee, että en hermostuisi tms. Mutta toisaalta en ole koskaan puhunut että haluaisin mennä naimisiin? Enkä millään tavalla painostanut! Kun olen odotellut... Miksi hän ajattelisi, että hermostuisin? Mutta jos hän sitten tietää, että haluan naimisiin…? Ystäväpariskunnat ovat kyllä kyselleet meiltä, että koskas teidän häät ovat. Ei olla oikein sanottu siihen juuta eikä jaata. Mutta en siis ole edes ottanut näitä avomieheni puheita tosissani. Siis sillä tavalla, että olisin innostunut tai olettaisin, että jee hän haluaa siis kanssani naimisiin…

        Kai tarvitsee seuraavalla kerralla, kun mies ottaa puheeksi, että millaiset häät meillä olisi kysyä, että no koskas oot ajatellut että menemme naimisiin...

        Lapsen hän haluaa "pistää alulle" ensi vuonna. Eli siitä on ollut puhe. Joten toisaalta ei tuntuisi siltä, ettei hän halua sitoutua? Ja olemme kuitenkin ostaneet yhteisen asunnon ja olemme olleet kauan yhdessä. Onhan sekin jonkinlaista sitoutumista? Sen kyllä tiedän, että hänellä on edellisestä suhteesta ”traumoja” ja hän oli silloin kihloissa. Mutta siitä on jo ikuisuus… (hän on minua muutamia vuosia vanhempi)

        Mutta minä siis haluaisin naimisiin lapsia ennen. Vaikka en toisaalta ole kovin vanhanaikainen. Jos "teemme" sitä ennen lapsen/lapsia niin häät kyllä siirtyy aika kauas. En halua raskaana mennä ainakaan naimisiin ja tuskin kovin pian synnytyksen jälkeenkään…

        Ja biologinen kello tosiaan tikittää ja muutoinkin haluaisin lapsia. Olisin toivonut, että olisimme menneet tänä vuonna naimisiin. Tai viimeistään ensi vuonna.

        Ja totta, minä olen tosiaan se ymmärtäväisempi osapuoli muutoinkin meidän suhteessa…!

        Kiitos vastauksista ja ehkä rohkaisen itseni ja otan asian puheeksi! Ei itsellänikään mikään kiire ole ollut, mutta ehkä 4-5 vuoden yhdessä olon jälkeen olisin voinut jo mennä naimisiin...


      • Tämä mielipide
        Oona Oottaja kirjoitti:

        Ei se mitään, et loukannut!

        No ei se nyt ihan hänen viimeisin maininta asiasta ollut silloin 3 vuotta sitten, mutta silloin hän sanoi tämän, että "ei ehkä mene kauaakaa, kun meillä on häät". Ja olemme lähiaikoina puhuneet siis, että millaiset häät olisi (mieskin on joskus aloittanut keskustelun) jne. Ja kun yksi ystäväpariskuntamme meni salaa naimisiin tänä kesänä (nainen kosi n. 11 vuoden yhdessä olon jälkeen!!) avomieheni sanoi, että kai mekin mennään sitten salaa naimisiin vaikka siellä meidän matkalla. Tai lähetetään sieltä kutsu ystäville... Voi olla tosiaan, että mies vaan puhelee, että en hermostuisi tms. Mutta toisaalta en ole koskaan puhunut että haluaisin mennä naimisiin? Enkä millään tavalla painostanut! Kun olen odotellut... Miksi hän ajattelisi, että hermostuisin? Mutta jos hän sitten tietää, että haluan naimisiin…? Ystäväpariskunnat ovat kyllä kyselleet meiltä, että koskas teidän häät ovat. Ei olla oikein sanottu siihen juuta eikä jaata. Mutta en siis ole edes ottanut näitä avomieheni puheita tosissani. Siis sillä tavalla, että olisin innostunut tai olettaisin, että jee hän haluaa siis kanssani naimisiin…

        Kai tarvitsee seuraavalla kerralla, kun mies ottaa puheeksi, että millaiset häät meillä olisi kysyä, että no koskas oot ajatellut että menemme naimisiin...

        Lapsen hän haluaa "pistää alulle" ensi vuonna. Eli siitä on ollut puhe. Joten toisaalta ei tuntuisi siltä, ettei hän halua sitoutua? Ja olemme kuitenkin ostaneet yhteisen asunnon ja olemme olleet kauan yhdessä. Onhan sekin jonkinlaista sitoutumista? Sen kyllä tiedän, että hänellä on edellisestä suhteesta ”traumoja” ja hän oli silloin kihloissa. Mutta siitä on jo ikuisuus… (hän on minua muutamia vuosia vanhempi)

        Mutta minä siis haluaisin naimisiin lapsia ennen. Vaikka en toisaalta ole kovin vanhanaikainen. Jos "teemme" sitä ennen lapsen/lapsia niin häät kyllä siirtyy aika kauas. En halua raskaana mennä ainakaan naimisiin ja tuskin kovin pian synnytyksen jälkeenkään…

        Ja biologinen kello tosiaan tikittää ja muutoinkin haluaisin lapsia. Olisin toivonut, että olisimme menneet tänä vuonna naimisiin. Tai viimeistään ensi vuonna.

        Ja totta, minä olen tosiaan se ymmärtäväisempi osapuoli muutoinkin meidän suhteessa…!

        Kiitos vastauksista ja ehkä rohkaisen itseni ja otan asian puheeksi! Ei itsellänikään mikään kiire ole ollut, mutta ehkä 4-5 vuoden yhdessä olon jälkeen olisin voinut jo mennä naimisiin...

        Kuten sanoin, mies otti naimisiinmenon itse aktiivisesti esille vasta toissapäivänä ja silloin tuli tämä lapsiasia esille. Tarvitsin hieman aikaa sulatella asiaa mielessäni.

        Täytyy myöntää, että nyt, pari päivää asiaa ajateltuani, tilanne hieman raivostuttaa.

        Eli mies ei halua kanssani naimisiin siksi, että hän EHKÄ voi ehkä 5 vuoden päästä haluta lapsia ja sitä varten tarvitsee itseään huomattavasti nuoremman naisen, jonka kanssa lapset pystyy hankkimaan. Eli hän kokee, että jos menee minun kanssani naimisiin, niin minä riistän häneltä mahdollisuuden isyyteen 5 vuoden päästä.

        Mutta entä jos itse haluaisin vielä lapsia? (Minulla on yksi 15 vuotias lapsi) Kun kerran mies ei halua NYT lapsia, niin eikö hän riistä minulta äityyden mahdollisuutta, koska nyt on omalla kohdallani viimeiset mahdollisuudet äitiyteen?

        Luultavasti en kuitenkaan enää halua lapsia, kuten kerroin, mitä enemmän ikää tulee ja mitä enemmän seurusteluvuosia kuluu, sitä pienemmäksi vauvakuume muuttuu.

        Mutta jos mies asettaisi naimisiinmenon ehdoksi, että tehdään lapsi vuoden sisällä, niin rehellisesti en tiedä mitä tekisin? En kuitenkaan usko, että näin tapahtuu, sillä meistä kahdesta minä olen se lapsirakkaampi.

        Mutta miten saisin miehen tajuamaan, että hänen ajatus mahdollisuudesta isyydestä tulevaisuudessa mutta ei nyt, on äärimmäisen itsekäs?


      • hennuli
        Oona Oottaja kirjoitti:

        Ei se mitään, et loukannut!

        No ei se nyt ihan hänen viimeisin maininta asiasta ollut silloin 3 vuotta sitten, mutta silloin hän sanoi tämän, että "ei ehkä mene kauaakaa, kun meillä on häät". Ja olemme lähiaikoina puhuneet siis, että millaiset häät olisi (mieskin on joskus aloittanut keskustelun) jne. Ja kun yksi ystäväpariskuntamme meni salaa naimisiin tänä kesänä (nainen kosi n. 11 vuoden yhdessä olon jälkeen!!) avomieheni sanoi, että kai mekin mennään sitten salaa naimisiin vaikka siellä meidän matkalla. Tai lähetetään sieltä kutsu ystäville... Voi olla tosiaan, että mies vaan puhelee, että en hermostuisi tms. Mutta toisaalta en ole koskaan puhunut että haluaisin mennä naimisiin? Enkä millään tavalla painostanut! Kun olen odotellut... Miksi hän ajattelisi, että hermostuisin? Mutta jos hän sitten tietää, että haluan naimisiin…? Ystäväpariskunnat ovat kyllä kyselleet meiltä, että koskas teidän häät ovat. Ei olla oikein sanottu siihen juuta eikä jaata. Mutta en siis ole edes ottanut näitä avomieheni puheita tosissani. Siis sillä tavalla, että olisin innostunut tai olettaisin, että jee hän haluaa siis kanssani naimisiin…

        Kai tarvitsee seuraavalla kerralla, kun mies ottaa puheeksi, että millaiset häät meillä olisi kysyä, että no koskas oot ajatellut että menemme naimisiin...

        Lapsen hän haluaa "pistää alulle" ensi vuonna. Eli siitä on ollut puhe. Joten toisaalta ei tuntuisi siltä, ettei hän halua sitoutua? Ja olemme kuitenkin ostaneet yhteisen asunnon ja olemme olleet kauan yhdessä. Onhan sekin jonkinlaista sitoutumista? Sen kyllä tiedän, että hänellä on edellisestä suhteesta ”traumoja” ja hän oli silloin kihloissa. Mutta siitä on jo ikuisuus… (hän on minua muutamia vuosia vanhempi)

        Mutta minä siis haluaisin naimisiin lapsia ennen. Vaikka en toisaalta ole kovin vanhanaikainen. Jos "teemme" sitä ennen lapsen/lapsia niin häät kyllä siirtyy aika kauas. En halua raskaana mennä ainakaan naimisiin ja tuskin kovin pian synnytyksen jälkeenkään…

        Ja biologinen kello tosiaan tikittää ja muutoinkin haluaisin lapsia. Olisin toivonut, että olisimme menneet tänä vuonna naimisiin. Tai viimeistään ensi vuonna.

        Ja totta, minä olen tosiaan se ymmärtäväisempi osapuoli muutoinkin meidän suhteessa…!

        Kiitos vastauksista ja ehkä rohkaisen itseni ja otan asian puheeksi! Ei itsellänikään mikään kiire ole ollut, mutta ehkä 4-5 vuoden yhdessä olon jälkeen olisin voinut jo mennä naimisiin...

        Oona, Mä olin ihan järkyttynyt, kun luin, että olette jo kahdeksan vuotta olleet yhdessä, eikä vieläkään kosintaa! Rupee tulee sellainen fiilis, kun on katsellut ympärilleen, että jos joku on sellaisen miehen itselleen löytänyt, joka kosii ilman minkäänlaisia vihjauksia tyttöystävältä ja vielä kohtuu aikaisessa vaiheessa, on se nainen löytänyt aarteen! Miehillä on vissiin joku sitoutumiskammo! Tai sitten ne vain on niin tyytyväisiä oloonsa ilman avioliittoa. Naisille se on varmasti tärkeä askel suhteessa... tai niin ainakin itselleni.

        Itse olen seurustellut 2 vuotta ja yhdessä ollaan asuttu vasta reilun puoli vuotta. Mulla on "jo" tässä vaiheessa sellainen tunne, että voisin vaikka heti mennä naimisiin. Mun mielestä oikea hetki on silloin, kun löytää suhteessa sellaisen tasapainon, että hyväksyy toisen vikoineen päivineen, eikä mieti joka toinen viikko, että onkohan toi nyt kumminkaan se oikea. Tulee sellainen varmuus, että tuon ihmisen kanssa haluan vanheta yhdessä.

        Annan Oona sulle neuvon, että kerro ihmeessä rehellisesti tunteistasi. Ei se ole mitään painostusta. Mulla on itselläni hirvee hää-kuume ja puhun aika usein poikaystävälleni naimisiinmenosta.. olen tehnyt sille selväksi, että odotan kosintaa jo kovasti ja toivon, että se tapahtuu pian. Jos mies ahdistuu naimisiinmeno puheista, niin mä olen sitä mieltä, että suhteen voi samantien pistää poikki. Niinkun mekin ollaan poikaystävän kanssa jo läheisimmät keskenämme ja tunnetaan toisemme täysin, niin kyllä tässä vaiheessa jo pitää tietää, että haluuko toisen kanssa mennä naimisiin! Jos vielä epäilee, niin se on fakta, että suhteessa mättää jokin ja pahasti! Ja ei se avioliitto ole mikään taikatemppu, jonka toivotaan onnistuvan. Se vaatii kahden ihmisen päätöstä rakastaa toista myötä- ja vastamäessä.. se on VALINTA! Päätös sitoutua siihen yhteen ainoaan ihmiseen.

        Mä kosin mun miestä viime talvena ja hän vastasi myöntävästi, mutta peruin homman parin päivän päästä itkien, etten haluakaan sen menevän näin. Naiselliseen tapaan haluan, että mies kosii mua, eikä päinvastoin. Sitä on sitten kivempi kertoa ihmisille tarinaa, kuinka mua kosittiin.

        Mutta naiset puhutaan vain rehellisesti tunteistamme miehille... eihän ne muuten tajua tikkua laittaa ristiin asian eteen, koska olettaa meidän olevan tyytyväisiä. Tämä koskee varmaan myös lastentekoa. Kaikki tämmöiset isot askeleet vaatii pitkäjänteistä pehmittämis-operaatiota. =)


      • maaret
        hennuli kirjoitti:

        Oona, Mä olin ihan järkyttynyt, kun luin, että olette jo kahdeksan vuotta olleet yhdessä, eikä vieläkään kosintaa! Rupee tulee sellainen fiilis, kun on katsellut ympärilleen, että jos joku on sellaisen miehen itselleen löytänyt, joka kosii ilman minkäänlaisia vihjauksia tyttöystävältä ja vielä kohtuu aikaisessa vaiheessa, on se nainen löytänyt aarteen! Miehillä on vissiin joku sitoutumiskammo! Tai sitten ne vain on niin tyytyväisiä oloonsa ilman avioliittoa. Naisille se on varmasti tärkeä askel suhteessa... tai niin ainakin itselleni.

        Itse olen seurustellut 2 vuotta ja yhdessä ollaan asuttu vasta reilun puoli vuotta. Mulla on "jo" tässä vaiheessa sellainen tunne, että voisin vaikka heti mennä naimisiin. Mun mielestä oikea hetki on silloin, kun löytää suhteessa sellaisen tasapainon, että hyväksyy toisen vikoineen päivineen, eikä mieti joka toinen viikko, että onkohan toi nyt kumminkaan se oikea. Tulee sellainen varmuus, että tuon ihmisen kanssa haluan vanheta yhdessä.

        Annan Oona sulle neuvon, että kerro ihmeessä rehellisesti tunteistasi. Ei se ole mitään painostusta. Mulla on itselläni hirvee hää-kuume ja puhun aika usein poikaystävälleni naimisiinmenosta.. olen tehnyt sille selväksi, että odotan kosintaa jo kovasti ja toivon, että se tapahtuu pian. Jos mies ahdistuu naimisiinmeno puheista, niin mä olen sitä mieltä, että suhteen voi samantien pistää poikki. Niinkun mekin ollaan poikaystävän kanssa jo läheisimmät keskenämme ja tunnetaan toisemme täysin, niin kyllä tässä vaiheessa jo pitää tietää, että haluuko toisen kanssa mennä naimisiin! Jos vielä epäilee, niin se on fakta, että suhteessa mättää jokin ja pahasti! Ja ei se avioliitto ole mikään taikatemppu, jonka toivotaan onnistuvan. Se vaatii kahden ihmisen päätöstä rakastaa toista myötä- ja vastamäessä.. se on VALINTA! Päätös sitoutua siihen yhteen ainoaan ihmiseen.

        Mä kosin mun miestä viime talvena ja hän vastasi myöntävästi, mutta peruin homman parin päivän päästä itkien, etten haluakaan sen menevän näin. Naiselliseen tapaan haluan, että mies kosii mua, eikä päinvastoin. Sitä on sitten kivempi kertoa ihmisille tarinaa, kuinka mua kosittiin.

        Mutta naiset puhutaan vain rehellisesti tunteistamme miehille... eihän ne muuten tajua tikkua laittaa ristiin asian eteen, koska olettaa meidän olevan tyytyväisiä. Tämä koskee varmaan myös lastentekoa. Kaikki tämmöiset isot askeleet vaatii pitkäjänteistä pehmittämis-operaatiota. =)

        pakko ottaa kantaa tähän kihlautumiskeskusteluun ja siihen millon on sopiva hetki!
        mentiin kihloihin kaks kuukautta sitten seitsämän vuoden jälkeen. monet näyttää olevan sitä miltä, että 7- 8 vuotta on liian pitkä aika odottaa ja on kumma jos mies ei rupee kosimaan..ja onhan se näinkin. meillä meni vuosia niin, että kun toinen ois halunnu, toinen ei halunnu ja sitä rataa.
        uskon kuitenkin, että pitkään seurusteilla pareilla tulee vaan hetki ja kohta suhteessa, kun kihlaus/ naimisiinmeno tuntuu oikeelta. mekin tavattiin suht teineinä ja suhteeseen on mahtunu kaikki, mitä suhteeseen pystyy mahtumaan, mutta kaikesta on selvitty ja uskon vahvasti siihen, että kaiken on kuulunukin tapahtua.
        oon joskus jopa aatellu, että ollaan jatkettu suhdetta rakkauden takia eikä sen takia, että on sormus sormessa.
        nyt, kun on tällanen "seesteinen" ja hyvä vaihe suhteessa ja asiat on hyvin, tajuaa, että sormus, tai se lupaus yhdessäolosta, kantaa varmasti myös läpi vaikeiden aikojen.

        mutta kuten joku toteskin, on kumma, miten monta kertaa miesten tahtoa pitää "kuunnella", mutta on niitä naisiakin, jotka ei haluu lapsia tai vakiintua. elämä on joskus epäreilua ja ihanteellisinta oliskin, jos oman kumppanin kanssa haluttas yhtä aikaa alottaa seksi, mennä kihloihin, mennä naimisiin, tehä lapset jne. uskon, että valtaosassa suhteita toinen on aina aloitteentekijä, joka laittaa asiat liikkeelle.

        kihloissa ja naimisissa on hyvä olla, mutta kuten on niin monta kertaa nähty, sormuksen saa äkkiä pois sormesta, jos sille päälle sattuu. eli eiköhän paras lupaus ole päätös sydämessä ja ajatuksissa rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä.


      • ...
        maaret kirjoitti:

        pakko ottaa kantaa tähän kihlautumiskeskusteluun ja siihen millon on sopiva hetki!
        mentiin kihloihin kaks kuukautta sitten seitsämän vuoden jälkeen. monet näyttää olevan sitä miltä, että 7- 8 vuotta on liian pitkä aika odottaa ja on kumma jos mies ei rupee kosimaan..ja onhan se näinkin. meillä meni vuosia niin, että kun toinen ois halunnu, toinen ei halunnu ja sitä rataa.
        uskon kuitenkin, että pitkään seurusteilla pareilla tulee vaan hetki ja kohta suhteessa, kun kihlaus/ naimisiinmeno tuntuu oikeelta. mekin tavattiin suht teineinä ja suhteeseen on mahtunu kaikki, mitä suhteeseen pystyy mahtumaan, mutta kaikesta on selvitty ja uskon vahvasti siihen, että kaiken on kuulunukin tapahtua.
        oon joskus jopa aatellu, että ollaan jatkettu suhdetta rakkauden takia eikä sen takia, että on sormus sormessa.
        nyt, kun on tällanen "seesteinen" ja hyvä vaihe suhteessa ja asiat on hyvin, tajuaa, että sormus, tai se lupaus yhdessäolosta, kantaa varmasti myös läpi vaikeiden aikojen.

        mutta kuten joku toteskin, on kumma, miten monta kertaa miesten tahtoa pitää "kuunnella", mutta on niitä naisiakin, jotka ei haluu lapsia tai vakiintua. elämä on joskus epäreilua ja ihanteellisinta oliskin, jos oman kumppanin kanssa haluttas yhtä aikaa alottaa seksi, mennä kihloihin, mennä naimisiin, tehä lapset jne. uskon, että valtaosassa suhteita toinen on aina aloitteentekijä, joka laittaa asiat liikkeelle.

        kihloissa ja naimisissa on hyvä olla, mutta kuten on niin monta kertaa nähty, sormuksen saa äkkiä pois sormesta, jos sille päälle sattuu. eli eiköhän paras lupaus ole päätös sydämessä ja ajatuksissa rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä.

        Kylläpäs oli hieno kirjoitus. Olen Maaretin kanssa samaa mieltä. Ei painostamalla saada mitään aikaiseksi. Jos toinen ei halua, niin sitten ei halua.

        Me tosin avioiduimme vajaa kahden vuoden seurustelun ja yli vuoden avoliiton jälkeen. Mieheni kosi minua kyllä jo kolmen kuukauden seurustelun jälkeen, mutta menimme kihloihin ja hääpäivä sovittiin noin vuosi tämän kosinnan jälkeen. Sillä hetkellä kummallekin oli selvää, että yhdessä vietämme koko loppuelämämme eikä sitoumusta ollut mitenkään vaikeaa tehdä.

        Erityisesti olisi syytä ajatella juuri niin, että se tärkein lupaus täytyy tulla suoraan sydämestä ja vapaasta omasta tahdosta, niin on lupa uskoa ja luottaa onnelliseen avioliittoonkin.

        Onnea Maaretille tuoreesta kihlauksesta ja hyvää jatkoa.


      • Oona Oottaja
        Tämä mielipide kirjoitti:

        Kuten sanoin, mies otti naimisiinmenon itse aktiivisesti esille vasta toissapäivänä ja silloin tuli tämä lapsiasia esille. Tarvitsin hieman aikaa sulatella asiaa mielessäni.

        Täytyy myöntää, että nyt, pari päivää asiaa ajateltuani, tilanne hieman raivostuttaa.

        Eli mies ei halua kanssani naimisiin siksi, että hän EHKÄ voi ehkä 5 vuoden päästä haluta lapsia ja sitä varten tarvitsee itseään huomattavasti nuoremman naisen, jonka kanssa lapset pystyy hankkimaan. Eli hän kokee, että jos menee minun kanssani naimisiin, niin minä riistän häneltä mahdollisuuden isyyteen 5 vuoden päästä.

        Mutta entä jos itse haluaisin vielä lapsia? (Minulla on yksi 15 vuotias lapsi) Kun kerran mies ei halua NYT lapsia, niin eikö hän riistä minulta äityyden mahdollisuutta, koska nyt on omalla kohdallani viimeiset mahdollisuudet äitiyteen?

        Luultavasti en kuitenkaan enää halua lapsia, kuten kerroin, mitä enemmän ikää tulee ja mitä enemmän seurusteluvuosia kuluu, sitä pienemmäksi vauvakuume muuttuu.

        Mutta jos mies asettaisi naimisiinmenon ehdoksi, että tehdään lapsi vuoden sisällä, niin rehellisesti en tiedä mitä tekisin? En kuitenkaan usko, että näin tapahtuu, sillä meistä kahdesta minä olen se lapsirakkaampi.

        Mutta miten saisin miehen tajuamaan, että hänen ajatus mahdollisuudesta isyydestä tulevaisuudessa mutta ei nyt, on äärimmäisen itsekäs?

        En todellakaan ole hyvä parisuhdeneuvoja, kun oma tilanteenikin on mikä on...

        Mutta... itse kyllä kestäisin vielä sen, että toinen ei halua naimisiin. Mutta jos hän sanoisi, että lemppaisi minut vaikka 5 vuoden päästä kun en saa lapsia niin en voisi jatkaa hänen kanssaan. Ja jos muutoinkin lasten hankinnasta olisi eri mielisyyksiä niin se olisi vakavampi juttu.

        Miten voi enää olla toisen kanssa yhdessä jos ajattelee, että toinen voi jättää sinut muutaman vuoden päästä? Kyllä se jäytää suhdetta ja mieltä! Eihän koskaan ole varmuutta suhteen kestävyydestä, mutta jos jo etukäteen puhelee tuollaisia... Ja onko nainen vain lapsentekokone?

        Kyllä teidän molempien olisi hyvä nyt tarkkaan miettiä mitä haluatte ja tehdä ratkaisunne. Ennen kun on liian myöhäistä.


      • Tämä mielipide
        Oona Oottaja kirjoitti:

        En todellakaan ole hyvä parisuhdeneuvoja, kun oma tilanteenikin on mikä on...

        Mutta... itse kyllä kestäisin vielä sen, että toinen ei halua naimisiin. Mutta jos hän sanoisi, että lemppaisi minut vaikka 5 vuoden päästä kun en saa lapsia niin en voisi jatkaa hänen kanssaan. Ja jos muutoinkin lasten hankinnasta olisi eri mielisyyksiä niin se olisi vakavampi juttu.

        Miten voi enää olla toisen kanssa yhdessä jos ajattelee, että toinen voi jättää sinut muutaman vuoden päästä? Kyllä se jäytää suhdetta ja mieltä! Eihän koskaan ole varmuutta suhteen kestävyydestä, mutta jos jo etukäteen puhelee tuollaisia... Ja onko nainen vain lapsentekokone?

        Kyllä teidän molempien olisi hyvä nyt tarkkaan miettiä mitä haluatte ja tehdä ratkaisunne. Ennen kun on liian myöhäistä.

        Nyt vasta huomasin, että en ollut muistanut kirjoittaa tähän tilanteen kehittymisestä.

        Elikä puolitoista viikkoa olimme eräissä synttäribileissä. Siellä oli paikalla eräs pariskunta, nainen odotti lasta, ja kummallakin oli edellisestä suhteesta melkein aikuisia lapsia. Jotenkin illan mittaan sitten puhe palasi lapsiasiaan ja huomasin kertovani naiselle omista ajatuksistani, mietteistä, olenko enää liian vanha tulemaan uudestaan äidiksi jne. Mies osui sitten siihen paikalle, enkä halunnut tulla yllätetyksi omalla "herkällä hetkelläni" vaan vaihdoin yllättäen puheenaihetta.

        Kun palasimme kotiin, mies sanoi yllättäen minulle, että hän rakastui tänä iltana minuun uudestaan. Sanoi, että oli huomannut kasvoillani surullisen ilmeen, kun olin puhunut tälle naiselle mahdollisuuksistani tulla vielä äidiksi. Mies sanoi minulle, että hän haluaisi lapsen minun kanssani.

        Seuraavana päivänä hän sanoi, että tarkoittaa mitä sanoi eilen illalla, että rakastaa minua ja haluaa lapsen kanssani. Mutta tajuaa myös järkisyyt, että minun kannattaisi ensin käydä juttelemassa asiasta gynegologin kanssa ja ymmärtää myös tiukan kantani siihen, että en hyväksy aviottomia lapsia.

        Ajatus on ollut hieman sekava sen jälkeen. Tulee sellainen tunne, että mies haluaisi naimisiin kanssani vain, jos haluan lapsen hänen kanssaan. Sanotaanko näin, että aluksi en tiennyt mitä halusin, sillä lapsen terveyden lisäksi toinen pelko on, että mitä tapahtuisi, jos meille tulisi mahdollinen ero, minulla on jo yksi lapsi, enkä haluaisi missään nimessä alkaa taas yksinhuoltajaksi. Mies lupasi mahdollisen eron sattuessa alkaa lähivanhemmaksi. Joten sekin syy poistui.

        Nyt olen todella sekaisin ajatuksieni kanssa, ja täytyy myöntää, että mies osasi ensimmäisen kerran näitten vuosien aikana, joina olen puhunut avioliitosta saamaan minut hiljaiseksi!


      • Oona
        Tämä mielipide kirjoitti:

        Nyt vasta huomasin, että en ollut muistanut kirjoittaa tähän tilanteen kehittymisestä.

        Elikä puolitoista viikkoa olimme eräissä synttäribileissä. Siellä oli paikalla eräs pariskunta, nainen odotti lasta, ja kummallakin oli edellisestä suhteesta melkein aikuisia lapsia. Jotenkin illan mittaan sitten puhe palasi lapsiasiaan ja huomasin kertovani naiselle omista ajatuksistani, mietteistä, olenko enää liian vanha tulemaan uudestaan äidiksi jne. Mies osui sitten siihen paikalle, enkä halunnut tulla yllätetyksi omalla "herkällä hetkelläni" vaan vaihdoin yllättäen puheenaihetta.

        Kun palasimme kotiin, mies sanoi yllättäen minulle, että hän rakastui tänä iltana minuun uudestaan. Sanoi, että oli huomannut kasvoillani surullisen ilmeen, kun olin puhunut tälle naiselle mahdollisuuksistani tulla vielä äidiksi. Mies sanoi minulle, että hän haluaisi lapsen minun kanssani.

        Seuraavana päivänä hän sanoi, että tarkoittaa mitä sanoi eilen illalla, että rakastaa minua ja haluaa lapsen kanssani. Mutta tajuaa myös järkisyyt, että minun kannattaisi ensin käydä juttelemassa asiasta gynegologin kanssa ja ymmärtää myös tiukan kantani siihen, että en hyväksy aviottomia lapsia.

        Ajatus on ollut hieman sekava sen jälkeen. Tulee sellainen tunne, että mies haluaisi naimisiin kanssani vain, jos haluan lapsen hänen kanssaan. Sanotaanko näin, että aluksi en tiennyt mitä halusin, sillä lapsen terveyden lisäksi toinen pelko on, että mitä tapahtuisi, jos meille tulisi mahdollinen ero, minulla on jo yksi lapsi, enkä haluaisi missään nimessä alkaa taas yksinhuoltajaksi. Mies lupasi mahdollisen eron sattuessa alkaa lähivanhemmaksi. Joten sekin syy poistui.

        Nyt olen todella sekaisin ajatuksieni kanssa, ja täytyy myöntää, että mies osasi ensimmäisen kerran näitten vuosien aikana, joina olen puhunut avioliitosta saamaan minut hiljaiseksi!

        Tilanteesi on tosiaan kehittynyt! Toivotaan, että kehittyy lisää ja hyvää suuntaan!

        Tietysti jäi vielä kysymysmerkkejä.

        Ehkä teidän molempien ajatukset siitä pikkuhiljaa selkeentyy. Ja ehkä asioita ei kannata liikaa pohtia.


    • hmmm.._

      Itselläkin ongelmana se, että mies ei tunnu olevan häistä tosissaan kiinnostunut.

      Yhdessä ollaan oltu 6 vuotta ja molemmat on nyt muutaman vuoden yli 20. Eli mikään kiire ja hoppu ei vielä ole.

      Kihloissa ollaan oltu 3 vuotta. Ennen kihloihin menoa varmistin, että molemmille kihlautuminen tarkoittaa joskus myöhemmin naimisiin menoa.

      Häistä on meilläkin puhuttu. Eli lähinnä mietitty, ketä kutsutaan ja missä pidetään, mutta päivämäärästä ei ole vieläkään puhuttu.

      Karkauspäivänä menin ja kysyin, että meneekö mies naimisiin minun kanssani eräänä tiettynä päivänä (ei ihan lähitulevaisuudessa), mutta tunsin saavani rukkaset kun vastaus oli jotain tyyliin 'katsotaan sitä sitten'.

      Olen myö kertonut, että lapsia en halua ennen kuin olen naimisissa.
      Nyt vaikuttaisi siltä, että miehellä on vauvakuume, joten kaipa ne häätkin on tulossa.
      Minulla alkaa opiskelut olla siinä mallissa, että lapsia voisi jopa harkita.

      Pääsinpä purkamaan mietteitäni...

      • Oona Oottaja

        Eilen oli puhetta taas, että "sitten jos me mennään joskus naimisiin niin...". Mies aloitti keskustelun. Puhuimme sitä ennen ystäväni häistä. Huomaan aina sanan JOS. Ei sitten KUN me mennään. En rohkaissut vieläkään tarpeeksi itseäni, tyydyin vain tokaisemaan, että ai mennäänkö me joskus naimisiin? Mies sanoi, että "Jos sä huolit mut".

        Olisi varmaan pitänyt sanoa, että onko tuo kosinta?! Heh... Mutta sanoin vain, että musta tuntuu, että me ei varmaan koskaan mennä naimisiin. Mutta en uskaltanut sanoa muuta syyksi, kun että eihän meillä ole rahaakaan häihin. Mies sanoi, että no pidetään häät vaan maistraatissa niin kun yksi meidän kaveripariskunta. Ja tähän olisi pitänyt esittää kysymys, että koskas olit ajatellut sen tapahtuvaksi, mutta ei... en saanut kysyttyä.

        Siihen keskustelu taas tökkäsi. Että jos mies on toivoton niin olen minäkin! Jään taas odottamaan seuraavaa tilaisuutta. Jos sitten saan sanottua mitä ajattelen asiasta...


      • hennuli
        Oona Oottaja kirjoitti:

        Eilen oli puhetta taas, että "sitten jos me mennään joskus naimisiin niin...". Mies aloitti keskustelun. Puhuimme sitä ennen ystäväni häistä. Huomaan aina sanan JOS. Ei sitten KUN me mennään. En rohkaissut vieläkään tarpeeksi itseäni, tyydyin vain tokaisemaan, että ai mennäänkö me joskus naimisiin? Mies sanoi, että "Jos sä huolit mut".

        Olisi varmaan pitänyt sanoa, että onko tuo kosinta?! Heh... Mutta sanoin vain, että musta tuntuu, että me ei varmaan koskaan mennä naimisiin. Mutta en uskaltanut sanoa muuta syyksi, kun että eihän meillä ole rahaakaan häihin. Mies sanoi, että no pidetään häät vaan maistraatissa niin kun yksi meidän kaveripariskunta. Ja tähän olisi pitänyt esittää kysymys, että koskas olit ajatellut sen tapahtuvaksi, mutta ei... en saanut kysyttyä.

        Siihen keskustelu taas tökkäsi. Että jos mies on toivoton niin olen minäkin! Jään taas odottamaan seuraavaa tilaisuutta. Jos sitten saan sanottua mitä ajattelen asiasta...

        Ei ole tarkoitus loukata, mutta eihän tuosta voi koskaan tulla mitään, jos ette vielä noinkaan monen seurusteluvuoden jälkeen pysty puhumaan avoimesti tunteistanne!!! Ainakin sun kertoman mukaan sun miehesi on hyvinkin valmis menemään naimisiin... toihan on jo ihan selvää vihjailua, mihin se ehkä kaipaisi rohkaisua! Ei ihmekään, jos ei varsinaisesti ole uskaltanut kosia, kun sun tokaisut on tota luokkaa, että "musta tuntuu, ettei mennä koskaan naimisiin".. Voihan olla, että kirjoitelmastasi välitty mulle väärä tunnelma, mutta tätä mieltä olen.

        Ja MUN MIELESTÄ mikään muu ei todista oikeata rakkautta kuin sitoutua toiseen menemällä naimisiin. Jos ei sitä uskalla tehdä, niin suhteessa on jotain vialla jommankumman taholta! Ja jos mies ei vielä silloin, kun ollaan jo asuttu yhdessä ja tunnetaan kaikin puolin hyvin, ole varma, että haluaako hän mua, niin sitten se ei ainakaan mun näkemyksen mukaan koskaan halua. PAINOTAN; tämä edellyttää, että pariskunta todella tuntee toisensa... sehän siis riippuu ihan pariskunnasta, mikä se aika on. Mutta ei siihen hyvänen aika voi kymmentä vuotta mennä, jos jo yhdessäkin asutaan!!!!!


      • Oona Oottaja
        hennuli kirjoitti:

        Ei ole tarkoitus loukata, mutta eihän tuosta voi koskaan tulla mitään, jos ette vielä noinkaan monen seurusteluvuoden jälkeen pysty puhumaan avoimesti tunteistanne!!! Ainakin sun kertoman mukaan sun miehesi on hyvinkin valmis menemään naimisiin... toihan on jo ihan selvää vihjailua, mihin se ehkä kaipaisi rohkaisua! Ei ihmekään, jos ei varsinaisesti ole uskaltanut kosia, kun sun tokaisut on tota luokkaa, että "musta tuntuu, ettei mennä koskaan naimisiin".. Voihan olla, että kirjoitelmastasi välitty mulle väärä tunnelma, mutta tätä mieltä olen.

        Ja MUN MIELESTÄ mikään muu ei todista oikeata rakkautta kuin sitoutua toiseen menemällä naimisiin. Jos ei sitä uskalla tehdä, niin suhteessa on jotain vialla jommankumman taholta! Ja jos mies ei vielä silloin, kun ollaan jo asuttu yhdessä ja tunnetaan kaikin puolin hyvin, ole varma, että haluaako hän mua, niin sitten se ei ainakaan mun näkemyksen mukaan koskaan halua. PAINOTAN; tämä edellyttää, että pariskunta todella tuntee toisensa... sehän siis riippuu ihan pariskunnasta, mikä se aika on. Mutta ei siihen hyvänen aika voi kymmentä vuotta mennä, jos jo yhdessäkin asutaan!!!!!

        Niin en tiedä mitä ajatella, joistakin mies on selkeästi haluamassa naimisiin ja toisista vaan puhuu lämpimikseen.

        Ehkä tuo lakoninen tokaisuni, että "en usko että mennään koskaan naimisiin..." johtui kyllästymisestäni. Kun mies vaan puhuu tyyliin, että "JOS me joskus mennään naimisiin jne.", mutta ei koskaan kuitenkaan tunnu puhuvan tosissaan tai kosi. (enkä joka kerta niin ole vastannut!) Ja ehkä ajattelin, että hän heräisi että ajatteletko tosiaan niin ja miksi? Voi olla sitten, että möläytin sammakon suustani. En siksi vaan halua puhua haluistani mennä naimisiin, kun en halua painostaa millään tavalla. Ja toivonut muutenkin, että mies itse omasta aloitteestaan kosisi, ilman että pitäisi sanoa mitään. Mutta ehkä voisin tietysti jo näin pitkän ajan jälkeen ottaa asian puheeksi, tuskin olen silloin kovin kauheasti painostanut...

        Ja aiemmin hän oli sitä mieltä, että ei tarvitse mennä naimisiin ennen lasten saantia. Eihän siskonikaan ole naimisissa. Kun siis vihjaisin, että haluaisin sitä ennen naimisiin. Eli en tiedä haluaako hän naimisiin vai ei! Puheet on välillä ristiriitaisia.

        Eräs naispuolinen ystäväni meni naimisiin n. 10 - 11 vuoden yhdessä olon jälkeen. Hän kosi itse. Ja oli jo aiemminkin sanonut haluavansa naimisiin. Että emme ole ainoita hitureita... Muut ystäväni ovat menneet 1-2 vuoden yhdessä olon jälkeen naimisiin, eli ovat olleet aika nopeita... Tosin eräs ystäväni ehti olla kihloissa parin muunkin kanssa sitä ennen. Että onko sekään aina onnen tae?

        Jos mies ei halua naista vaimoksi, miksi hän haluaa hänet lapsensa äidiksi...? On sekin aika iso sitoutuminen? Minusta isompi kuin naimisiin meno? Olen eri mieltä siis tuosta, että vain naimisiin meno on oikeata rakkauden todistamista.

        Ja avomieheni on kerran ollut kihloissa. Eli silloin on ainakin uskaltautunut kosimaan. Tai sitten nainen kosi.

        Mutta eiköhän tämä minun kirjoittelu aiheesta riitä. Kiitos vastanneille.


      • Oona Oottaja
        Oona Oottaja kirjoitti:

        Niin en tiedä mitä ajatella, joistakin mies on selkeästi haluamassa naimisiin ja toisista vaan puhuu lämpimikseen.

        Ehkä tuo lakoninen tokaisuni, että "en usko että mennään koskaan naimisiin..." johtui kyllästymisestäni. Kun mies vaan puhuu tyyliin, että "JOS me joskus mennään naimisiin jne.", mutta ei koskaan kuitenkaan tunnu puhuvan tosissaan tai kosi. (enkä joka kerta niin ole vastannut!) Ja ehkä ajattelin, että hän heräisi että ajatteletko tosiaan niin ja miksi? Voi olla sitten, että möläytin sammakon suustani. En siksi vaan halua puhua haluistani mennä naimisiin, kun en halua painostaa millään tavalla. Ja toivonut muutenkin, että mies itse omasta aloitteestaan kosisi, ilman että pitäisi sanoa mitään. Mutta ehkä voisin tietysti jo näin pitkän ajan jälkeen ottaa asian puheeksi, tuskin olen silloin kovin kauheasti painostanut...

        Ja aiemmin hän oli sitä mieltä, että ei tarvitse mennä naimisiin ennen lasten saantia. Eihän siskonikaan ole naimisissa. Kun siis vihjaisin, että haluaisin sitä ennen naimisiin. Eli en tiedä haluaako hän naimisiin vai ei! Puheet on välillä ristiriitaisia.

        Eräs naispuolinen ystäväni meni naimisiin n. 10 - 11 vuoden yhdessä olon jälkeen. Hän kosi itse. Ja oli jo aiemminkin sanonut haluavansa naimisiin. Että emme ole ainoita hitureita... Muut ystäväni ovat menneet 1-2 vuoden yhdessä olon jälkeen naimisiin, eli ovat olleet aika nopeita... Tosin eräs ystäväni ehti olla kihloissa parin muunkin kanssa sitä ennen. Että onko sekään aina onnen tae?

        Jos mies ei halua naista vaimoksi, miksi hän haluaa hänet lapsensa äidiksi...? On sekin aika iso sitoutuminen? Minusta isompi kuin naimisiin meno? Olen eri mieltä siis tuosta, että vain naimisiin meno on oikeata rakkauden todistamista.

        Ja avomieheni on kerran ollut kihloissa. Eli silloin on ainakin uskaltautunut kosimaan. Tai sitten nainen kosi.

        Mutta eiköhän tämä minun kirjoittelu aiheesta riitä. Kiitos vastanneille.

        No sen verran vielä kirjoitan, että muistan kun muutimme yhteen. Minä olisin voinut muuttaa jo vähän aiemminkin. Ja otin asian puheeksi ja mies närkästyi. Hän oli etsimässä uutta asuntoa ja kyselin, että onko hän ajatellut muuttaa sinne yksin vai kaksin minun kanssani. En silloinkaan halunnut painostaa! Ja päätin unohtaa asian.

        Mutta no me sitten kyllä n. kuukauden päästä muutettiin yhdessä uuteen asuntoon. Olimme seurustelleet vuoden, kun muutimme virallisesti yhteen. Sitä ennen kyllä mies asui epävirallisesti luonani n. puoli vuotta.

        Että sellainen oli meidän yhteen muuttaminen aikoinaan. Hieman nopeammin edistyi.

        Ja omistusasunnon hankimme n. 2 vuotta sitten.

        Mutta se siis siitä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe